Mikähän tässäkin on… Heräilee yöllä yksikseen kotosalla. Ei ihan mun tapaistani. Sitten pyörii sängyssä ja loppujen lopuksi tekee sen tyhmimmän teon: avaa tietokoneen ”muka” helpottaakseen nukkumista x-D
Vaan on viime aikoina ollutkin vipinää. On uutta ihmissuhdetta, on mummon kuolemaa, on joulua ja uutta vuotta, on ulkomaalaisten kavereiden vierailuja, on työmurheita, on sitä sun tätä. Tarkoitus nyt ei todellakaan ole valittaa. Kunpahan totean, notta hommaa ja elämätä tuntuu piisaavan.
Vieraisilla tai oman kullan vieressä nukun kuin tatti (mitä nyt kuulemma vähän kuorsaan, mutta siitä selviää tönimällä 😉 Vaan omassa sängyssä… Ihme juttu.
[B]Urputusta työstä[/B]
Työmotivaatio on pakkasen puolella, pahasti. Se ei ole hyvä merkki. Olen kehunut työpaikkaani aikaisemmin, mutta vasta viime aikoina olen alkanut näkemään siinä toisenlaisiakin puolia.
Mitäs sanotte esim. siitä, että 100 ihmistä puskee töitä hullun lailla ja kolme omistajaa kuorii kaikesta kermat päältä? Omistajalla toki omistajan oikeus, ei siinä mitään. Mutta tehdystä työstä kuuluisi mielestäni osuus myös niille työn tekijöillekin. Firma on parantanut tulostaan joka ikinen olemassaolonsa vuosi. Vakavarainen se on ollut jo pitkään ja tehnyt omistajistaan miljonäärejä. Onko siis liikaa vaadittu, että se tekevä porraskin saisi vaikka edes nimellisenkin joulubonuksen tms? Nyt tuli vain torttukahvit. Asiakasfirma, jossa olen komennusmiehenä, sentään kustansi minullekin – ulkopuoliselle – ilmaiset jouluateriat ja joululahjat. Pieni ele taloudellisesti, mutta henkisesti merkittävä.
Ainiin, minähän en saa edes päivärahoja tai kilometrikorvauksia asiakasfirmassa käymisestä: paikallista sopimista nimittäin. Laskinpa juuri, että siinä menetän (neljästä päivässä viikossa) liki 690 € verottomia tuloja kuussa. Vuodessa se tekee 8256 € lyhentämättömänä suoraan omistajien taskuun. Kerrotaan se vielä komennusmiehien määrällä (joillain on enemmän kilometrejäkin kuin minulla) niin päästään jo vuositasolla ihan kohtuullisiin summiin.
Äh, mitäkö valitan? Vakityö ja silleen, mukavia työkavereita, jne. Ehkäpä vain en halua tyytyä sontaan. Ehkäpä vain en halua taipua epäoikeudenmukaisuudeksi kokemaani palkkionjakamiseen. Ehkäpä haluaisin kokea, että johto olisi työntekijöittensä puolella, eikä noin härskisti vain lompakkojensa puolella. Joulupuheessakin oli vain, että kovasti on tehty töitä, kiva juttu, ensi vuonna tehkää vielä enemmän (eikä minkään sortin mainintaa mistään kannustimesta tai muusta kuin lämmintä kättä -kiitoksesta).
Ja olihan siellä muutakin, henkilökohtaisiin asioihin liittyviä juttuja. Kuten täysi ymmärtämättömyys sen tiimoilta, mitä tarkoittaa henkinen sairaus, kuten vaikkapa masennus. Kesällä parisuhde-eroni yhteydessä hain ja sain sairaslomaa masennuksen vuoksi, ensimmäisen kerran elämässäni. Bonuksena kirjallinen varoitus ilmoittamatta jättämisestä (olin kaksi päivää ilmoittamatta, oire joka liittyy omaan masennukseeni, minkä lääkärikin todistuksessaan totesi) ja sairauspoissaolojen ilmoitusvelvollisuuden muuttaminen (3 päivästä 1 päivään) ja johdon puhuttelu asiasta.
Tuli olo, että jos olisin vetänyt pääni täyteen viinaa kahden viikon ajan, olisin ollut jotenkin hyväksyttävämpi, kun olisi ollut ”oikea” syy. Mulle sanottiinkin suoraan, ettei tuollaista käytöstä ymmärretä (eli oireitten ja sairauden laatu kyseenalaistettiin täysin). Arvatkaa vain, kuuluuko tänäkään päivänä edes yksi psykiatrilla käynti firman työterveydenhuoltopalveluihin? Eip. Enkä ole ollut ensimmäinen vastaavasta tilanteesta kärsivä, enkä taida olla viimeinenkään.
Muitakin asioita on, ei vain nämä. Esim. välipäivieni lomien palaminen työkiireiden vuoksi. Ex-esimieheni samassa firmassa oli vahvasti toista mieltä asiasta, hän näki niin henkilökohtaisen kannustamisen kuin levonkin tärkeyden kaiken kiireenkin keskellä. Propsit hänelle siitä. Uusi esimieheni on erittäin mukava miekkonen, mutta nähtävästi enemmän johdon vaikutuksen alainen (eli ei osaa sanoa vastaan samalla tavalla kuin ex-esimies).
Hyvä firma, hyvät ihmiset. Ei katkeruutta, se ei ole tarkoitus. Tämä oli tällainen hetkellinen purkaus, joka tuntui sopivan tähän hetkeen. Vaan valitettavasti ennustan laskusuuntausta firmalle ennemmin tai myöhemmin, kun ihmisten – niiden uusienkin – jaksaminen hiipuu.
[B]Mihin tästä?[/B]
Tämä onkin hyvä kysymys. Uuden suhteeni myötä olen taas tutkaillut omia halujani ja kiinnostuksen kohteitani uudestaan. Kaikki on ollut kuplimassa pinnan alla, ja jotenkin nyt sitten asiat tuntuvat loksahtelevan kohdilleen.
Kevät on muutoksen aikaa (hassua puhua keväästä, vaikka talven lumetkaan eivät ole vielä tippuneet alas). Hymyillen eteenpäin 🙂
-c-