Aamukammassa kaks piikkiä

Hah! Löysin kauan kadoksissa olleen sateenvarjoni juuri oikeaan aikaan; Irlannissa sille [I]saattaa[/I] olla käyttöä. x) Tähänastisilla kolmella Irkkulan reissulla tosin ei ole satanut käytännössä laisinkaan, mutta ko. maan vuosittaisen sademäärän tietäen en oikein usko, että sama linja jatkuu viikkokaupalla nyt, kun siellä oleilen vähän pidempään. Joten hyvä löydös oli tuo.

Mun rinkka on jo melkein täynnä, eikä siellä oo vasta kuin osa mukaan otettavista vaatekappaleista. Jaiks. Mutta mutta, tiesin kyllä, että isoja kapsäkkejä lähtee reissuun kaksin kappalein; rinkan lisäksi matkalaukku. Ei sitä nyt ihan kevyin kantamuksin viitti lähteä jos muutamankin kuukauden meinaa olla reissussa. Tai no, voishan sitä lähteäkin, mutta nyt, kun homman nimi on se, että ainakin osan ajasta tulen olemaan ns. aloillani, voi niitä vaatteita hyvin pakata mukaan enemmänkin. Voi niitä sitten jättää sinne tänne, Johnille Corkiin tai jotain, jos lähtee kulkemaan eikä tahro ylimääräsiä kantamuksia.

Hassua, että kahden vuorokauden kuluttua oon jo siellä, oon itse asiassa ollut jo muutaman tunnin. Ehkä istun Goatstownin Vuohi-pubissa tai tallaan Dublinin keskustan katuja niin kuin huhtikuussa, mutta nyt en surullisena.

Saaks jo mennä?