Moni varmasti tietää ihmistyypin joka joko kateellisuuttaan tai puhtaasti ilkeyttään ottaa henkilöitä silmätikuikseen ja yrittää pompotella näitä mielensä mukaan. Itsekin olen toki tuollaiseen persoonaan törmännyt ennenkin, mutten omakohtaisesti. Paitsi nyt, työpaikallani.
Kyseinen ihminen ei varsinaisesti ole esimieheni, mutta itseäni ylempi toimihenkilö kuitenkin. Hänellä on ilmeisesti pakottava tarve olla etenkin mua kohtaan mahdollisimman inhottava. Tietenkään mitään selvää syytä tähän ei ole – hän nimittäin aloitti tämän hetimmiten kun olin työni kyseisessä paikassa aloittanut. Aivan kaikesta täytyy toki valittaa, mahdollisimman ilkeään sävyyn tietenkin. Kuinkas muutenkaan?
Aluksi hänen käytöksensä tuntui todella pahalta. Sittemmin olen yrittänyt antaa noiden asioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En jaksa itsekään enää olla häntä kohtaan kovin ystävällinen, en nimittäin tahdo antaa sitä kuvaa että ylitseni voisi kävellä miten tykkää ja että silti olisin aina vain kiltti ja kiva. En toki ilkeile takaisinkaan; lähinnä yritän olla välinpitämätön.
En vain pysty ymmärtämään että mikä allekirjoittaneessa niin kovin tätä ihmistä risoo. Kyseessä on itseäni muutaman vuoden vanhempi naishenkilö ja kuten sanottu, hän on sellaisessa asemassa työssään etten minä ole hänelle ammatillisessa mielessä minkäänlainen uhka. Olisi oikein mukava päästä tämän tyypin pään sisälle näkemään mitä ihmettä siellä oikein pyörii…
Tai sitten olen erehtynyt itseni suhteen ja mussa vain on jotain niin perustavanlaatuista vikaa että olen kerrassaan sietämätön persoona.
=)