Sellainen minusta tulee mikäli vain niin haluan. Olen tässä etsiskellyt kesätöitä ja pistin sitten jäätelönmyyntihakemuksenkin menemään. Työhaastatteluja on sovittu tälle viikolle ja tuo oli ensimmäinen haastattelu. Keskustelun päätteeksi haastattelija sanoi että palkkaa minut mielellään. Joten saan paikan jos vain päätän ottaa sen vastaan.
No haluanko sen? Saa nähdä. Annoin kyllä ymmärtää että otan paikan, mutta katson nyt vielä josko saisin muita töitä. Onhan tuo jäätelönmyynti varmasti ihan leppoisaa hommaa mutta palkka ei tietenkään päätä huimaa… Kiva kuitenkin että on jotain työtä tiedossa jos en muualle pääse; tuntuu meinaan että on nuo työt aika tiukassa täällä Turussa tänä vuonna. Kavereillakin on tärpännyt melko huonosti töiden suhteen.
Joopa joo. Rahaa tietysti saisi tulla enemmän kuin tuosta jäätelönmyynnistä mutta toisaalta, voihan sitä sitten lisäksi vaikka kirjotella muutamia lehtijuttuja kesän mittaan. Sitä ajattelin joka tapauksessa tehdä kun siitä saa ihan kivasti lisätienestiä. Jäätelönmyyjänä olisi ainakin melko rentoa olla eikä olisi pomo hengittämässä niskaan 🙂 Plussaa on myös se, että työ alkaisi jo toukokuussa ja kestäisi varmuudella neljä kuukautta. Siellä kopperossahan voisi vaikka lukea pääsykoe- tai muita kirjoja hiljaisina hetkinä.
No, saa nähdä miten käy.