Käsi katosi

Eilen illalla lihaksia alkoi yllättäen nykiä ihan järjettömästi. Ensin vain pohkeista, mutta hyvin pian ympäri kroppaa. Yhtä lihasta nyki aina muutaman kerran ja sitten nyintä siirtyi toisaalle. Raivostuttavaa! En tiedä mistä johtui, kun ei mulla ennen tällaista vaivaa ole ollut. Otin sitten kivan vitamiini- ja hivenainecoktailin johon lisäsin myös ripauksen lihasrelaksanttia. Onneksi nykiminen helpotti ja pystyin nukkumaan. Pitää varmaan alkaa taas syödä magnesiumia ja B12-vitamiinia oikein urakalla kun näistä on ollut ennenkin puutetta. Aikaisemmin se tosin on ilmennyt lihaskramppeina.

Aamuyöllä heräsin siihen että luulin olevani kädetön. Oikea käsi tuntui yhä olevan paikoillaan, mutta vasenta en löytänyt mistään. En tuntenut sitä ja koska oli pimeää, en myöskään nähnyt. Haroin ympäristöäni oikealla kädellä ja unenpöpperössä luulin vasurin ihan oikeasti kadonneen. Lopulta oikea käteni osasi suunnistaa vasemman luo. Vasen oli niin tunnoton, etten saanut siihen mitään liikettä vaikka kuinka yritin. Piti oikealla kädellä nostaa se toiseen asentoon. Ihan kummallinen kokemus. Kyllä mä tajuan että paikat voi puutua jos nukkuu huonossa asennossa tai esim. kätensä päällä, mutta kun mulla kädet olivat aivan normaalisti sivuilla. Onneksi kuitenkin säästyin yksikätiseltä rosvoudelta.

Nyt vaatteet päälle ja kohti juna-asemaa. Helsinki odottaa!