Kivasta tyhmäksi

Tulipa tyhmä viikonloppu vaikka ei pitänyt. Tai no eihän sitä vielä tiedä, mutta tällä hetkellä näyttää pahasti siltä. Hyvä puoli on toki se, että tuo entinen lähti Tampereelle ja palailee vasta sunnuntai-iltana, joten saan olla ihan omassa rauhassani.

Kävin tänään lääkärissä. Yleensähän lääkärit ovat (ainakin omalla kohdallani) keski-ikäisiä miehiä tai naisia. Nyt tohtorisetä oli kuitenkin alle 30-vuotias erittäin komea tapaus. Olihan siinä ihan mukava olla tutkittavana 😀 Harmi vain että rutiinitarkastukseen ja nukahtamislääkkeiden määräämiseen ei sisälly juurikaan erotiikkaa.

Avasin sitten punkkupullon ihan omaksi ilokseni. Tarkoitus on juoda ihan vain lasillinen. Nooh, alle puoli pulloa nyt kuitenkin. En nimittäin aio tunnustautua yksinäiseksi kotijuopoksi x)