Kävin aamulla verikokeissa. Ehkäpä nyt selviää syy lämpöilyyn ja päänsärkyyn sekä muihin epämääräisiin oireisiin. Katsokaa, jaksan yhä uskoa vaikka samat kokeet ja paljon muuta on otettu jo ennenkin. Onni kuitenkin, että nyt osui viimeinkin kohdalle lääkäri joka ottaa tämän tosissaan, ja antoi lupauksen jatkotutkimuksista mikäli verikokeet eivät paljasta vaivan laatua. Alkaa nimittäin kyllästyttää tämä jatkuva puolikuntoisuus.
Miten voi ihminen olla näin ristiriitainen kuin minä, jatkuvasti? Miten asiat voivat tuntua aivan selkeästi yhdenlaisilta yhtenä hetkenä ja toisenlaisilta toisena? Aivan kuin olisin murrosiässä tai sitten muuten vain todella suuressa epätasapainossa henkisellä puolella. Haluaisin haluta jotain ja toisinaan haluankin, mutta sitten kaikki kääntyykin taas päälaelleen. Rasittavaa, oikein todella.