Tulipa pikku muutoksia siihen kielikurssiin jolle kesän jälkeen lähden. Sain varausvahvistuksen ohessa kuulla että Limerickissä ei ole tilaa huoneistomajoituksessa, joten olisin joutunut valitsemaan joko isäntäperheen tai järkkäämään itse itselleni jonkun hostellimajoituksen. Jälkimmäinen olisi koitunut turhan kalliiksi ja ensimmäiseen taas en pysty taipumaan; tällä itsenäisyydellä ja semierakkoudella en nyt vain kykenisi asumaan joidenkin ”vanhempien” kanssa enää tämän ikäisenä. *puistatus*
Joten vaihdoin kaupunkia ja nyt lähdenkin siis Galwayhin. Sinänsä ei kyllä haittaa lainkaan; oon Galwayssa käynyt ja tykkään paikasta. Limerickissä puolestaan en ole käynyt, ja oonkin kuullut aika monesta suunnasta että G ois paljon kivempi paikka asustaa. Hyvä näin siis.
Yks lisäpointti vielä: Galwaysta pääsee helposti muun muassa Aran-saarille, eli sinne, missä koin sen ihme euforian huhtikuun reissulla. Nyt pääseen palaamaan sinne ja vielä aika pian. <3 Niitä saaria on kolme ja oon käynyt vasta yhdellä, joten syksyllä pääsen koluamaan vaikka ne kaikki läpi. Samoin jos saan sinne vieraita, niillä on paljon nähtävää just noiden saarten ja Cliffs of Moherin muodossa, joka on siis myöskin aivan huikea paikka. Sitä paitsi Galwayssa on tunnelmaa ja ihania pikkusia pubeja! :D
Oon kyllä aika huojentunut, ehdin jo nimittäin säikähtää ettei Galwayssakaan ole tilaa huoneistomajoituksessa ja että menee kaikki suunnitelmat uusiksi. Kattelinkin jo Galway-tietoa odotellessani muiden järjestäjien kursseja, ja oishan niitä ollut ainakin Dublinissa ja Corkissa - tosin jonkin verran kalliimpia, sillä järjestäjinä oli EF sekä toinen lähes yhtä kiskurimainen pulju. Enkä mä halua kumpaakaan noista kaupungeista. Dublinista on aito irlantilaisuus kaukana ja Cork on myös vähän liian iso - mä kun alunperinkin tähtäsin johonkin pienehköön paikkaan paikallista ilmapiiriä aistimaan. Samaten Cork ja Dublin - vaikka lähellä merta ovatkin - eivät ole rantakaupunkeja ihan siinä mielessä kuin vaikkapa just Galway. Siinä on meri [I]ihan[/I] vieressä. <3 Aika näyttää, mihin sitten päädyn jos (melkein voisi sanoa `kun`...) jään sinne duunailemaan, mutta ainakin pari ekaa kuukautta majailen Galwayssa. Sieltä toki tulee varmaan tehtyä ekskursioita ympäri saarta. :)
Ja toinen hyvä uutinen: Tiedän nyt melko tarkkaan, millaisen tatuoinnin lättään itseeni. Suunnitelma muuttui vähän senkin suhteen; en ota sitä, mitä alunperin aioin, sillä se vaatii vielä pientä hiomista. Otan ensin tämän toisen ja sitten sen, jahka se on kypsynyt päässäni tarpeeksi. Mutta tästä toisesta menen juttelemaan yhteen tatuointiliikkeeseen heti tänään. :)