Olen ollut kiltti tyttö. Ainakin joululahjasaldon perusteella. Kivaa olla kiltti. Tosin tuli hiukan huono omatunto noista kaikista lahjoista… ehkä siksi etten koe olleeni kovinkaan kiltti. Mutta lahjojen antajathan eivät sitä tiedä x)
Tää joulu on miltei täyttänyt koomisuuden määreet. Aatonaatto meni tosiaan exän seurassa, ja sitten eilen tänne tupsahti eräs veljen kaveri jonka seurassa erehdyin viettämään erään marraskuisen yön. Aattoilta kului siis sen seurassa. En todellakaan odottanut näkeväni sitä joten aluksi oli ihan vähäsen kiusallinen olo. Mutta kyllä se siitä sitten, kun asennoiduin oikein ja tajusin taas että siinähän on loppujen lopuksi aika hyvä tyyppi. Ja kiva. Muuten kai marraskuista hairahdusta ei olisi tapahtunutkaan. Se loi muhun pari merkitseväksi luokiteltavaa katsetta joita en muka ollut huomaavinani. Kai?
Pian tulee taas yksi kaveri kylään. Viimenen ilta kun saa valvoa ja huomenna viimenen aamu kun saa nukkua. Sitten joutuu taas töihin keskiviikkona. Yhyy.