Musti the Panomies

Yritin pitkästä aikaa antaa Mustin ja Wilman nauttia toistensa seurasta ja päästin ne yhdessä juoksemaan. Nythän Wilman sairastelun takia olen pitänyt niitä erikseen sillä Musti lakkasi kai myötätunnosta syömästä kun Wilmakaan ei syönyt. No, tosiaan, nyt kun Wilma on jo terveempi, ajattelin päästää ne toistensa seuraan.

Mutta eihän siitä mitään tullut! En tiedä mitä on tapahtunut mutta eron aikana Mustista on kuoriutunut kunnon panomies. Heti Wilman nähdessään se tarttui tätä ”vyötäisiltä” etutassuillaan ja alkoi nylkyttää. Wilma yritti paeta mutta eihän se päässyt karkuun kun toinen roikkui kiinni peräpäässä. Sama kuvio toistui monta kertaa kunnes lopulta pelastin Wilman nostamalla sen pois Mustin seurasta.

Molemmat kanit on leikattu. Silloin kun vasta Musti oli leikattu, Wilma oli varsinainen panohirmu; jatkuvasti Mustin kimpussa ja kiimoissaan repi tältä karvaakin irti tukottain. Leikkaus kuitenkin rauhoitti Wilman. Musti on joskus satunnaisesti osoittanut pientä seksuaalista kiinnostusta Wilmaa kohtaan mutta todellakin hyvin pientä ja hyvin harvoin. En tiedä miksi se nyt käyttäytyi kuin ikänsä puutteessa elänyt poikamies. Kevättä pippelissä leikatulla kanilla?