Harrastin yöllä [I]hyvää[/I] seksiä – unessa tietysti, mutta onhan sekin jotain. Vastanäyttelijänä toimi nekobasu, jotta kiitos vaan sessioista. x) Yleensä kaikkiin uniini ja etenkin näihin K18-uniin liittyy jotain niin häröä, ettei niistä oikein voi sanoa, olivatko hyviä vai pahoja, mutta tällä kertaa kaikki oli suht´ järjellistä. Siis jos nyt ei lasketa sitä, että tosiaan sekstailin ihmisen kanssa, jota en ole koskaan edes tavannut. Ainoa outo seikka oli joku ihme runo, jonka olimme yhdessä rustanneet. Muistin vielä herätessäni, miten se meni, mutta nyt se on lipunut pois mielestäni.
Jos uniin voisi luottaa, olisi nekolla aika kiva ja iso kämppä. Siitä mulla ei kyllä ole mitään havaintoa, miten [I]mä[/I] sinne olin päätynyt. Yhtäkkiä vaan seisoin eteisessä ja jotenkin tiesin, että seksiähän tänne tultiin harrastamaan. 😀 Sitten alettiin pussailla ja loppu onkin historiaa. Tosin taidettiin vetäistä siinä paritkin sessiot ja tuo uni olikin aika pitkä, mikä on poikkeuksellista seksiunilleni. Harmi vaan, ettei se valvemaailman mielitekoja onnistunut tyydyttämään – päinvastoin oikeastaan. 😛