Paljastelua

Mulla on toisessa ikkunassa tuollaiset bambuverhot. Olen kuvitellut ettei niistä näy läpi. Pariin otteeseen olen myös pohtinut tätä asiaa muiden kanssa, ja hekin ovat olleet sitä mieltä, ettei niistä varmastikaan näy mitään tuonne ulos. En ole kuitenkaan koskaan vaivautunut tarkistamaan asiaa. Nyt sitten veli oli eräänä iltana kävellyt tästä ohi ja totesi tänään, että ainakin pimeällä, kun mulla on täällä valot päällä, [I]kaikki[/I] näkyy läpi noista verhoista. Olipa kiva ylläri. Tuossa kun on ihan vastapäätä toisen talon ikkunat samalla korkeudella eikä välimatkaakaan ole kuin yhden hiekkatien verran, jota pitkin kaiken lisäksi kulkee ihmisiä aivan ikkunani alta. Ja minähän olen täällä näiden viiden asumiskuukauteni aikana kaikessa rauhassa vaihtanut vaatteita, kulkenut sekä alusvaatteisillani että alasti, ja kaikkea muuta mukavaa.

Nyt voisin ehkä harkita toisten verhojen hommaamista.