Hukun papereihin. Niitä on pöytä ja sohva täynnä. Kaikki sikin sokin, ja niistä pitäis saada jotain selkoa. Kolme tuntia oon uurastanut tehtävän parissa, nyt taukoilen. Aamupuuro ja -munat tuli just syötyä. Tajusin taas kerran, miten mä tykkään rytmittömästä elostani. Ei ahdistavia aikatauluja, se on parhautta. Voi kirjoittaa vaikka keskellä yötä, jos tahtoo.
Nyt tosin täytyy työskennellä päiväsaikaankin tai muuten en saa hommaa valmiiksi. Kyseessä on amk:n kansainvälisyysjulkaisu jonka artikkelit pitää oikolukea ja muokata ja lisäksi aiheeseen liittyen on vielä sata muutakin hommaa. Se lähtee mun käsistä painoon, joten pitää olla tarkkana. En vaan tajua, miks ne päätti sälyttää mulle koko homman. En oo tommosta ennen tehnyt, ja hommalla on kiireinen aikataulu, valmista pitää olla viikossa. Mutta ihan kiva kun luotetaan.
Mulla on varmaan kaikesta friikkuilusta huolimatta yhä jossain lajimuistissa joku ihme tunne siitä, ettei kotona yöpaita päällä hengailu ole työntekoa. Vaikka siis näppis käy ja tulosta syntyy. Hassua. Voi kyllä olla, että meen joku päivä amk:lle tekemään tuota, sillä kotona läppärin ääressä työskentelyasento ei ole kovinkaan ergonominen.
Musta tuntuu, että tällainen tiivis työrupeama oli nyt ihan hyvä juttu tähän väliin. On pakko vääntää ajatukset irti murheista. Edes hetkeksi.