Siivoton itkupilli

Taitaa olla taas yöjuoksu edessä, tai ainakin myöhäisiltajuoksu. Lenkille nimittäin aion mennä, mutta ihan vielä ei pysty. Ensin täytyy vähän siivoilla. Miksi, oi miksi jätin sen taas viimeiseen iltaan? Kämppä on kuin kaatopaikka, ja huomenna tänne saapuu vieraita neljän maissa. Miksen, voi miksen voi olla yhtään siistimpi ihminen?

Tänään on ollut ihmeellinen herkkispäivä. Ensin liikutuin jostain lehtijutusta, jonka kampaajalla luin (en enää edes muista mitä se koski), kaupassa liikutuin eräästä onnittelukortista (?!) ja mamman luota lähtiessäni liikutuin mamman halaamisesta. Ei ole menkkojakaan tiedossa, joten ne eivät selitä asiaa. En myöskään ole aloittanut/lopettanut e-pillereiden popsimista mitenkään yhtäkkisesti. Se nimittäin saattaisi aiheuttaa tällaista nyyhkimistä. Kerran se sekoitti hormonit niin, että pillahdin itkuun vähimmästäkin, kuten siitä, että isäni esitti jonkun kysymyksen mielestäni liian tiukkaan sävyyn ja siitä, että näin lenkillä kaksi jänistä. Jälkimmäisestä herkistyin juostessanikin kyyneliin asti. 😀

Jospa olenkin raskaana? Vaikka…öö…vadelmasta?