Totesin juuri eräässä ketjussa tuolla keskusteluissa, etten ole sitoutumiskyvytön, mutta lievästi -kammoinen taidan olla. Olen joskus miettinyt asiaa, mutten mitenkään järin syvällisesti. Kyseiseen ketjuun vastatessanikaan en sitä liiemmin pohtinut; se vain juolahti mieleeni. Ja taitaakin olla ihan totta, myönnetään. Tämä tosin ei mitenkään liity nykyiseen sinkkuuteni. En ole sinkku sitoutumiskammon vuoksi, vaan siksi, ettei a) kohdalle ole osunut ketään otollista ja b) totesin alkuvuodesta, että lienee paras ottaa pieni irtiotto miessukupuoleen viime vuoden säpinöiden ja sutinoiden jälkeen. Tuntui/tuntuu hyvältä olla yksin.
Mutta voiko olla sitoutumiskammoinen ilman sen kummempaa syytä? En kammoksu ajatusta sitoutumisesta siksi, että pelkäisin antautua tunteiden vietäväksi tai että pelkäisin tulevani satutetuksi. En ole koskaan pyrkinyt hillitsemään tunteitani millään tavalla, vaan aina olen antanut niiden viedä, joskus ehkä liikaakin. En myöskään omaa traagisia tai edes huonoja kokemuksia suhteista, päinvastoin. Edesmennyt muutaman vuoden suhteeni oli vallan hyvä ja antoisa, ei ole mitään pahaa sanottavaa sen enempää itse suhteesta kuin sen toisesta osapuolestakaan. Samoin on muidenkin, lyhyempien suhteilujeni laita.
Miksi sitten näin? En tiedä, kaiketi ”ihan muuten vain”. Kaiketi siksi, että olen aina ollut mestari ahdistumaan kaikenlaisista asioista. Kaiketi siksi, että olen vähän erakkomainen luonne. Kaiketi siksi, että arvostan vapautta (käsittäköön sen kukin miten tahtoo) rajattomasti, kenties liikaakin. Kaiketi siksi, että elän muutokselle ja levottomuuttani olen surkea asettumaan aloilleni missään mielessä. Ja myönnettäköön, että kaiketi myös siksi, että janoan uutuudenviehätystä, huumaa, ”jalat alta” -fiilistä, jota yhdelle ihmiselle omistautuminen ei loputtomiin tarjoa tai jos tarjoaa, on se ainakin melko haasteellista. Jonkun mielestä ehkä typerää ja lapsellista haihattelua, mutta minkä sille voi, jos on koukussa rakastumisen tunteeseen – ja siis ihan kaiken suhteen, ei pelkkien ihmissuhteiden.
Hieno mainospuhe, eikö totta? Nyt varmaan alkaa suhde-ehdotelmia ropista joka suunnasta! 😀
Ennen olin hyvä olemaan hankala nainen, nyt alan olla hyvä olemaan mahdoton. Great.
Edit: Oivalsin juuri, että `sitoutumis[I]kammoinen[/I]` taitaa olla alkujaankin väärä sana omia tuntemuksiani kuvaamaan. Kammoaminen kun viittaa pelkäämiseen, enkä mä sinänsä sitoutumista pelkää. Siksipä ehkä `sitoutumis[I]haluton[/I]` voisi olla kuvaavampi sana. Tosin samaa se kaiketi tarkoittaa – tuskinpa sitoutumiskammolla puhekielessä muutenkaan kirjaimellisesti pelkoon aina viitataan.