…toimintaa erään osalta. Hiukan taustoja: Tapailin kesä-heinäkuussa yhtä miestä muutaman viikon ajan. Tapailu sitten päättyi erinäisistä syistä, mutta hän oli se joka ensimmäisenä laittoi pisteen tuolle suhteelle. Sovittiin että ollaan kavereita, ja vaikkei sen jälkeen olla nähty, ollaan kuitenkin jonkin verran viestitelty yms. Aina välillä tämä ihminen on sanonut mulle jotakin puolivihjailevaa siihen suuntaan, että ehkä kuitenkin tahtoisi jotain kanssani. No, en ole juurikaan reagoinut noihin vihjeisiin sillä musta asiat pitää sanoa suoraan eikä harjoittaa tuollaista ihmeellistä pelailua. Enkä mä muutenkaan enää tahdo sen kanssa mitään, meillä kun on arvomaailmat ja elämäntyylit ihan eri sfääreissä.
Viime viikolla mainitsin tälle tyypille jotain silloisista treffeistäni ja kas kummaa, miehen kiinnostus tuntui taas heräävän tuon seikan perusteella. Se pyysi mua leffaan; kysyi, voinko lähteä vaikka olenkin tapaillut jotakuta toista. No, koska se tilasi multa laivalta nuuskaa, ja meidän on joka tapauksessa pitänyt tavata jotta voin antaa ne sille ja vastaavasti saada rahat niistä, lupasin lähteä. Mutta vain kaverina. Tosin en tiedä, ymmärtääkö tämä mies nyt ihan täysin etten enää aio alkaa sen kanssa yhtään mihinkään ystävyyttä kummempaan.
No, leffa peruuntui koska näemme jo huomenna päivällä eikä silloin mene elokuvia. Ehkä eniten yllätyin, kun tyyppi kysyi että lähdenkö sen kanssa lisäksi illalla työpaikkansa juhliin. Tässä kohtaa tulee se pointti, joka mua eniten epäilyttää. Tämä mies on samassa työpaikassa kuin se, jonka kanssa treffailin viime viikolla. Mä itse en ole kertonut, kenestä on kyse, mutta en ihmettelisi vaikka näissä toimittajapiireissä nuo jutut leviäisivät hyvinkin nopeasti; juttukeikolla kun vähän kaikki törmäilevät toisiinsa ja muutenkin ovat keskenään tekemisissä. Eli siis en ihmettelisi yhtään vaikka tämä mies tietäisikin, ketä olen tapaillut. Ja haukkukaa sitten vainoharhaiseksi, mutta mulla on sellainen tunne että se ihan tahallaan pyysi mua niihin juhliin. Siis siksi, että tämä toinen mies näkisi meidät siellä yhdessä. No, en aio lähteä. Sanoin syyksi turhan hämmennyksen herättämisen, sillä tunnen muitakin niihin pirskeisiin tulevia ihmisiä.
Jotenkin vain tuntuu, että tämä tapaus yrittää järjestää asiat siten että mut yhdistettäisi häneen jollakin tapaa. Silloin kun vielä tapailimme, joku hänen työpaikaltaan näki meidät yhdessä, ja silloin hän myönsi olevansa jonkinlaisessa suhteessa muhun. Jos nyt menisin niihin juhliin, tajuaisivat ne ihmiset että mä olen sama henkilö ja toki ajattelisivat että meillä on yhä säpinää. Ja kaiken lisäksi toki tämä toinenkin mies ajattelisi niin.
Ehkä olen väärässä. Ehkä tällä ihmisellä ei ole minkäänlaista havaintoa siitä, ketä näin viime viikolla. Ehkä se tosiaankin tahtoo vain olla kaveri ja pyysi siksi sekä leffaan että niihin juhliinkin. Ehkä. Tai sitten ei.