Veripalvelun logiikka ihmetyttää

Tänään piti mennä luovuttamaan verta. En muistanut noita seksimääräyksiä sen suhteen, ja niinpä mut sitten käännytettiin pois sieltä kun viimeisten kolmen kuukauden aikana mulla on ollut uusi seksikumppani (kumipuvun kanssa, mutta kuitenkin). Aloin sitten miettiä noita veripalvelun säädöksiä. Veridirektiivin ehdoton määräys kuulemma on, että jos kolmen kuukauden aikana on ollut uusi seksikumppani, verta ei saa luovuttaa – oli sitä kortsua käytetty taikka ei. Selvä. Mutta entäs jos olisin neljä kuukautta sitten harrastanut ekan kerran seksiä uuden kumppanini kanssa ja vaikka vasta viikko sitten jättänyt kumin pois? Silloinhan saisin luovuttaa verta, mutta varmaa olisi, ettei mahdollinen HIV-tartunta näkyisi testissä, sillä sen testattavuus vaatii ne kolme kuukautta, vaikka se tosin useasti näkyykin jo kuukauden-kahden kuluttua. Viikossa tartunta kuitenkaan ei varmasti näkyisi, mutta silti siis luovutus olisi luvallista. Sen sijaan jos olisin pari kuukautta sitten harrastanut ekan kerran seksiä uuden kumppanin kanssa, jonka kanssa kumia olisi käytetty niin silloin kuin kaikkina muinakin kertoina, en saisi luovuttaa verta. Missä logiikka?

Toki tiedostan, että ihmiset varmastikaan eivät aina ole ihan raivorehellisiä luovutustilanteessa kyselykaavaketta täyttäessään, mutta ihmetyttää vain, kuka nuo säädökset on mahtanut järkeillä.