Dance life

Tanssi on elämäntapa, intohimo, yksi tärkeimpiä asioita maailmassa. Katutansseissa on jotain äärimmäisen inhimillistä ja käsin kosketeltavaa. Blogi on matka tanssikulttuuriin, tapahtumiin, tanssijoihin ja musiikkiin.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on tarinat.

Tyttö, jolla on sydän  1

Olen aloittanut tekemään Youtube-sarjaa, jossa esittelen suomalaisia tanssijoita. Valitettavasti olen niin kiireinen ja sen verran aloittelija editoimaan, että videoiden työstäminen on tuskastuttavan hidasta. Olen kuitenkin saanut julkaistua ensimmäisen jakson, jossa kerron Ellin tarinan.

Elli on entinen oppilaani, joka on inspiroinut minua antamaan tanssille ja elämälle kaikkeni. Tanssi on ollut hänelle äärimmäisen tärkeää mutta samalla melkein vienyt hänen henkensä. Ellin elämänilo on tarttuvaa ja hänellä, jos jollakulla, on suuri sydän.

Kaunis jatko tälle tarinalle on se, että Ellin isä Marko on myös löytänyt tanssin avulla itsensä uudella tavalla. Hän on voinut ilmaista tunteitaan Ellin tilanteesta ja elämästä ja hän on hurahtanut tanssimiseen ja katutanssikulttuuriin peruuttamattomasti. "Voiko tää olla näin merkityksellistä?" hän kysyi kerran. Marko on nykyään Vantaan katutanssiyhdistyksen puheenjohtaja (www.vantaankatutanssi.fi) ja osallistuu aktiivisesti tanssitapahtumiin.