Mä olin tänään Se Paha Täti. Tai siis yritin olla. Tai ehkä olin olematta.
Tuulee. Vituttaa anteeksi viluttaa. Tai ehkä sekä että. Lumi on päivän mittaan ensin muuttunut rännäksi ja sitten ehtinyt sulattuaan muodostaa jänniä pikku jäälinnakkeita, joihin meinaa kompastua. Selvisin töistä dösikselle asti kaatumatta. Ihan selkeesti mitalin paikka.
Dösä on myöhässä, as usual, paitsi niinä kertoina, kun olen pysäkillä ajoissa: silloin se on ollut etuajassa ja vinkkaa mulle takavalolla kurvattuaan poispäin. Noh, nyt on odoteltu vain pari minuuttia ylimääräistä.
Nyt tulee! Niin dösä siis. Heilutan lippua kuin antautumisen merkiksi ja sitten asettaudun säädyllisesti jonoon. Edelläni on vain pari tätiä ja pikkutyttö.
Yhtäkkiä joku tönii mua kylkeen takaa. Toinen pikkutyttö! Ikää näyttäisi olevan 8-9 ikävuoden kieppeillä. Mun sisäinen pikkutyttö herää enkä päästä tönijää eteeni.
Tönijä yrittää uudelleen, puskee tällä kertaa kunnolla. Not gonna happen! Siirrän laukkuni niin, että tönijän on purtava tiensä siitä läpi, jos se meinaa tosissaan ohittaa mut.
Nätisti pyytämällä olisin ehkä voinut päästääkin tytön edelleni. Töniminen aiheuttaa lähinnä vastakkaisen reaktion: oho sori et päässyt dösään ollenkaan ku kamppasin sut lätäkköön hahaa. No ei ihan mut melkein.
Fittu. En ota kantaa sen tytön kotikasvatukseen kun en asiasta mtn tiedä, mutta eipä näyttänyt kovinkaan vahvoilla olevan.
Niin ja se dösään jonotus kesti about 6-8 sekkaa, että kannattipa etuilla.