… pitkänpitkän saikun jälkeen. Napin uskalsi ottaa vasta työpaikalle tultua, ja eihän se sen kummemmin tehonnut kuin ennenkään. Puoleen päivään meni jotenkuten, mut sitten alkoi krempata, ja oli alettava vääntää nokkaa lattiaa kohden – sai selkänsä venymään. Myös pieniä pyrähdyksiä silloin tällöin. Pisti miettimään jäljellä olevia, tulevia 15 työvuotta…
Olin suunnitellut verenluovutuksessa käyntiä, ja puolen tunnin jonottamisen jälkeen pääsin haastatteluun. Räpsähti 3 vuoden karenssi! Kiitos tästäkin… Sairaanhoitajatätönen leperteli kuin vähä-älyiselle, tyyliin: ”hoida nyt vain itsesi kuntoon”. Grrr-rr. silkasta harmista pyrähdin lähimarkettiin ja hain roppakaupalla jäätelöä. Jäätelöä sitten menikin kotiin palattuani.
Huoh. Lihaisa lihakeitto kiehumassa, keiton kasvikset omasta maasta: peruna, sipuli, porkkana, persilja. Melkoisen makoisat aromit. Siinä osa päivän harmeista kaikkosi, kun noukki omalla kasvimaalla. Jos olisi varaa kouluttautua alalle, ja olisi jonkinlainen varmuus sillä pärjäämisestä, saattaisin jopa harkita alan vaihtoa. Unelmiahan pitää aina olla – oli minkä ikäinen hyvänsä 🙂