Muodikasta syksyä!

  • EssiN

Ajattelin kirjoitella hieman syksyn muotivaatteista näin iltojen pimetessä. Erilaiset kukka- ja ruutukuvioita sisältävät vaatteet ovat olleet syksyn selkeä trendi, ja sehän kelpaa minulle mainiosti! Myös varsin räikeitä vaatteita on näkynyt liikenteessä, eli jos haluaa hieman räväyttää niin nyt on oiva tilaisuus siihen. Selkeästi syksyn muodissa on havaittavissa retroviboja.

Kukkakuviot
Kukkakuviot toimivat mielestäni aina ja onkin kiva huomata, että ne ovat tänä syksynä olleet muodissa. Mielestäni jokaisen naisen vaatekaapista kuuluu löytyä vähintään yksi kukkakuviollinen paita ja mekko, sillä ne toimivat hyvin monissa tilanteissa ja asuyhdistelmissä. Eli nyt kannattaa korjata puute jos sellainen on!

Ruutukuviot
Ruutukuviolliset vaatteet ovat selkeästi muodissa. Niistä on tarjolla sekä hienoa paitaa että bleiseriä myös erilaisia mekkoja ja housuja unohtamatta. Itselleni onkin jo useampi ruutupaita tarttunut kaupasta mukaan. Ostosten tekeminen on nykyään aivan liian helppoa! Vaatteiden kanssa lopulta se suurin ongelma on kuitenkin raha. Hieman apua olen löytänyt asiaan katsomalla vaatekaupat netissä läpi ja hyödyntämällä sieltä tarjouskoodit ja alennuskampanjat.

Cowboy bootsit
Vaikka cowboy bootsit olivatkin enemmän kesän muotia, ne sen kuin paranevat mitä pidemmälle syksy etenee. Nahan ja korkean varren yhdistelmä on täydellinen suoja syksyn kylmyyttä ja loskaa vastaan! Harvoin on näin mukavaa näyttää hyvälle, eli ehdoton hankinta jokaiselle vieläkin.

Tuli tässä vielä mieleen, että jos joku tuskailee edellisen postaukseni jälkeen yhä joululahjaideoiden kanssa, voi inspiraatiota hakea myös tästä hauskasta löytämästäni blogista.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:28

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus