Suomen maajoukkue Kansojen liigassa

Kansojen liiga ei välttämättä ole vielä nimenä tuttu kaikille jalkapallon ystäville. Kyseistä liigaa pelataan tällä kaudella eli 2018-2019 ensimmäistä kertaa. Mukana on myös Suomen miesten jalkapallojoukkue, joka tavoittelee liigassa pääsyä jalkapallon EM-turnaukseen.
Suomen maajoukkue Kansojen liigassa
[b]Takaportti EM-kisoihin[/b] Kansojen liiga perustettiin sen vuoksi, että eurooppalainen jalkapallo saisi enemmän tasaisia ja jännittäviä kamppailuja, kun tasaveroiset maat pelaavat toisiaan vastaan. Vastustajat määräytyvät rankingin mukaan ja siinä missä aikaisemmissa karsinnoissa Suomea vastaan on tullut hyvin paljon taitavampia joukkueita, joissa otteluiden lopputulokset ovat olleet jo miltei ennalta arvattavissa, Kansojen liigan ideana on se, että tasaväkisemmät mittelöt houkuttelisivat enemmän katsojia ja loisivat samalla kiinnostusta lajiin myös maajoukkuetasolla. Kansojen liigan avulla saa myös toisen mahdollisuuden päästä jalkapallon EM-kilpailuihin. Yhteensä Kansojen liigassa on mukana 55 maata ja ne on jaettu neljään eri liigaan. Parhaimmat maat pelaavat A-liigassa ja huonoimmat D-liigassa. Suomen joukkue on sijoitettu C-liigaan ja siinä on mukana yhteensä 15 maata. Liigojen joukkueet on vielä jaettu neljään eri lohkoon. Suomen lohkossa ovat mukana Unkari, Kreikka ja Viro. Suomen tavoitteena on saavuttaa lohkossaan ykkössija ja päästä mukaan karsintoihin EM-kisoista. Jos näin käy, että Suomi voittaa lohkonsa, Suomen mahdollisuudet päästä mukaan EM-kisoihin ovat hyvät, sillä jos C-liigan voittaja on päässyt EM-kisoihin varsinaisen EM-kisakarsinnan kautta, mukaan kamppailuun pääsee silloin lohkokakkonen. C-liigan välierät ja finaali pelataan maaliskuussa 2020 ja pudotuspelien voittaja on mukana EM-kisoissa. Suomen miesten jalkapallojoukkue Huuhkajat ei perinteisesti ole menestynyt arvokisakarsinoissa kovinkaan hyvin. Joukkueen kannattajat ovat joutuneet pettymän useaan kertaa, kun arvokisapaikat ovat valuneet saavuttamattomiin. Keskustelua Suomen maajoukkueen tasosta on käyty paljon ja esimerkiksi valmentajavaihdoksilla on yritetty saada joukkuetta parantamaan pelaamistaan ja saavuttamaan uuden tason. Kuitenkin vuodesta toiseen unelma arvokisapaikasta elää sekä pelaajien että joukkueen kannattajien sydämissä ja tällä kertaa pääsy EM-kisoihin on todennäköisempää kuin pitkään aikaan. Kansojen liigan kautta avautuva mahdollisuus on se asia, johon Suomi luottaa päästäkseen vihdoin ja viimein mukaan edes johonkin kansainvälisiin arvokilpailuihin [url=https://wearebettors.com/fi/]jalkapallossa[/url]. [b]Suomella hyvät mahdollisuudet [/b] Tällä hetkellä tilanne näyttää hyvältä, sillä Suomi ei ole tähän mennessä hävinnyt vielä yhtään peliä Kansojen liigassa. Suomen uusi maalivahti Lukas Hradecky on pitänyt Suomen maalin puhtaana eikä vastustajat ole päässeet ilottelemaan maaleilla. Huuhkajat on voittanut kaikki neljä ensimmäistä peliään ja maalit on tähän mennessä tehnyt Suomen ykköstykki Teemu Pukki. Hän on saanut tehnyt vastustajan verkkoon jo kolme maalia. Tällä hetkellä Suomi on lohkonsa ykkösenä ja pisteitä on yhteensä kertynyt kaksitoista. Viimeisin maa, jonka Suomi oli Kreikka. Ottelu oli jännittävä, mutta Huuhkajat onnistuivat pitämään Kreikan aisoissa. Neljä peräkkäistä voittoa on hyvin poikkeuksellista Suomelle ja joukkue onkin nyt erittäin hyvässä vireessä. Tämä on niin poikkeuksellista, että kyseessä on uusi Suomen perättäisten voittojen sarja. Koskaan aikaisemmin Suomen miesten maajoukkue Huuhkajat eivät ole onnistuneet voittamaan viittä perättäistä ottelua, kun mukaan lasketaan voitto myös kesäkuun alussa. On erittäin todennäköisestä, että Huuhkajat pääsevät jopa Kansojen liigan pudotuspeleihin, mikä varmasti miellyttää joukkueen kannattajia. Suomi on enää pisteen päässä lohkovoitosta ja tilanne on nyt se, että muiden joukkueiden otteluiden lopputulokset eivät enää vaikuta Suomen sijoitukseen. Suomelle riittää jopa tasapelit kahdesta viimeisestä ottelusta takaamaan lohkovoiton. Jos Suomi voittaa lohkonsa, Suomelle koittaa mahdollisuus tavoitella EM-kisapaikkaa C-liigan pudotuspeleistä ensi vuoden EM-karsintojen jälkeen. Tämä siis sillä varauksella, että ensimmäinen arvokisapaikka ei tule itse EM-karsinoista. Seuraavat kaksi peliä Suomi pelaa vieraskentillä, joten kotistadionille eivät Huuhkajat enää tänä vuonna palaa. Marraskuussa pelattavat seuraavat ottelut määrittävät sen, pitääkö Suomi lohkon ykköspaikkansa ja sen jälkeen onkin odotettavissa erittäin jännittävät lohkokarsinnat. Kansojen liiga on tuonut erittäin mukavan piristysruiskeen kaikille jalkapallon ystäville Suomessa, nyt todellakin pääsee jännittämään Suomen ensimmäistä arvokisapaikkaa!