NASA aikoo "valloittaa" Marsin lentävillä lautasilla. Uutta teknologiaa – mutta tuskinpa sentään alien-technology – käyttävän avaruusaluksen testilennon (max nopeus 4 MACH) on määrä tapahtua 3. kesäkuuta Hawaijin suunnalla. Jos siis tulevaisuudessa joku näkee taivaalla "UFOn" niin se saattaakin olla NASAn avaruusalus…Tämä ei kuitenkaan saavuta galaktisia nopeuksia. Kilpajuoksu Marsiin kuitenkin kiihtyy – kyllä siellä varmaankin on jotain erittäin tärkeää ja mielenkiintoista. Tämän pystyy näkemään Marsin pinnalla kulkevan Curiosityn ottamista kuvistakin mutta ne eivät kerro koko totuutta. Vettä ja luonnonrikkauksia siellä ainakin on….
Kyllä sinne nousee ainakin (tutkimus)siirtokuntia seuraavien vuosikymmenien aikana ja myös Maapallon poliittiset kiistat saattavat siirtyä Marsiin kun sinne laskeutuu muidenkin maiden avaruusaluksia miehistöineen. Mars taitaa tosin olla ihmiskunnan yhteistä omaisuutta YK-sopimuksen mukaisesti. Tosin ihmiskunta ei ole profiloitunut kovin hyvin yhteisten asioiden ajamisessa… ja ihmiskunnalla on toki yhteisiä intressejä paljonkin. Toisaalta kolme jättivaltiota ovat jo kuussa ja reviirejä jo varmaan kartoitetaan…ja NASA aikoo lähettää astronautin asteroidille sitten kun sellainen ON SIIRRETTY… lähemmäs Maapalloa…! !Alkaa kuulostaa scifiltä mutta sitähän se ei ole…todellisuus kun vaan on ihmeellistä…
Enemmän asiasta kiinnostuneille oheisesta linkistä:
www.jpl.nasa.gov/news/news.php?release=2014-154