Erään eksistentialistisen tulkinnan mukaan elämän perimmäinen tarkoitus on luoda mieli maailmankaikkeuteen ja sen korkein ilmentymä on rakkaus. Tämä voi olla eksistentialistista naivismia mutta loogisesti ajateltuna rakkaus on ainoa voima, jonka tarkoituksena on säilyttää ja helliä elämää. Viha ja kyynisyys sen sijaan voivat pahimmillaan tuhota elämää ja vaarantaa sen olemassaolon. Rakkauden syntyminen darwinistiseen evoluution maailmaan ja tälle planeetalle on varsin merkittävä kosminen tapahtuma. Rakkaus on ollut eloonjäämistaistelussa niin merkittävä tekijä, että siitä tuli erottamaton osa elämän ja ihmisen tarinaa. Rakkautta ei voi valmistaa tai tuottaa mutta näköjään se voi syntyä elottomasta aineesta monimutkaisten atomaaristen, kemiallisten ja biologisten prosessien tuloksena.
Kuka ihminen puhuu julkisuudessa rakkaudesta? Mitä funktioita rakkaus täyttää yhteiskunnassa? Kun se on ihmisille tärkeää niin miksi esimerkiksi uutisissa ei puhuta rakkaudesta. Kerrotaan vihasta. sodasta, tappamisesta, katastrofeista, BKT:n ja talouden noususta ja laskusta, lamasta. Kieltämättä maailma on tällainen mutta rakkausuutisia ei juuri näe. Onko rakkaudesta vaikea puhua. Enkä tarkoita nyt julkkisten suhteita tai vastaavia. Onko naivismia kertoa uutisissa, että jossain päin maailmaa asuu onnellinen kansa, jonka kansalaiset rakastavat toisiaan. Siellä ihmisiä ei riistetä eikä ihmisten itsetunto ole peräisin toisten ihmisten alistamisesta. Harva ihminen torjuu rakkauden. Se parantaa maailmaa ja tuo ihmiselle hyvän mielen ja olon, vaikka jotkut näyttävät saavan sen tavarasta. Kieltämättä tavaroitakin tarvitaan mutta rakkaus vahvistaa ihmistä elämän pyörteissä. Kun ihminen kulkee maailmalla tai arjessa kotikulmillaan hän saattaa aistia ja vaistota missä rakkautta on ja missä sitä ei ole. On kokonaisia historiallisia aikakausia, jolloin rakkautta oli maailmassa hyvin vähän.Voidaanko maailmanhistoriasta päätellä milloin ja missä rakkautta on ollut runsaasti. Rakkaus korreloi usein onnellisuuden ja onnen kanssa. Mitä kaikkea rakkaus voi selittää tässä todellisuudessamme ja mitä kaikkea puolestaan viha selittää tässä todellisuudessamme. Vihalla ei voi olla mitään hedelmiä, koska hedelmä syntyy rakkaudesta. Kun luonto on täynnä hedelmiä niin onko se myös täynnä rakkautta… No – sitä voi sitten miettiä mitä se semmoinen rakkaus voisi olla. More love, more peace, more sustainability 🙂