Rauhaisa juhannus

Isoissa marketeissa tulee aina epätodellinen fiilis varsinkin, jos niihin joutuu/päätyy esmes perjantaina, lauantaina tai jonkin pyhän aattona. Vaikka itse olisi pyörälenkillänsä menossa ostamaan itselleen vesipulloa, onnistuu muu paikalla oleva väestö…

Isoissa marketeissa tulee aina epätodellinen fiilis varsinkin, jos niihin joutuu/päätyy esmes perjantaina, lauantaina tai jonkin pyhän aattona. Vaikka itse olisi pyörälenkillänsä menossa ostamaan itselleen vesipulloa, onnistuu muu paikalla oleva väestö aikaansaamaan sellaisen kauhuhysteriatilan, että sitä tulee usein litoneeksi takaisin fillarilleen välttääksen manian mahdollisen tarttumisen.

Olin menossa hyvän ystäväni luoksen saunomaan eilen illalla. Fillaroin leppoisasti keskustasta kohti lähiötä kauniissa ilmassa ja ajattelin käydä ostamassa tuliaiseksi saunalimsat ja jätskiä kaverini kodin lähimmästä isosta marketista. Ajattelin myös hakea Alkosta skumppapullon, jotta naisseurueemme voisi nostaa maljan kesälle.

Alkossa jono oli ruotsalaisen Systembolagetin perusnormiston mukaan suoraan takaseinään. Kassoja oli käytössä yksi. Suurin osa ihmisistä osti vissiin sitten koko kesän viinalastin – tai sitten kaikki pk-seudun suurkäyttäjät olivat valinneet tuon Alkon. Satsin perusteella on luvassa paljon hukkuneita, rattijuoppoja, katolta pudonneita uhoajia ja poksahtaneita maksoja. Jätin siis sen skumppapullon ostamisen väliin, koska minulla ei ollut aikaa puolen tunnin jonotukseen.

Hiivin hyvin varovasti marketin puolelle. Tervetuloa hyperhelvettiin. Jengi paineli hulluna ympäriinsä ostellen kaikkea mahdollista, mikä eteen osui. Kun omat pienet juhannusherkut löytyivät jo torilta ja hallista sekä vanhemmille vietävät erikoisuudet samoista paikoista, voi taas huomata kuuluvansa johonkin muuhun heimoon. Onneksi en ainakaan kuuluu siihen miespuoliseen heimoon, jonka käsitys juhannussafkasta on noin 30 roiskeläppäpitsaa, tonni huonolaatuista makkaraa, kaksi purkkia huonolaatuista sinappia ja puolet marketin olutvalikoimasta – höystettynä Leijona-viinalla.

*

Tänään olen viettänyt mukavaa ja rauhallista päivää. Torikäynti, pikakipaisu lähikauppaan, lehtien lukemista, pieni kävelylenkki, leipomista, musiikkia. Illemmalla einehtimistä hyvässä seurassa ja kenties pikakäväisy lähibaarissa tai kokkoa katsomassa. Hyvää juhannusta!