Ihana istua pihalla, hytistä ihan hieman vilusta, haistella tuulta, juoda jäähtynyttä teetä ja kuunnella kuulokkeista Amorphista. Kroppa ja mieli lepäävät.
Joskus sitä tarvitsee lepoa Helsingin hulinasta ja silloin vanhempien luona maalla on taivaallista olla. Mieleen hiipii hiljainen pohdinta siitä, voisiko elämää olla hieman syrjemmässä maailman kumusta. Olisiko sitä rauhallisempi, onnellisempi, tasapainoisempi?
Samaan aikaan kun katselee tuulessa taipuvaa vaahteraa, muistaa sen, miksi täältä aikoinaan lähti. Sen oman pienen kotimaailman ulkopuolella ei ole mitään kiinnostavaa. Vanhemmat, sukulaiset ja tuttu pihapiiri muodostavat sen syyn, miksi tänne tullaan. Kaikki muu on epäolennaista. Siksi maailman kumun ote pitää.