Jukka Aminoff

Michelle Obama tunnetaan entisenä Valkoisen talon ensimmäisenä naisena ja Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman puolisona. Nykyään hän johtaa Obama Foundation'ia, joka kouluttaa tulevaisuuden johtajia.

Michelle Obaman Minun tarinani ilmestyi vuonna 2018. Kyseessä on elämäkerta.

Valo meissä kaikissa (Otava, 2022) on hänen uutuuskirja, joka keskittyy elämänviisauden antamiseen.

Teos on syntynyt pahimman koronakriisin aikana. Koronavirus tekee vieläkin terveydellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia tuhoja. Samaan aikaan Yhdysvalloissa tapahtui vakavia rotumellakoita. Kahtiajakautunut Yhdysvallat äänesti uudesta presidentistä. Joe Biden voitti presidentinvaalit.

Obama antaa neuvoja siihen, miten kukin voi säilyttää henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin raskaiden tapahtumien keskellä. Kyseessä ei ole käsikirja, vaan hän kirjoittaa eri aihepiireistä omien henkilökohtaisten tarinoiden kautta, jotka koskettavat sukulaisia, ystäviä ja tuttavia.

Ohjeet eivät ole suoria, mutta tarinat antavat tilaa oivalluksille. Kaiken pahuuden ja epävarmuuden keskellä Obaman kirja on lämminhenkistä ja tasapainoista luettavaa näin levottomien aikojen keskellä.

Suomen muotimaailman rautarouva, eli Marimekon entinen omistaja Kirsti Paakkanen menehtyi vain muutama viikko sitten.

Moni heräsi kysymään, että ehtikö 92-vuotiaana menehtynyt Paakkanen jättämään elämäkerran taakseen.

Paakkasen elämäkerran kohdalla tapahtui suuri onni, koska kirjailija Ulla-Maija Paavilainen ehti kirjoittamaan teoksen juuri ennen nykyisen pandemian alkamista vuonna 2019.

Elämäkerran suhteen glamourin ja muodin jumalattaren onni oli puolella.

Paakkanen syntyi hengelliseen ja köyhään perheeseen Saarijärvellä vuonna 1929. Suomi oli tuolloin nuori ja itsenäinen tasavalta.

Paakkasella oli kunnianhimoisia unelmia, jotka toivat hänet Helsinkiin, eli Suomen mittakaavasta katsottuna suuren ja nopeatempoisen maailman keskuuteen.

Erinäisten työpaikkojen kautta hänen ura päätyi Stockmannin ja mainosmaailman kautta yrittäjäksi ja Womena-mainostoimiston perustajaksi.

Paakkanen sai itselleen näköalapaikan Suomen markkinoinnin ja mainonnan maailmaan.

Vuonna 1990 Paakkanen myi mainostoimistonsa ja siirtyi viettämään eläkepäiviään Ranskaan.

Pian Suomessa alkoivat lama-ajan vuodet. Amer-yritys omisti ikonisen suomalaisen muotitalon, eli Marimekon.

Amerin ongelmaksi muodostui se, että Marimekko tuotti jatkuvasti tappiota ja Marimekko oli pian siirtymässä kohti historian roskatynnyreitä.

Paakkanen riensi pelastavaksi enkeliksi, mutta kirja ei kerro sitä, että millä hinnalla ja millä ehdoin Paakkanen sai pahasti turskaa takovan suomalaisen muodin kehdon itselleen.

Suomi sai itselleen ikioman Coco Chanelin. Marimekkoa uudistettiin ja pian muotitalo takoi voittoa. Nousukiito oli alkanut.

Paakkasen näkemyksen mukaan suomalaisen kulttuurin sielu on köyhyydessä. Markkinoinnin tulee olla tavanomaista ja arkista, joka puree suomalaisiin kuluttajiin.

Paakkanen itse sen sijaan viihtyi Ranskan Rivieralla, eli Côte d’Azurilla, jossa hän omisti toisen kodin. Nizzasta, Saint-Jean-Cap-Ferratista ja Monacosta tuli hänelle läheisiä paikkoja. Välimeren sinisen rannikon lumo puri eleganssillaan. Paakkanen suosi ranskalaisia, italialaisia ja brittiläisiä luksusmerkkejä muodissa ja autoissa.

Allekirjoittanut muistaa Marimekon juhlanäyttelyn avajaisjuhlat vuodelta 2001, jotka pidettiin Helsingin Designmuseossa. Kutsuvieraiden joukossa oli Suomen kermaa alkaen tasavallan presidentistä, yritysjohtajista, taiteilijoista ja viihteen supertähdistä. Juhlissa oli selvästi aistittavissa syvää itseluottamusta tulevaisuutta kohtaan ja hyvää henkeä nostattivat myös runsaat kuohuviinitarjoilut.

Paavilaisen teos Paakkasesta on tärkeä taltiointi suomalaisesta talous-, muoti- ja kulttuurihistoriasta. Onhan Marimekko suomalaisen muodin näkyvin ikoni ja Paakkanen loi nykyaikaisen pohjan tämän ajan Marimekolle.

Kirja on suosittelemisen arvoinen glamourin, muodin ja bisneksen ystäville.

Pankkiiri, kauppatieteen tohtori Björn Wahlroos tunnetaan herättelevistä puheenvuoroistaan ja kirjoistaan.

Wahlroosin uutuuskirja Barrikadeilta pankkimaailmaan - Eräänlaiset päiväkirjat 1952-1992 (Otava, 2021) vie lukijan kuitenkin muistelmateoksen äärelle.

Wahlroos avaa kirjan alkumetreillä suhdettaan nuoruusvuosiinsa, jotka ovat leimanneet häntä vuosikymmenten ajan, eli hänen nuoruusvuosien suhde kommunismiin ja taistolaisuuteen, joka kesti vain muutaman vuoden ajan. Kyseessä oli nuoruuden hairahdus ja suunta kääntyi pian kohti kapitalismia ja liberalismia sekä suomenruotsalaisia pääomapiirejä. Kommunismin edustama köyhyys oli vaihtumassa kapitalismin edustamaksi hyvinvoinniksi.

Wahlroos valmistui kauppatieteen maisteriksi ja tohtoriksi Helsingin Hanken Svenska handelshögskolanista 1970-luvulla. Pian edessä olivat vuodet kansantaloustieteen luennoitsijana, tutkijana ja professorina.

Akateemisten vuosien jälkeen alkoivat hänen vuodet pankkimaailmassa, jotka ovat uutuuskirjan varsinainen suola.

Kasinotalouden vuodet tunnetaan solariumrusketuksista, lasikuituveneistä, Miami Vice’n tunnusmusiikista, kimmeltävistä paleteista, järjettömistä olkatoppauksista, pörssipeleistä, yrityskaappauksista, sekä ikuisen talouskasvun ja hyvinvoinnin ajasta. Suomen markan voimaan uskottiin positiivisen aggressiivisuuden tavoin. 1980-luku oli glamourin vuosikymmen.

Taloushistorioitsijoille ja aikansa bisnesvaikuttajille kirjan tapahtumat ja henkilöt avaavat tietysti uusia näkökulmia 1980-luvun ajan tapahtumiin, joissa oli aimo annos draamaa, selkäänpuukottamisia ja kieroiluja Falcon Crest’in ja Dallas’in televisiosarjojen tavoin. Suomen talouspiirit olivat sen verran pienet, että päät kolisivat.

Wahlroosin kirjassa palautetaan mieliin kuinka Marskin, Savoyn ja Palacen savuisissa ja kosteissa kabineteissa taottiin kauppoja kuin sepät rautaa. Oli kyse sitten pitkistä lounaista ja illallisista. Viskipitoisten fasaanijahtien aikana ruodittiin seuraavia peliliikkeitä aatelislinnojen kupeessa. Pääkonttorien kulmahuoneita ja kokoustiloja koristivat suomalaistaiteilijoiden harvinaiset ja kalliit mestariteokset.

Vielä 1980-luvulla siirryttiin illallisen jälkeen polttamaan tuhteja kuubalaisia sikareja ja nauttimaan väkeviä krogilaseista suurella nautinnolla, mutta nykyaikana saadaan tyytyä alustatalouden kuljetuspalvelujen tuomiin gluteenittomiin tuotteisiin ja nykiviin videopalavereihin.

Wahlroos vie lukijan 1980-luvun tarun- ja rahanhohtoiseen maailmaan, joka muistuttaa Monopoli-lautapeliä.

Yhdysvallat on kerännyt viimeaikoina runsaasti huomiota monella eri tasolla. Tämän vuoden aikana käydyt presidentinvaalit johtivat presidentti Donald Trumpin vaalitappioon ja Joe Bidenin voittoon, joka toimi presidentti Barack Obaman aikana Yhdysvaltain varapresidenttinä. Biden ehti myös vierailemaan Suomessa, mutta Obama ei ehtinyt vierailemaan. Yhdysvaltoja luonnehditaan kuitenkin Suomen tärkeimmäksi kumppaniksi, eli suhteet ovat kunnossa.

Obaman Luvattu maa (Otava, 2020) on hänen muistelmiansa ensimmäinen osa, joka päättyy Osama bin Ladenin vastaiseen sotilasoperaatioon, jossa tunnettu terroristijohtaja sai surmansa vuonna 2011.

Obama on taitava kirjoittaja, joka osaa kuvailla tarkasti elämänsä, poliittisen uransa ja presidenttikautensa tärkeimpiä hetkiä. Kyseessä on yhtä taitavasti kirjoitettu muistelmateos kuin vuonna 2004 ilmestynyt presidentti Bill Clintonin My Life. Molemmat presidentit ovat myös erinomaisia puhujia.

Obaman piti keskittyä opettamiseen, kansalaisoikeuksien edistämiseen ja hyväntekeväisyyden harjoittamiseen, mutta politiikka ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen veivät nuoren miehen mennessään. Hänet valittiin Illinoisin osavaltion senaatin jäseneksi vuonna 1997 ja samaan aikaan hän toimi luennoitsijana Chicagon yliopiston oikeustieteen laitoksella.

Vuonna 2004 Obama valittiin Yhdysvaltain senaatin jäseneksi ja samana vuonna hän sai kansallista ja kansainvälistä huomiota pitämällä huomiota herättävän puheenvuoron senaattori John Kerryn presidentinvaalikampanjan tilaisuudessa Bostonissa. Obama nousi raketin lailla kohti kuuluisuutta ja vuonna 2004 häntä pidettiin varteenotettavana ehdokkaana vuoden 2008 presidentinvaaleihin.

Obama päätti asettua ehdokkaaksi demokraattipuolueen esivaaleihin vuonna 2007. Häntä olivat vastassa senaattori Hillary Clinton, Biden ja monet muut ehdokkaat, jotka olivat politiikan konkareita, eli Obaman valinta ei ollut läpihuudettu. Obama oli vasta ensimmäisen kauden senaattori, mutta hänen kampanja onnistui käyttämään hyväksi nettiä ja sosiaalista mediaa.

Obamaa pidettiin myös äänestäjien keskuudessa Washingtonin eliitin ulkopuolisena ehdokkaana, joka teki hänestä raikkaan ja nuorekkaan vaihtoehdon muiden ehdokkaiden keskuudessa. Loistavat puhe- ja kirjoituslahjat tekivät hänestä vahvan ehdokkaan. Obama edusti myönteistä muutosta ja amerikkalaisen unelman toteutumista.

Obama voitti demokraattien presidenttiehdokkuuden. Presidentinvaaleissa häntä oli vastassa republikaanipuolueen senaattori John McCain, joka edusti republikaanien maltillista kenttää, mutta amerikkalaiset olivat saaneet tarpeeksi George W. Bushin valtakaudesta, jonka takia McCainin mahdollisuudet voittaa olivat lähes olemattomat. Amerikkalaiset olivat kyllästyneitä Irakin sotaan ja finanssikriisin pahimmat vaiheet olivat jo ovella. Amerikkalaiset kaipasivat muutosta.

Obama kukisti McCainin selvin lukemin vuonna 2008 ja vaalitulos oli odotettu. Obama keräsi 365 valitsijamiestä, kun McCain sai 173. Obama sai myös 52,9 prosenttia kaikista äänistä, kun McCain sai vain 45,7 prosenttia.

Obama nousi Yhdysvaltain presidentiksi Washingtonin piirien ulkopuolelta ja hänestä oli tullut vaalikampanjan aikana suosittu hahmo populaarikulttuurissa. Hänen rento ja myönteinen olemus herättivät vastakaikua väestössä. Oli uuden aikakauden aika.

Irakin sota oli repinyt Yhdysvaltain liittolaisten välisiä suhteita. Obama palautti suhteet liittolaismaihin, Euroopan unioniin, NATO:on ja Yhdistyneisiin kansakuntiin. Yhdysvaltain ulkopoliittiseksi linjaksi nousi siltojen rakentaminen ja yleisesti läntisten liittolaisten rivien tiivistäminen. Obama ei päässyt pakoon politiikan tosiasioita, koska Irakin ja Afganistanin sodat vaativat lisää sotilaallisia panostuksia, jotta maat säilyttivät sisäisen vakautensa. Obaman tarkoituksena oli ollut vetää amerikkalaisia joukkoja pois sotilasoperaatioista, mutta hän joutuikin lisäämään joukkoja.

Sisäpolitiikassa Obama joutui keskittymään siihen, että finanssikriisin liekit saatiin sammutettua. Yhdysvaltain hallinto joutui pelastamaan vaikeuksiin ajautuneita finanssilaitoksia, eli pumppaamaan miljardeja dollareita laitosten taseisiin, jotta New Yorkin Wall Street ei olisi aiheuttanut kansainvälisten finanssimarkkinoiden romahdusta. Obama onnistui pitämään dominopalat pystyssä, jotta ei syntynyt globaalia, tuhon ketjureaktiota.

Harvoin Yhdysvaltain presidentit saavat sellaista tilannetta itselleen, jossa oma puolue hallitsee myös kongressia ja senaattia. Yleensä tapahtuu niin, että toisella puolueella on hallussaan kongressi tai senaatti, eli Yhdysvaltain presidentin pitää kyetä kurkottamaan yli poliittisen keskustan, jotta presidentti saa edistettyä omia toiveitaan. Tämä ei tuottanut Obamalle tuskaa, koska hän sijoittui ajatuksillaan poliittiseen, liberaaliin keskustaan.

Obaman ensimmäisen virkakauden alku ei ollut ihanteellinen, koska Yhdysvaltain ongelmat olivat valtavia. Hän sai ikävän perinnön. Nopeiden toimenpiteiden takia ei syntynyt niin pahaa globaalia finanssikriisiä kuin olisi voinut tapahtua. Irak ja Afganistan saatiin vakautettua parhaimmalla mahdollisella tavalla. Suhteet liittolaismaihin parantuivat. Obama pystyi keskittymään vaikeiden alkuvuosien jälkeen ulko- ja sisäpolitiikkaan. Ulkopolitiikassa Yhdysvaltain haasteina pysyivät Iran, Kiina, Venäjä, Pohjois-Korea ja kansainvälinen terrorismi.

Obama kuvailee kirjassaan sitä, että miten viimeistään vuoden 2008 jälkeen Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan syntyi entistä syvempää kahtiajakoa. Konservatiivinen teekutsuliike alkoi käyttämään samoja digitaalisen viestinnän ja markkinoinnin keinoja vuonna 2009. Samoja joita Obama oli käyttänyt omassa presidentinvaalikampanjassaan. Vasenta laitaa edustava Occupy Wall Street nousi esille vuonna 2011. Netti ja sosiaalinen media tekivät entistä helpommaksi uusien liikkeiden perustamisen ja joukkovoiman käytön. Presidentti Trump käytti samoja tekniikoita kuin Obama vuoden 2016 presidentinvaaleissa, eli käyttäen hyväksi netin voimaa ja Washingtonin ulkopuolisuutta.

Obama ja Trump osasivat vastata amerikkalaisten äänestäjien tyytymättömyyteen molempien puolueiden kannattajien keskuudessa. Keskiluokka on ollut pitkän ajan ahdingossa. Teollisuuden työpaikat ovat kadonneet ja vähentyneet. Miten palkoilla voidaan elättää perhe ja turvata kohtuullinen eläke. Huoli tulevaisuudesta on suuri ja sitä se on edelleen.

Suomen kannalta teoksen tekee merkittäväksi sen, että miten Yhdysvallat palautti suhteitaan Eurooppaan ja Venäjään. Obama halusi nollata Yhdysvaltain ja Venäjän väliset suhteet presidentti Dmitri Medvedev kanssa. Obama luonnehtii Medvedeviä nuorekkaaksi ja nykyaikaiseksi presidentiksi.

Obaman Luvattu maa käsittelee siis ensimmäistä virkakautta, joka päättyy Pohjois-Afrikan vallankumouksiin ja bin Ladenin vastaiseen operatioon. Pohjois-Afrikan vallankumouksien suhteen käsitellään erityisesti Libyan ja Egyptin tapauksia. Seuraavassa teoksessa käsitellään Suomen kannalta läheistä aihetta, eli Ukrainan kriisiä.

Obama muistuttaa teoksessaan, että Yhdysvaltain turvallisuusetuna on demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion ajaminen ympäri maailman. Obama on itse vankkumaton demokraattisten arvojen kannattaja ja puolustaja. Obama on kyennyt kasvattamaan merkittävän määrän hänen tyyliään ja arvojaan seuraavia poliittisia johtajia. Presidentti Biden jatkaa käytännössä lähes samalla linjalla kuin mikä oli Obaman linja.

Obaman teos on tämän vuoden ehdoton kirjasuosikki ja varmasti monien joululahjatoive. Teoksen lukemiseen kannattaa käyttää aikaa, koska Yhdysvaltain entisen presidentin tapa kirjoittaa ja ajatella valloittaa.

Suomen taloudella on ollut haasteita toipua vuonna 2007 alkaneen kansainvälisen finanssikriisin jälkeen. Viimeisten vuosien aikana taloudessa tapahtui myönteinen käänne, joka on lisännyt työllisyyttä ja vähentänyt valtion velkaantumiskehitystä. Tämän vuoden aikana hälytyskellot soivat uudelleen. Työllisyyden lisääntyminen näyttää pysähtyneen. Merkittävien suuryhtiöiden tulokset ovat romahtaneet. Kansalaisten luottamus talouteen on merkittävällä tavalla laskenut.

Nordean hallituksen entinen puheenjohtaja, kauppatieteen tohtori Björn Wahlroos oli viivytellyt uutuuskirjan julkistamista tarkoituksella, koska kirjan julkistaminen muutaman vuoden kestäneen suotuisan jakson aikana olisi tulkittu lähinnä räksytykseksi, koska Wahlroosin teesit ovat tarkoituksella herätteleviä ja monien tulkintojen taustalla on paljon laadukasta tutkimustietoa. Wahlroos on tullut vuosien saatossa tutuksi vapaan markkinatalouden, kevyen verotuksen, alhaisen sääntelyn, omistajuuden ja yritteliäisyyden vankkana puolestapuhujana, jotta Suomi menestyisi kansainvälisen talouden keskuudessa entistä paremmin.

Wahlroosin aikaisemmat teokset Markkinat ja demokratia. Loppu enemmistön tyrannialle (Otava, 2012) ja Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta (Otava, 2015) herättivät laajaa kansalaiskeskustelua. Näin tekee myös uutuuskirja Kuinkas tässä näin kävi? Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua (Otava, 2019), joka kuvailee Suomen teollisuuden ja yhteiskunnan kehitystä aina varhaishistoriasta nykypäivään saakka. Samalla Wahlroos pohtii sitä, että miten Suomi voisi menestyä tulevaisuudessa.

Wahlroosin pyrkii olemaan teoksessa mahdollisimman toiveikas, mutta tilastojen ja ennusteiden valossa Suomen tulevaisuus ei näytä hyvältä. Vielä 1960-luvulla Suomi oli talouskasvun suhteen Euroopan Singapore, joka panosti voimakkaalla tavalla teollisuuspolitiikkaan presidentti Urho Kekkosen ankaralla kädellä. Suomen talousajattelussa tapahtui kuitenkin merkittävä muutos 1970-luvulla, kun poliittisessa elämässä pääsi valloilleen ajatus entistä rajummasta sääntelystä ja kovemmasta verotuksesta. Suomesta muodostui ajan saatossa sekatalous, jossa valtion rooli korostui ja poliittinen päätöksentekokulttuuri muodostui entistä vaikeammaksi. Wahlroosin mielestä oli suuri virhe riisua presidentiltä valtaoikeuksia, koska tämä edesauttoi poliittisen päätöksenteon jähmettymistä ja antoi entistä enemmän valtaa ulkoparlamentaarisille voimille, eli etujärjestöille ja lobbareille. Poliittisen elämän päättämättömyys voi antaa mahdollisuuden protestipuolueiden ja -johtajien nousulle.

Suomella on ollut myös vaikeuksia sopeutua globaalin talouden haasteisiin. Berliinin muuri kaatui vuonna 1989. Sitä edeltäneinä kolmena vuosikymmenenä Suomen talouskasvu oli keskimäärin neljän prosentin luokkaa vuodessa, kun vuoden 1989 jälkeen Suomen talous on ollut keskimäärin 1,7 prosenttia vuodessa ja alle prosentin luokkaa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomen taloutta ovat rapauttaneet metsäteollisuuden tuotteiden vähenevä kysyntä, konepajateollisuuden sijoittuminen ulkomaille, Nokian romahdus ja idänkaupan väheneminen. Suomen liittyminen yhteisvaluutta euroon on myös poistanut devalvaation mahdollisuuden, jonka avulla teollisuuden kilpailukykyä voitaisiin parantaa merkittävällä tavalla. Wahlroos ei kuitenkaan kannata sulkeutumista, vaikka Suomi menestyi erityisen hyvin kylmän sodan vuosina, koska ajassa ei voi palata taaksepäin, koska muuten edessä olisi Venezuelan tie kohti talouskatastrofia.

Wahlroos nostaa yhdeksi kilpailukyvyttömyystekijäksi Suomen ja Neuvostoliiton välisen kaupankäynnin, jonka avulla suomalaiset yritykset saivat mehukkaita kauppasopimuksia, mutta tuotteet ja palvelut eivät olleet kilpailukykyisiä länsimarkkinoilla. Suomen harjoittama idänkauppa oli suurta ja loi hyvinvointia, mutta talous oli yhden kortin varassa. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Suomen idänkauppa romahti. Pikku hiljaa syntyi markkinatalousvetoinen Venäjä, jonka kanssa idänkauppa kuitenkin elpyi. Suomen vienti oli Venäjälle 7,5 miljardia euroa vuonna 2008, mutta globaali finanssikriisi romahdutti viennin neljän miljardin euron tasolle. Ennen Ukrainan kriisiä vientilukemat olivat nousseet 5,3 miljardiin euroon ja lukemat romahtivat kolmeen miljardiin euroon vuonna 2015. Talouspakotteet ovat rokottaneet viennistä kymmenen prosentin verran. Wahlroos toteaa, että Venäjä tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia, mutta maan epävarmuus korottaa Suomen talouden riskitekijöitä.

Mikä on sitten Wahlroosin tarjoama pelastussuunnitelma ikääntyvälle ja aivovuodosta kärsivälle Suomelle, joka ei kiinnosta edes investoijia? Helsingistä ei ole ainakaan tulossa merkittävää kansainvälistä finanssikeskusta Lontoon Cityn tavoin. Helsinki ei edes kykene kilpailemaan Tukholmaa vastaan.

Wahlroos tarjoaa perinteisten talousneuvojen ohella ratkaisuksi panostamista digitalisaatioon ja kiertotalouteen. Digitalisaation haittapuolena hän korostaa digiteollisuuden heikkoja työllistämisvaikutuksia ja digitalisaatio saattaa tuhota enemmän työpaikkoja kuin luovat niitä. Kansainvälinen digikilpailu on kuitenkin erittäin kovaa ja menestyvien digibrändien luominen on vaikeaa.

Vaikka Wahlroos yrittää tarjota toiveikkaita neuvoja, mutta teoksen sisältä paljastuu toivottomuus Suomen pelastamisen suhteen. Onko Suomen tie Kreikan tie vai Singaporen tie? Siitä päättävät Suomen kansa ja poliittiset päätöksentekijät.