Jukka Aminoff

Yhdysvallat on kerännyt viimeaikoina runsaasti huomiota monella eri tasolla. Tämän vuoden aikana käydyt presidentinvaalit johtivat presidentti Donald Trumpin vaalitappioon ja Joe Bidenin voittoon, joka toimi presidentti Barack Obaman aikana Yhdysvaltain varapresidenttinä. Biden ehti myös vierailemaan Suomessa, mutta Obama ei ehtinyt vierailemaan. Yhdysvaltoja luonnehditaan kuitenkin Suomen tärkeimmäksi kumppaniksi, eli suhteet ovat kunnossa.

Obaman Luvattu maa (Otava, 2020) on hänen muistelmiansa ensimmäinen osa, joka päättyy Osama bin Ladenin vastaiseen sotilasoperaatioon, jossa tunnettu terroristijohtaja sai surmansa vuonna 2011.

Obama on taitava kirjoittaja, joka osaa kuvailla tarkasti elämänsä, poliittisen uransa ja presidenttikautensa tärkeimpiä hetkiä. Kyseessä on yhtä taitavasti kirjoitettu muistelmateos kuin vuonna 2004 ilmestynyt presidentti Bill Clintonin My Life. Molemmat presidentit ovat myös erinomaisia puhujia.

Obaman piti keskittyä opettamiseen, kansalaisoikeuksien edistämiseen ja hyväntekeväisyyden harjoittamiseen, mutta politiikka ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen veivät nuoren miehen mennessään. Hänet valittiin Illinoisin osavaltion senaatin jäseneksi vuonna 1997 ja samaan aikaan hän toimi luennoitsijana Chicagon yliopiston oikeustieteen laitoksella.

Vuonna 2004 Obama valittiin Yhdysvaltain senaatin jäseneksi ja samana vuonna hän sai kansallista ja kansainvälistä huomiota pitämällä huomiota herättävän puheenvuoron senaattori John Kerryn presidentinvaalikampanjan tilaisuudessa Bostonissa. Obama nousi raketin lailla kohti kuuluisuutta ja vuonna 2004 häntä pidettiin varteenotettavana ehdokkaana vuoden 2008 presidentinvaaleihin.

Obama päätti asettua ehdokkaaksi demokraattipuolueen esivaaleihin vuonna 2007. Häntä olivat vastassa senaattori Hillary Clinton, Biden ja monet muut ehdokkaat, jotka olivat politiikan konkareita, eli Obaman valinta ei ollut läpihuudettu. Obama oli vasta ensimmäisen kauden senaattori, mutta hänen kampanja onnistui käyttämään hyväksi nettiä ja sosiaalista mediaa.

Obamaa pidettiin myös äänestäjien keskuudessa Washingtonin eliitin ulkopuolisena ehdokkaana, joka teki hänestä raikkaan ja nuorekkaan vaihtoehdon muiden ehdokkaiden keskuudessa. Loistavat puhe- ja kirjoituslahjat tekivät hänestä vahvan ehdokkaan. Obama edusti myönteistä muutosta ja amerikkalaisen unelman toteutumista.

Obama voitti demokraattien presidenttiehdokkuuden. Presidentinvaaleissa häntä oli vastassa republikaanipuolueen senaattori John McCain, joka edusti republikaanien maltillista kenttää, mutta amerikkalaiset olivat saaneet tarpeeksi George W. Bushin valtakaudesta, jonka takia McCainin mahdollisuudet voittaa olivat lähes olemattomat. Amerikkalaiset olivat kyllästyneitä Irakin sotaan ja finanssikriisin pahimmat vaiheet olivat jo ovella. Amerikkalaiset kaipasivat muutosta.

Obama kukisti McCainin selvin lukemin vuonna 2008 ja vaalitulos oli odotettu. Obama keräsi 365 valitsijamiestä, kun McCain sai 173. Obama sai myös 52,9 prosenttia kaikista äänistä, kun McCain sai vain 45,7 prosenttia.

Obama nousi Yhdysvaltain presidentiksi Washingtonin piirien ulkopuolelta ja hänestä oli tullut vaalikampanjan aikana suosittu hahmo populaarikulttuurissa. Hänen rento ja myönteinen olemus herättivät vastakaikua väestössä. Oli uuden aikakauden aika.

Irakin sota oli repinyt Yhdysvaltain liittolaisten välisiä suhteita. Obama palautti suhteet liittolaismaihin, Euroopan unioniin, NATO:on ja Yhdistyneisiin kansakuntiin. Yhdysvaltain ulkopoliittiseksi linjaksi nousi siltojen rakentaminen ja yleisesti läntisten liittolaisten rivien tiivistäminen. Obama ei päässyt pakoon politiikan tosiasioita, koska Irakin ja Afganistanin sodat vaativat lisää sotilaallisia panostuksia, jotta maat säilyttivät sisäisen vakautensa. Obaman tarkoituksena oli ollut vetää amerikkalaisia joukkoja pois sotilasoperaatioista, mutta hän joutuikin lisäämään joukkoja.

Sisäpolitiikassa Obama joutui keskittymään siihen, että finanssikriisin liekit saatiin sammutettua. Yhdysvaltain hallinto joutui pelastamaan vaikeuksiin ajautuneita finanssilaitoksia, eli pumppaamaan miljardeja dollareita laitosten taseisiin, jotta New Yorkin Wall Street ei olisi aiheuttanut kansainvälisten finanssimarkkinoiden romahdusta. Obama onnistui pitämään dominopalat pystyssä, jotta ei syntynyt globaalia, tuhon ketjureaktiota.

Harvoin Yhdysvaltain presidentit saavat sellaista tilannetta itselleen, jossa oma puolue hallitsee myös kongressia ja senaattia. Yleensä tapahtuu niin, että toisella puolueella on hallussaan kongressi tai senaatti, eli Yhdysvaltain presidentin pitää kyetä kurkottamaan yli poliittisen keskustan, jotta presidentti saa edistettyä omia toiveitaan. Tämä ei tuottanut Obamalle tuskaa, koska hän sijoittui ajatuksillaan poliittiseen, liberaaliin keskustaan.

Obaman ensimmäisen virkakauden alku ei ollut ihanteellinen, koska Yhdysvaltain ongelmat olivat valtavia. Hän sai ikävän perinnön. Nopeiden toimenpiteiden takia ei syntynyt niin pahaa globaalia finanssikriisiä kuin olisi voinut tapahtua. Irak ja Afganistan saatiin vakautettua parhaimmalla mahdollisella tavalla. Suhteet liittolaismaihin parantuivat. Obama pystyi keskittymään vaikeiden alkuvuosien jälkeen ulko- ja sisäpolitiikkaan. Ulkopolitiikassa Yhdysvaltain haasteina pysyivät Iran, Kiina, Venäjä, Pohjois-Korea ja kansainvälinen terrorismi.

Obama kuvailee kirjassaan sitä, että miten viimeistään vuoden 2008 jälkeen Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan syntyi entistä syvempää kahtiajakoa. Konservatiivinen teekutsuliike alkoi käyttämään samoja digitaalisen viestinnän ja markkinoinnin keinoja vuonna 2009. Samoja joita Obama oli käyttänyt omassa presidentinvaalikampanjassaan. Vasenta laitaa edustava Occupy Wall Street nousi esille vuonna 2011. Netti ja sosiaalinen media tekivät entistä helpommaksi uusien liikkeiden perustamisen ja joukkovoiman käytön. Presidentti Trump käytti samoja tekniikoita kuin Obama vuoden 2016 presidentinvaaleissa, eli käyttäen hyväksi netin voimaa ja Washingtonin ulkopuolisuutta.

Obama ja Trump osasivat vastata amerikkalaisten äänestäjien tyytymättömyyteen molempien puolueiden kannattajien keskuudessa. Keskiluokka on ollut pitkän ajan ahdingossa. Teollisuuden työpaikat ovat kadonneet ja vähentyneet. Miten palkoilla voidaan elättää perhe ja turvata kohtuullinen eläke. Huoli tulevaisuudesta on suuri ja sitä se on edelleen.

Suomen kannalta teoksen tekee merkittäväksi sen, että miten Yhdysvallat palautti suhteitaan Eurooppaan ja Venäjään. Obama halusi nollata Yhdysvaltain ja Venäjän väliset suhteet presidentti Dmitri Medvedev kanssa. Obama luonnehtii Medvedeviä nuorekkaaksi ja nykyaikaiseksi presidentiksi.

Obaman Luvattu maa käsittelee siis ensimmäistä virkakautta, joka päättyy Pohjois-Afrikan vallankumouksiin ja bin Ladenin vastaiseen operatioon. Pohjois-Afrikan vallankumouksien suhteen käsitellään erityisesti Libyan ja Egyptin tapauksia. Seuraavassa teoksessa käsitellään Suomen kannalta läheistä aihetta, eli Ukrainan kriisiä.

Obama muistuttaa teoksessaan, että Yhdysvaltain turvallisuusetuna on demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion ajaminen ympäri maailman. Obama on itse vankkumaton demokraattisten arvojen kannattaja ja puolustaja. Obama on kyennyt kasvattamaan merkittävän määrän hänen tyyliään ja arvojaan seuraavia poliittisia johtajia. Presidentti Biden jatkaa käytännössä lähes samalla linjalla kuin mikä oli Obaman linja.

Obaman teos on tämän vuoden ehdoton kirjasuosikki ja varmasti monien joululahjatoive. Teoksen lukemiseen kannattaa käyttää aikaa, koska Yhdysvaltain entisen presidentin tapa kirjoittaa ja ajatella valloittaa.

Suomen taloudella on ollut haasteita toipua vuonna 2007 alkaneen kansainvälisen finanssikriisin jälkeen. Viimeisten vuosien aikana taloudessa tapahtui myönteinen käänne, joka on lisännyt työllisyyttä ja vähentänyt valtion velkaantumiskehitystä. Tämän vuoden aikana hälytyskellot soivat uudelleen. Työllisyyden lisääntyminen näyttää pysähtyneen. Merkittävien suuryhtiöiden tulokset ovat romahtaneet. Kansalaisten luottamus talouteen on merkittävällä tavalla laskenut.

Nordean hallituksen entinen puheenjohtaja, kauppatieteen tohtori Björn Wahlroos oli viivytellyt uutuuskirjan julkistamista tarkoituksella, koska kirjan julkistaminen muutaman vuoden kestäneen suotuisan jakson aikana olisi tulkittu lähinnä räksytykseksi, koska Wahlroosin teesit ovat tarkoituksella herätteleviä ja monien tulkintojen taustalla on paljon laadukasta tutkimustietoa. Wahlroos on tullut vuosien saatossa tutuksi vapaan markkinatalouden, kevyen verotuksen, alhaisen sääntelyn, omistajuuden ja yritteliäisyyden vankkana puolestapuhujana, jotta Suomi menestyisi kansainvälisen talouden keskuudessa entistä paremmin.

Wahlroosin aikaisemmat teokset Markkinat ja demokratia. Loppu enemmistön tyrannialle (Otava, 2012) ja Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta (Otava, 2015) herättivät laajaa kansalaiskeskustelua. Näin tekee myös uutuuskirja Kuinkas tässä näin kävi? Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua (Otava, 2019), joka kuvailee Suomen teollisuuden ja yhteiskunnan kehitystä aina varhaishistoriasta nykypäivään saakka. Samalla Wahlroos pohtii sitä, että miten Suomi voisi menestyä tulevaisuudessa.

Wahlroosin pyrkii olemaan teoksessa mahdollisimman toiveikas, mutta tilastojen ja ennusteiden valossa Suomen tulevaisuus ei näytä hyvältä. Vielä 1960-luvulla Suomi oli talouskasvun suhteen Euroopan Singapore, joka panosti voimakkaalla tavalla teollisuuspolitiikkaan presidentti Urho Kekkosen ankaralla kädellä. Suomen talousajattelussa tapahtui kuitenkin merkittävä muutos 1970-luvulla, kun poliittisessa elämässä pääsi valloilleen ajatus entistä rajummasta sääntelystä ja kovemmasta verotuksesta. Suomesta muodostui ajan saatossa sekatalous, jossa valtion rooli korostui ja poliittinen päätöksentekokulttuuri muodostui entistä vaikeammaksi. Wahlroosin mielestä oli suuri virhe riisua presidentiltä valtaoikeuksia, koska tämä edesauttoi poliittisen päätöksenteon jähmettymistä ja antoi entistä enemmän valtaa ulkoparlamentaarisille voimille, eli etujärjestöille ja lobbareille. Poliittisen elämän päättämättömyys voi antaa mahdollisuuden protestipuolueiden ja -johtajien nousulle.

Suomella on ollut myös vaikeuksia sopeutua globaalin talouden haasteisiin. Berliinin muuri kaatui vuonna 1989. Sitä edeltäneinä kolmena vuosikymmenenä Suomen talouskasvu oli keskimäärin neljän prosentin luokkaa vuodessa, kun vuoden 1989 jälkeen Suomen talous on ollut keskimäärin 1,7 prosenttia vuodessa ja alle prosentin luokkaa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomen taloutta ovat rapauttaneet metsäteollisuuden tuotteiden vähenevä kysyntä, konepajateollisuuden sijoittuminen ulkomaille, Nokian romahdus ja idänkaupan väheneminen. Suomen liittyminen yhteisvaluutta euroon on myös poistanut devalvaation mahdollisuuden, jonka avulla teollisuuden kilpailukykyä voitaisiin parantaa merkittävällä tavalla. Wahlroos ei kuitenkaan kannata sulkeutumista, vaikka Suomi menestyi erityisen hyvin kylmän sodan vuosina, koska ajassa ei voi palata taaksepäin, koska muuten edessä olisi Venezuelan tie kohti talouskatastrofia.

Wahlroos nostaa yhdeksi kilpailukyvyttömyystekijäksi Suomen ja Neuvostoliiton välisen kaupankäynnin, jonka avulla suomalaiset yritykset saivat mehukkaita kauppasopimuksia, mutta tuotteet ja palvelut eivät olleet kilpailukykyisiä länsimarkkinoilla. Suomen harjoittama idänkauppa oli suurta ja loi hyvinvointia, mutta talous oli yhden kortin varassa. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Suomen idänkauppa romahti. Pikku hiljaa syntyi markkinatalousvetoinen Venäjä, jonka kanssa idänkauppa kuitenkin elpyi. Suomen vienti oli Venäjälle 7,5 miljardia euroa vuonna 2008, mutta globaali finanssikriisi romahdutti viennin neljän miljardin euron tasolle. Ennen Ukrainan kriisiä vientilukemat olivat nousseet 5,3 miljardiin euroon ja lukemat romahtivat kolmeen miljardiin euroon vuonna 2015. Talouspakotteet ovat rokottaneet viennistä kymmenen prosentin verran. Wahlroos toteaa, että Venäjä tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia, mutta maan epävarmuus korottaa Suomen talouden riskitekijöitä.

Mikä on sitten Wahlroosin tarjoama pelastussuunnitelma ikääntyvälle ja aivovuodosta kärsivälle Suomelle, joka ei kiinnosta edes investoijia? Helsingistä ei ole ainakaan tulossa merkittävää kansainvälistä finanssikeskusta Lontoon Cityn tavoin. Helsinki ei edes kykene kilpailemaan Tukholmaa vastaan.

Wahlroos tarjoaa perinteisten talousneuvojen ohella ratkaisuksi panostamista digitalisaatioon ja kiertotalouteen. Digitalisaation haittapuolena hän korostaa digiteollisuuden heikkoja työllistämisvaikutuksia ja digitalisaatio saattaa tuhota enemmän työpaikkoja kuin luovat niitä. Kansainvälinen digikilpailu on kuitenkin erittäin kovaa ja menestyvien digibrändien luominen on vaikeaa.

Vaikka Wahlroos yrittää tarjota toiveikkaita neuvoja, mutta teoksen sisältä paljastuu toivottomuus Suomen pelastamisen suhteen. Onko Suomen tie Kreikan tie vai Singaporen tie? Siitä päättävät Suomen kansa ja poliittiset päätöksentekijät.