Jukka Aminoff

Andy McCoy on suomalainen rokki-ikoni ja yksi tunnetuimmista suomalaisista kitaristeista maailmalla. Nyt kaikkien suomalaisten tuntema Andy valottaa muistojaan Lamppu Laamasen toimittamassa teoksessa Andy - Rock’n Roll Star (Johnny Kniga, 2018). Laamaselle pitää nostaa, että teos tuli viimeisteltyä, koska ajatuksena oli jopa se, että Andy olisi viety pitkälle laivaristeilylle, josta hän ei olisi päässyt pakoon. Teoksen viimeisteleminen oli nimittäin erittäin haastava työ.

Monet tietävät Paroni von Münchhausenin muistelmat, jotka on kirjoittanut kirjailija Rudolf Erich Raspe 1700-luvulla. Teos kertoo saksalaisesta, kuvitteellisesta aatelisherrasta, joka kertoi uskomattomia, mutta sepitettyjä tarinoita. Mutta Andy kertoo uskomattomia tarinoita, jotka ovat täyttä totta. Siksi otsikossa lukee Paroni von Rockhausen. Monien tarinoiden taustoissa vaikuttaa yrtti, eli hasis, marijuana ja tötsy, jonka laillistamisen puolesta rokkikukko Andy heiluttaa sotalippuaan.

“Se olis vaan hyvä, jos jengi polttais enemmän kannabista, eikä vetäs viinaa ja hampustahan voi tehdä mitä vaan: Commonwealthin botskit ei olis kulkenu ilman yrttejä kun kaikki köydet ja purjeet oli tehty hampusta joka on kestävämpää ku mikään vitun puuvilla”, pohtii McCoy.

Vuonna 1962 Pelkosenniemellä syntynyt Andy kertoo teoksen alussa lapsuuden matkastaan Lapista Tukholmaan, jonne hänen isänsä lähti työn perässä. Ruotsin vauhdikas ja vapaamielinen meno vaikutti tietysti siihen, että Andy sai kansainvälisen kasvatuksen, joka myös vaikutti siihen, että hän näki Suomen, erityisesti Helsingin Vuosaareen harmaana paikkana 1970-luvulla. Taiteellinen sielu halusi päästä vapauteen, jonka kautta hän päätyi Pelle Miljoona -rokkibändin kitaristiksi. Kansainvälinen läpimurto tapahtui kuitenkin Hanoi Rocksin kautta.

“Mä en tiedä oliks ne vuodet Tukholmassa mut mun elämän attityydi oli erilainen ku tapiolalaisten ja töölöläisten. Mä kasvoin vapaana, ne kasvo semisloboina - mun mielestä”, muistelee McCoy.

Rokkibändissä on ollut vuosikymmenten aikana lukuisia kokoonpanoja, mutta kaikista tunnetuimmat bändin jäsenet ovat Michael Monroe (laulu), AndyMcCoy (kitara), Nasty Suicide (kitara), Sami Yaffa (basso) ja Razzle (rummut). Tämän kokoonpanon tarina päättyi rumpali Razzlen traagiseen onnettomuuteen vuonna 1984, koska Mötley Crüen laulaja Vince Neil aiheutti vakavan auto-onnettomuuden urheiluautollaan Yhdysvaltain Kaliforniassa. Onnettomuus johti Razzlen kuolemaan, eikä Hanoi Rocks ollut enää entisensä. Basisti Sami Yaffa lähti bändistä. Varsin pian uuden kokoonpanon muodostamisen jälkeen, koko bändi hajosi.

Hanoi Rocks oli 1980-luvun puolivälissä maailman huipulla. Englantilaisen Sounds-lehden lukijaäänestyksen mukaan Hanoi Rocks oli maailman toiseksi arvostetuin yhtye vuonna 1984 ja taakse jäivät Iron Maiden, ZZ Top ja Dio. Guns N’ Roses, Mötley Crüe, Poison, Ratt, Skid Row, La Guns, Billy Idol, Foo Fighters, Manic Street Preachers ja monet muut maailman huippurokkibändit ovat ottaneet vaikutteita Hanoi Rocksilta.

Hanoi Rocks vaikutti kansainväliseen musiikkimaailmaan merkittävällä tavalla, mutta myös suomalaiseen kulttuurielämään. 1980-luvun alun Suomi oli huomattavasti ahdasmielisempi ja takapajuisempi kuin 2010-luvun Suomi.

Vielä ennen Hanoi Rocksin hajoamista Andy teki musiikkikappaleita Alice Cooperin kanssa New Yorkissa, mutta koko projekti kaatui siihen, että Andy sai toiselta amerikkalaismuusikolta valtavasti kokaiinia, eli työmoraali kärsi ja luovat ajatukset olivat toisaalla. Cooper kyllästyi ja katkaisi yhteistyön. Andyn muistelmat ovat muutenkin pehmeiden ja kovien huumeiden marinoimat. Alkoholi ja naiset kuuluvat myös rokkielämään. Soittoura jatkui Samantha Foxin ja Iggy Popin kanssa. Foxin kanssa tehdyn The Best Is Yet to Come’n kanssa Andy sai ensimmäisenä suomalaisena kultalevyn Yhdysvalloissa.

Andyn muistelmissa nousee esille suomalaisten ikävä tapa juhlistaa ja muistaa kansainvälisesti menestyneitä suomalaisia. Hän muistaa tapauksen 1980-luvulta, kun Hanoi Rocks saapui Suomen Tokion suurlähetystöön ja suurlähettiläs oli ylpeä siitä, että suomalaiset olivat menestyneet. McCoyn mukaan he edustivat ennen kaikkea itseään, eivätkä Suomea. Suurlähetystössä ei ollut tarjolla edes Jaloviinaa, vaikka bändi jäsenet pyysivät sitä. McCoyn mukaan suomalaiset eivät osaa tunnistaa lahjakkuuksia ja tämä on suuri ongelma.

Suomalainen media ei ollut aina kovinkaan kohtelias McCoyta kohtaan. Toimittaja Ilkka Kylävaara oli kirjoittanut Hymy-lehdessä vuonna 1987 seuraavan otsikon: “Andy McCoy avomielisenä: Valeraskaus oli raskainta”. Kylävaaran artikkeli vilisee virheitä ja epätotuuksia, jotka saivat McCoyn tuohtumaan. “Minkä ikäinen toi Kylävaara on nykyään? Mä en välitä. Olkoot vaik pyörätuolissa niin mä kaadan sen wheelchairin…”, raivoaa McCoy.

Los Angeles, Lontoo ja Pariisi ovat Andyn lempikaupunkeja, mutta hän on kotiutunut Helsingin Ullanlinnaan. Edesmennyt KOM-ravintola ja ravintola Sea Horse mainitaan teoksessa vakiopaikkoina.

Suuren huomioon nousee myös tapaus, joka tapahtui Andyn ja Bam Margeran välillä Vuorimiehenpuistikon lähettyvillä vuonna 2016. Ullanllinnassa nähtiin ja kuultiin harvinaista sekoilua pitkin iltaa. Rokkimusiikkia huudatettiin kovaa. Kaduille virtsattiin. Älämölö oli huipussaan. Ryyppykaveriksi tuli edesmennyt Arska, joka oli alueen tunnetuin alkoholin nauttija. Lopulta Jackass-tähti Margera singahti ulos Sea Horsesta ja yritti tuhota KOM-ravintolan kyltin ja kultasepänliikkeen ikkunan. Kaikki asiat johtivat lopulta siihen, että sinivuokot veivät Bamin putkaan. Kesäinen madness-hetki oli ohi ja asukkaat saivat yörauhan.

Andy McCoysta kertovan kirjan parhautta ovat avoimuus ja se, että McCoysta paljastuu varsin inhimillinen henkilökuva. McCoy on viihdehahmo ja hän tietää sen, mutta ei sovi kuitenkaan unohtaa, että Andy on myös erittäin merkittävä taiteilija, joka on tehnyt suuria kansainvälisiä saavutuksia. Siksi tämä teos kannattaa lukea.

Elämä voi olla joskus aika huvittavaa tai sitä sen pitäisi olla melkein kokonaan. 2000-luvulla koin suurta allergiaa myyntikirjallisuutta kohtaan ja niitä oli kuitenkin pakko lukea tai silmäillä bisneskouluissa. Suurin myyntiallergiakohtaus tuli, kun luin Joe Girardin How To Sell Yourself -teoksen, joka oli vuosimallia 1977. Girard on kaikkien aikojen lipevin myyntimies, joka hehkuttaa itseään amerikkalaisella suuruudella. Joella on nimittäin maailman “vaatimattomin” titteli, The World’s Greatest Salesman, eli suomen kielellä, maailman loistavin myyntimies. Girard päätyi Guinnesin ennätystenkirjaan myymällä 1425 autoa vuoden aikana Detroitissa ja tämän takia hän sai tietysti itselleen mahtipontisen myyntimestarin tittelin.

Girardin teoksessa on toki paljon hyvää, mutta aivan liian paljon erilaisia imeliä myyntikikkoja, joiden avulla puhutaan ostajien päät pyöryksiin. Myyntivalmentaja Girardia haastateltiin vähän aikaa sitten ja hänen mielestään netti on täyttä roskaa. Girardia kuvaillaan saarella taistelevaksi sotilaaksi, joka ei tiedä, että sota on jo päättynyt, eli myyntikikat ovat jo pahasti vanhentuneita.

Kuitenkin, Girardin teos jätti happaman maun myyntiä kohtaan. Suomen Kuvalehden ammatteja arvostavissa tutkimuksissa myyjät ovat aina pohjamudissa. Asiaa ei helpota myöskään se, että huijarimyyjät nousevat usein median pääotsikoihin. Milloin mitkäkin puhelinmyyjät ovat huijanneet rahoja mummoilta ja vaareilta. Nykyään huijarit kalastelevat myös netissä. Yritä siinä sitten nostaa myyjien arvostusta. Valoa on kuitenkin tunnelin päässä - ehkä.

Luovana suunnittelijana sitä on kuitenkin tullut tehtyä graafista suunnittelua, nettisivuja, valokuvausta, videointia, kirjoituksia ja monia muita, eli siis luovaa työtä. Sitä on tuntenut itsensä enemmän taiteilijaksi kuin sliipatuksi liikemieheksi. Kohtalo astui kuitenkin peliin vuonna 2015, kun kevään aikana pyydettiin kirjoittamaan bisneskirjaa. Teoksen työnimi oli Muuttuva ostoprosessi. En heti tarttunut tarjoukseen, koska ajattelin, että prosessit kuulostavat insinöörimäisiltä ja haluaisinko lokeroida itseni myynnin maailmaan. Jäin miettimään.

Havahduin myöhemmin kuitenkin siihen, että ostamiseen liittyy nykyaikana brändäystä, markkinointia ja viihdyttävää teknologiaa. Eli juuri niitä asioita, joiden kanssa olen ollut tekemisissä voitaisiin liittää kirjan tarinaan, jotta teoksesta ei tulisi kuiva, sieluton ja teknokraattinen.

Myönteisen vastauksen antamiseen kului kuitenkin lähes kaksi kuukautta, koska tiedän, että kirjahankkeet vievät aikaa tuhottoman paljon, erityisesti silloin, jos siitä tulee iäisyyden kestävä pilkunviilaushanke. Kirjan käsikirjoitus valmistui kokonaisuudessaan kahden kuukauden aikana, koska työnjako oli selkeä. Kyseessä ei ollut myöskään ensimmäinen teokseni. Kirjoitustöitä on tullut tehtyä jo vuodesta 2000.

Teoksen kirjoittaminen oli myös hauskaa, koska itselläni ei ollut sidonnaisuuksia myynnin maailmaan, eli sitä pystyi kirjoittamaan asioista ulkopuolisena tarkkailijana, eli päästämään ulos sellaisia näkemyksiä, jotka tuskin olivat kaikkien suuressa suosiossa. Ajattelin kirjoitustyön aikana, että teoksesta tulee lähinnä vain kiva muisto omaan kirjahyllyyn ja harvoja ulkopuolisia kiinnostaa edes teoksen lukeminen. Sisäinen kapinallinen pääsi henkiin. Myynnin maailma tarvitsi hieman ravistelua ja herättelyä. Siitä syntyi Ostovallankumous. Päätimme mennä kirjahankkeen kanssa äärirajoille, koska ei ollut mitään hävittävää.

Myynnin maailma on kuitenkin suuressa muutostilassa ja menossa kohti parempaa. Teknologia on vain hyvä apuväline, mutta puhutaan koko myyntikentän murroksesta, jossa vaaditaan täysin uutta ajattelua ja vanhat opit menettävät koko ajan arvoaan. Tästä asiasta tulee kirjoitettua joskus tulevaisuudessa tai sitten ei. Kohtalon ivaa on juuri se, että elämä voi kuljettaa sellaisen asian äärelle jota kohtaan on tuntenut suuria torjuntareaktioita.

Myynnissä on paljon kuitenkin hyvää ja me kaikki teemme sitä koko ajan. Hyvät tuotteet ja palvelut menevät aina kaupaksi.

Tämän tarinan opetus on se, että jokainen ala tarvitsee toisinajattelijoita, jotka voivat muokata niistä entistä parempia. En edelleenkään tiedä, että Ostovallankumous auttanut mitään eikä ketään, eikä se ollut edellisen lauseen tarkoitus, vaan ylipäänsä ajatus siitä, että erilaisia ajatuksia ja ajattelijoita tarvitaan. Erilaisuus on voimavara.

Monia vuosia on puhuttu siitä, että kuinka verkkokaupat jyyräävät kivijalkakaupat alleen. Mutta tulevaisuuden markkinatiedot puhuvat kuitenkin toista kieltä. Nimittäin nouseva Z-sukupolvi kuuluu kivijalkakauppojen ystäviin, eli näiden tietojen valossa kivijalkakaupoille on olemassa kysyntää jatkossakin.

Digitaalinen hurmos on näkynyt myös siinä, että monet muotiliikkeet ovat päättäneet rynnätä pelkästään nettiin ja samaan aikaan he ovat sulkeneet fyysisiä liiketilojaan. On kuitenkin käynyt niin, että ostajat haluavat olla osa brändikokemuksia, jonka takia muotiliikkeet järjestävät koko ajan pop up -tapahtumia ja järjestävät yksityisiä muoti-iltoja VIP-asiakkaille, eli merkittävä osa myynnistä tapahtuu edelleen perinteisen menetelmin. Huonoilla markkinatiedoilla varustettu asiantuntija voisi kuvitella, että kyseisten muotiliikkeiden asiakkaat kuuluisivat suurten ikäluokkien edustajiin. Heitäkin on joukossa, mutta niin on myös nuoria.

Y-sukupolvi eli millenniaalit ovat olleet markkinointi- ja myyntiväen parrasvaloissa jo pidemmän aikaa, mutta rinnalle on nousemassa Z-sukupolvi, joka edustaa vuoden 1996 jälkeen syntyneitä. Vuonna 2020 30 prosenttia Euroopan kuluttajista kuuluu Z-sukupolveen, eli kyseessä on merkittävä sukupolvi.

Vuonna 1996 syntynyt oli yksitoista vuotias, kun Applen perustaja Steve Jobs esitteli iPhonen ja nyt he ovat 22-vuotiaita. Kyseessä on siis sukupolvi, joka on elänyt koko ajan digitaalisessa maailmassa. Monet saattaisivat olettaa, että Z-sukupolvi olisi digitaalisen innostuksen suhteen vieläkin voimakkaampi kuin Y-sukupolvi. Kulutustottumukset ovat kuitenkin erilaiset, eli digiä saatetaan käyttää "järkevämmin". Kyseessä on myös sukupolvi, joka on nähnyt edellisten sukupolvien onnistumiset ja epäonnistumiset digitaalisessa maailmassa.

Z-sukupolvi käyttää hyväkseen nettiä ja digipalveluja hyväkseen, kun he tekevät ostovertailuja, hakevat markkinatietoja sekä tekevät ostoksia - netissä ja kivijalassa. Z-sukupolvi odottaa brändeiltä monikanavaisuutta, kiehtovia asiakaskokemuksia ja yksilöllistä palvelua. Uusi sukupolvi on myös erittäin haastava markkinoijien suhteen, koska perinteinen mainonta toimii heidän suuntaan heikosti, koske he ovat vaativia ostajia. Siksi on sanottu, että luotettava vaikuttajamarkkinointi toimii heidän suuntaan parhaiten.

Z-sukupolvella on runsaasti eroavaisuuksia muihin sukupolviin nähden, mutta ostamisen suhteen heillä on mielenkiintoinen piirre, joka korostuu. Tämä on se, että he eivät halua vain kylmäverisesti ostaa tuotteita tai palveluja omiin tarkoituksiinsa, vaan he haluavat olla osa brändejä ja niiden tarjoamia kokemuksia. Siksi kivijalkakaupoilla on tulevaisuutta, koska he haluavat kokea brändit kokonaisvaltaisesti. Erityisesti silloin, kun brändti kykenevät luomaan ympärilleen omia yhteisöjä, jossa ei vain osteta, vaan myös koetaan ja osallistutaan.

Digitaalinen maailma on Z-sukupolvelle kuin entisajan Suomen Keltaiset Sivut.

Helsingissä sijaitseva Ullanlinna on tunnettu gourmet-tason ravintoloistaan, jotka tuovat kansainvälisiä trendejä Suomeen herkkusuiden nautittaviksi. Alueelta löytyy ruokapaikkoja, jotka ovat saaneet vaikutteita Espanjasta, Italiasta, Venäjältä, Ranskasta, Japanista ja monista muista maista.

Viime vuonna avatun Pontus-ravintolan viereen, osoitteeseen Kapteeninkatu 26, on avattu Ateria-niminen ravintola, joka ei ainoastaan tarjoile täyteläisiä annoksia, mutta myös pikaruokamaisella valmistusvauhdilla. Ullanlinnassa puhutaankin jo pudotuspelin alkamisesta.

Ateria-ravintolan “Eat Shit And Die”- ateriat valmistuvat nimittäin tasan 38 sekunnissa. Ateria-ravintola on saavuttanut suoranaisen yleisöryntäyksen asiakkaista välittävällä inhimillisellä otteella sekä innovatiivisilla herkkuresepteillään.

Sylkihampurilainen on nimittäin saanut myönteisen vastaanoton. Hampurilainen sopii vegaaneille, detoxaajille, luomuruokafaneille, laihduttajille, metroseksuaaleille ja myös kaikille muille, jotka haluavat siitä edes jotain maksaa. Lätkänpelaajia hemmotellaan kuitenkin ilmaisaterioilla.

Sylkihampurilainen valmistuu nimittäin suuren ja mahtavan v€%&&uksen säestämänä. Eikä vuoropäällikkö saa pikaruokakokkia millään tavoin ruotuun. Ammattiliittokin antaisi kokille kenkää, jos vain siihen pystyisi. Ateria-ravintolan asiakkaat saavat ruokaelämyksen lisäksi seurailla vuoropäällikön ja kokin välisiä kuristusotteita. Ateria-ravintolan logo ei suinkaan kerro siitä, että ravintola tarjoaisi ruokia kannibalismin harjoittajille, vaan logon design kuvastaa enemminkin vuoropäällikön ja kokin välisiä verisiä henkilösuhteita. Jonkin asiakkaan mielestä molemmat voisi aivan hyvin iskeä toasteriin, eli pullapaahtimeen.

Juuri tämän takia Ateria tarjoaa viiden tähden asiakaskokemuksia, mutta asiakkaiden kannattaa kuitenkin varata itselleen oma, siivoamaton pöytä, täyteen ahdetun roskiksen vierestä tämän linkin kautta. Ravintolamusiikkia tahdittaa Scorpions-niminen rokkipumppu, joka on kuin mätä kirsikka kovettuneen kakun päällä.

Pimeät voimat yrittävät edistää epädemokraattisia arvoja ympäri maailman. Ihmisoikeuksien, suvaitsevaisuuden, sananvapauden ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen ei kuulu heidän listallaan.

Samaan aikaan ostajat vaativat brändeiltä suurempaa osallistumista ja vastuullisuutta siihen, että ne kunnioittavat universaaleja vapauksia, jotka perustuvat Yhdistyneiden kansakuntien, eli YK:n ihmisoikeusjulistukseen, joka on laadittu vuonna 1948.

Ihmisoikeusjulistuksen tavoitteena on edistää vapauksia, rauhaa, tasa-arvoa ja oikeutta, jotta tyranniaa ja sortoa saadaan vähennettyä maailmasta. Monet ostajat toivovat, että brändit osallistuvat näiden hienojen periaatteiden edistämiseen, koska brändeillä on runsaasti vaikutusvaltaa. Suomessa tästä asiasta on kokemusta tehdaspatruunojen ajoilta, jolloin rakennettiin kouluja, kirkkoja, sairaaloita, asuntoja sekä perustettiin urheiluseuroja.

Brändit voivat osallistua monin eri tavoin näiden periaatteiden edistämiseen. Nykyaikana kaikista vaivattomin tapa on viestiä, että mitä asioita tuetaan, eli kaikki brändit voivat osallistua viestintään. On kyse sitten vähemmistöjen oikeuksien edistämisestä, naisten oikeuksien edistämisestä, rasismin vastustamisesta tai ilmastonmuutoksen vastustamisesta.

Toinen vaikuttava tapa on tukea konkreettisesti eri arvojen toteutumisia. Yritykset voivat sponsoroida sopivia kohteita ja harjoittaa lahjoitustoimintaa. Esimerkiksi Wärtsilä tukee suoraan presidentti Martti Ahtisaaren CMI-rauhanvälitystoimistoa, mikä pyrkii ratkaisemaan konflikteja ympäri maailman. Monet suomalaiset yritykset ovat kunnostautuneet koulutuksen tukemiseen kotimaassa ja kansainvälisesti.

Kolmantena asiana pitää kuitenkin muistaa, että brändit tekevät jokapäiväisessä työssään arvovalintoja. Virginin perustaja Richard Branson päätti keskeyttää liiketoimintaprojekteja Saudi-Arabian kanssa, koska tunnettu Washington Postin kolumnisti Jamal Khashoggia katosi yllättäen, eikä Saudi-Arabia ole kyennyt vastaamaan kysymyksiin, jotka koskettavat Khashoggin salaperäistä katoamista. Virgin koki, että yhteistyön jatkaminen nykytilanteessa olisi ollut arvojen vastaista toimintaa, eli kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavien yritysten tulee ottaa huomioon se, että kaikki asiat eivät kosketa pelkästään oman kotimaan asioita.

Yrityksien suurin aika menee kuitenkin siihen, että ne pyrkivät selviytymään, eli saamaan aikaan riittävän hyvää taloudellista tulosta. Brändit eivät kykene ratkaisemaan kaikkia maailman ongelmia, mikä on täysin selvä asia. Kaikki brändit eivät myöskään kykene olemaan täysin virheettömiä, mikä on täysin luonnollista, mutta on kuitenkin riittävää, että on tahto tehdä hyvää, sekä olla oikeudenmukainen ja myötätuntoinen.

Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että arvojen tuominen esille on hyvää bisnestä, eli osallistuminen edistystä edistäviin asioihin tuo aina itsensä takaisin tavalla tai toisella. Vapauden lisääntyminen on samaan aikaan tarkoittanut kasvavaa hyvinvointia ja vaurautta, eli vapauksien edistäminen on hyvää bisnekselle.

Kaikista tärkein asia on se, että brändit muodostuvat aina ihmisistä, jotka haluavat edistää ihmisyyttä ja nämä samat henkilöt ovat ostajia.

Yrittäjä, kansanedustaja Hjallis Harkimo (sit.) on aina herättänyt ristiriitaisia tunteita tai ainakin siitä lähtien, kun hänestä tuli tutumpi persoona koko kansalle Jokerit-jääkiekkojoukkueen omistajana. Nykyään hän on myös tuttu televisiopersoona talk show -juontajana ja Diili-ohjelman päätuomarina, sekä poliittisia keitoksia aiheuttavana kansanedustajana ja uuden poliittisen liikkeen keulahahmona.

Tämän takia hänen uutuskirja Hjallis Harkimo - Suoraan sanottuna (WSOY, 2018) voi kiinnostaa monia, jotka ovat kiinnostuneita liike-elämästä ja politiikasta. Teoksessa liike-elämän osiot jäävät varsin vähäiseen osaan ja teoksen pääpaino on enimmäkseen politiikassa. Onhan teoksen iskulauseena “Politiikassa puheiden ja tekojen välillä on valtava ero.”.

Teos jättää bisneslukijat kuitenkin hieman lämpimäksi, koska Hjallis nostaa myyntitaitojen hallinnan erittäin suureen arvoon, sekä luovuuden ja kyvyn joukkuepelaamiseen. Harkimo kertoo teoksessaan, että hän rakastaa yrittämisen vapautta, mutta suuret bisnesprojektit aiheuttivat hänelle vakavia terveydellisiä ongelmia. Hartwall Areena -jääkiekkoareena, Sonera Stadium -jalkapalloareena ja Hampurin Barclaycard Arena ovat hänen kädenjälkiään, joiden rakennuttaminen vaati suuria uhrauksia - sekä monet muut bisneshankkeet.

Teoksessa tulee selvästi esille se, että Harkimo on enemmän jääkiekkomies kuin jalkapallon ystävä, koska jalkapallobisnes tuotti hänelle miljoonatappioita, jonka takia hän myi Helsingin jalkapallostadionin ja jalkapallojoukkueen pois, ja hän vaati itselleen kilpailukieltosopimukseen kymmenen vuoden kilpailukiellon viiden vuoden sijasta, koska hän halusi oppia virheistään. Rakkaudesta jääkiekkoon, mutta ei jalkapalloon - siis bisnesmielessä.

Kirjassa tulee selvästi esille se, että Harkimo pitää bisnesmaailman suoraviivaisesta päätöksenteosta, jossa omistajat, hallituksen jäsenet, johtoryhmän jäsenet ja asiantuntijat päättävät keskenään siitä, että mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Sen sijaan Suomen poliittinen kulttuuri ei miellytä Harkimoa, jota hän kuvaa äärettömän hitaaksi ja vaikeaksi paikaksi vaikuttaa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) saavat suurta kiitosta lähinnä siitä, että he toimivat politiikassa bisnesmäisellä otteella, joka tuottaa päätöksiä. Bisnesmaailman sääntöjä ja oppeja ei voida kuitenkaan täysimääräisesti soveltaa poliittiseen ympäristöön, jossa on aivan omat tavat toimia.

Harkimon jättämä Kokoomus ei saa kiitosta, vaikka hän pääsi heittämällä kansanedustajaksi ja hän oli tukemassa Petteri Orpoa (kok.) puoluejohtajaksi, joka haastoi silloisen puheenjohtajan Alexander Stubbin (kok.) onnistuneesti, eli Harkimo sai itselleen suotuisan puheenjohtajan, koska Stubb kaatui, mutta tämä ei hänelle riittänyt, vaan turhautuminen kasvoi sen verran suureksi, että hän halusi perustaa uuden poliittisen liikkeen. Orpon Kokoomus ei kelvannut. Harkimo päätti siirtyä Suomen toiseksi suurimmasta hallituspuolueesta yhden hengen oppositioryhmäksi.

Teoksen poliittinen osuus on pamflettimainen, jossa tulee selväksi se, että Harkimo haluaa edistää yrittäjyyttä, nykyinen sote-malli ei hänelle kelpaa, ja hän haluaa nopeutta poliittiseen päätöksentekoon. Hänellä on kahdensadan muun kansanedustajan tavoin vahva näkemys siitä, että minkälainen Suomen tulisi olla. Kyseisessä ympäristössä on selvää, etteivät yhden henkilön näkemykset mene koskaan sellaisenaan läpi, vaan sitä pitää osata myydä omia ajatuksiaan muille. Lukijaa saattaa häiritä se, että teoksessa ylistetään bisnesmaailman jokseenkin autoritääristä johtamistyyliä, mutta vahvojen puoluejohtajien kohdalla tätä asiaa karsastetaan. Puoluejohtajat ovat kuitenkin jäsenkuntien valitsemia, kun yritysjohtajat ovat pelkästään omistajien. Miten vaatimukset suorasta demokratiasta istuvat tähän yhtälöön? Lukijat voivat olla hämmentyneitä.

Liike Nyt hakee teoksen perusteella vielä muotoaan, mikä on täysin ymmärrettävää ja tätä liikkeen johtohahmot ovat säännöllisesti hokeneet. Liikkeen tekee erilaiseksi se, että Vihreät ja Perussuomalaiset haastoivat muita puolueita teeseillään ja aatteillaan. Puolueilla kesti vuosikymmeniä saavuttaa nykyiset kannatustasot.

Liike Nyt haluaa uudistaa politiikkaa teknologian avulla, eli aktivoida kansalaisia netin kautta, mutta liikettä on myös verrattu Nuorsuomalaisiin. Tämä oikeistoliberaalinen puolue nousi eduskuntaan vuonna 1995, mutta puolueen lento katkesi jo vuonna 1999, eli poliittisessa kentässä on edelleen sopiva markkinarako. Eli voidaan kysyä, että onko aika jo kypsä? Liike Nytillä on muutamia poliittisia teesejä, jotka vetävät puoluetta oikeistoliberaaliin suuntaan, vaikka Harkimo jyrkästi kieltää tämän asian. Aatteellinen sijoittuminen poliittisella kartalla on kuitenkin hyvä asia äänestäjien kuluttajansuojan kannalta. Liike Nyt ei sijoitu tällä hetkellä hänen sanojen mukaan minnekään.

Liike Nytin teknologiauskossa ei ole kuitenkaan mitään uutta. Muutamat suuret puolueet kokeilivat 2000-luvulla avointa digitaalista vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan kanssa. Kaikkien puolueiden kohdalla kävi niin, että avoimet keskustelupalstat joutuivat nimettömien kirjoittajien lokakampanjoiden kohteiksi. Tämänkaltaisten tapauksien jälkeen keskustelupalstat suljettiin, eikä niitä avattu enää uudelleen. Nykyistä keskusteluympäristöä on kuvailtu entistä rajummaksi, eli jää nähtäväksi, että kuinka avointa ja laajaa vuoropuhelua on mahdollista käydä Liike Nytin keskuudessa, jotta keskustelut säilyvät asiallisina.

Nettiäänestykset eivät ole myöskään mikään uusi asia, koska monet puolueet ovat tehneet kyselyjä varsin pitkään. Toiset kyselyt ovat menestyneet paremmin kuin toiset, mutta kyselyt eivät ole kuitenkaan olleet suoria äänestyksiä asiakysymyksistä, vaan nämä asiat on jätetty puoluekokouksien päätettäviksi. Moderneja vaikuttamiskanavia on olemassa perinteisissä puolueissa. Se, että pääsevätkö omat ajatukset asialistojen kärkeen, on taas aivan toinen kysymys. Demokratia kuitenkin toimii, koska asioita voidaan esittää, eikä pelkästään digitaalisten kanavien kautta, vaan puoluekokouksissa, joissa kohdataan ihmisiä kasvokkain.

Harkimo haluaa kuitenkin haastaa, eikä hänellä ole mitään menetettävää. Liike Nytin kannatus voi kasvaa pitkäjänteisellä työllä, mutta ainoastaan hallitustyöskentelyn kautta voidaan vaikuttaa. Mikäli näin pitkälle päästään, joutuu Liike Nyt kohtaamaan Suomen poliittisen kulttuurin, mikä korostaa yhteistyötä ja kykyä joustaa omista tavoitteista, eli kaikki hallituspuolueet joutuvat vaalien jälkeen joustamaan omista vaatimuksistaan, vaikka puolueet revittelevät teemoillaan vaalien aikana. Teoksen poliittiset osiot ovat muutamissa kohdin ristiriidassa keskenään, mikä ei ole tietenkään mikään ylllätys, kun puhutaan politiikasta. Valtioneuvos Johannes Virolaisen (kesk.) toteamuksesta on kuitenkin syytä ottaa opiksi: “Politiikassa ei ole kyse selkävoitoista, vaan pistevoitoista.”

Teoksen pääsanoma on kuitenkin se, että Suomen poliittisen kulttuurin pitäisi Harkimon mielestä uudistua ja kirjan kappaleiden kautta purkautuu syvä turhautuminen, kuten tyypillisissä poliittisissa muistelmateoksissa on tapana.

Kirja ei kuitenkaan vie lukijaa barrikadeille ja kohti unelmien Suomea, vaan kohti hämmennyksen ja vastakysymyksien tilaa. Samaa Uudistus-levyä soittavat lähes kaikki poliitikot, mutta kaikki tarkoittavat eri asioita. Monet uudet puolueet ovat hokeneet Suomessa samoja teesejä ja niiden tavoitteina on ollut lähinnä päästä kaliffiksi kaliffin paikalle - toivottavasti tällä kertaa ei ole kyse samasta vanhasta silmänkääntötempusta, vaan aidosta halusta parantaa Suomen poliittista kulttuuria. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Tämä jää nähtäväksi. Peli on kuitenkin avattu.

Nykyään kaikki voivat markkinoida. Kiitos internetin ja sosiaalisen median, jotka ovat mahdollistaneet sen, että tieto voi liikkua vapaasti ja edullisesti. Siksi on syytä kertoa epäonninen tarina siitä, että miten käy, jos kaikki eivät markkinoi.

Saatoin kymmenen vuotta sitten yhteen erään yökerhon ja rokkibändin. Ajattelin, että rokkibändi voisi soittaa yökerhossa, jonka avulla yökerho saisi perjantai-illalle runsaan määrän uusia asiakkaita ja nouseva rokkibändi saisi itselleen arvokkaan keikan. Eli kaikki hyötyisivät.

Molemmat osapuolet pääsivät sopimukseen, eli rokkibändi sai itselleen keikan ja yökerho odotti into piukeena väen täyteistä rokki-iltaa. Olimme kaikki innostuneita ja onnellisia.

Itse sain keikalle muutaman VIP-lipun, eli mahtipontinen loossi odotti siellä juhlavieraitaan. Saavuimme keikkapaikalle muutaman arvovieraan kanssa. Olimme reippaasti etuajassa, koska halusimme nauttia illasta. Kello alkoi muutaman tunnin jälkeen näyttämään sitä, että rokkikeikan pitäisi alkaa jo muutaman minuutin päästä. Keikkapaikka ammotti kuitenkin täydellistä tyhjyyttään. Rokkibändi odotti jo valmiina asemissa, mutta yökerhon omistaja kävi sanomassa, että konserttia pitäisi viivästyttää vaikka muutamalla tunnilla, jotta paikalle saapuisi enemmän väkeä.

Pari tuntia kului...

Vieläkään ei näkynyt asiakkaita. Yökerhon omistajalla oli reipas punotus päällä lähinnä siitä, että yökerho oli valmistautunut väentungokseen. Paikalla oli ovimiestä, lipunmyyjää ja baari oli tietysti ladattu täyteen juotavilla. Ketään ei pahemmin näkynyt, mutta rokkibändiä ei voinut odotuttaa loputtomiin.

Omistaja kävikin pian sanomassa rokkibändille, että antaa palaa ja rokkipumppu pauhaamaan. Rokkibändi alkoi raivokkaasti renkuttamaan tyhjälle tanssilattialle ja yökerhon takaseinän vierustalle oli vain muutama "kanta-asiakas" pelaamassa biljardia. Sieltä saapui yksi vakiojuomari katsomaan ihmeissään, että mitä ihmettä diskolattian luona oikein tapahtui. Hän ei ollut nähtävästi koskaan nähnyt livekeikkaa, jossa rokkibändi soittaa tyhjyyttään ammottavalla yökerholle. Vakiojuomari olisi voinut nauttia yksityiskeikasta, mutta häntä kiinnosti enemminkin rettelöiminen muiden kanta-asiakkaiden kanssa. Rokkibändi ei edes kelvannut ilmaiseksi, vaikka kitaristi vingutti skebaa tuuli- ja savukoneen säestämänä!

Aina ei ollut mennyt näin huonosti.

Olihan yökerhossa ollut paljon väen täyteisiä livekeikkoja aiemminkin. Eräs huippumuusikko oltiin viety ennen keikkaa backstagelle, joka oli itseasiassa ravintolan ruokavarasto. Sellaista tähtitaivaan "glamouria". Huippumuusikko oltiin jätetty sinne nachojen ja Jack Daniels -viskipullon kanssa, jotta hän pystyi valmistautumaan huippusuoritukseen kaikessa rauhassa.

Yökerho oli kuitenkin hetkessä täpötäynnä ja kansa odotti suurella jännityksellä staran saapumista lavalle. Mutta artistista ei kuulunut mitään. Omistaja tietenkin hätääntyi ja syöksyi takahuoneeseen kuin mikäkin pikajuoksija ilmoittamaan tähtiartistille, että kohta pitäisi mennä esiintymään, mutta omistaja oli löytänyt tähtiartistin sammuneena takahuoneeseen, nachopussi tyynynään.

Hetkellisten läpsimisten jälkeen tähtiartisti virkosi kaikkien onneksi ja hetken kestäneen "teknisen vian" jälkeen tähtiartisti syöksyi lavalle ilahduttamaan musiikkikansaa. Ja kansa hurrasi. Kaikki musiikkikappaleet eivät aina menneet nuotin mukaan, mutta ei mennyt yleisölläkään, joka hoilasi kännipäissään mukana. Kaikilla oli mukavaa ja yökerhon kassakoneet lauloivat. Yökerholla oli siis takanaan onnistuneitakin livekeikkoja.

Palataan takaisin surullisen kuuluisan rokkibändin keikalle.

Rokkibändillä oli onneksi mukanaan paljon roudareita, jotka saivat aikaan sellaisen vaikutelman, että paikalla olisi ollut maksavia asiakkaitakin. Tanssilattia oli kuitenkin tyhjä, mutta sinne saapui eräs herrasmies, joka päätti yhtyä laulamaan coverkappaletta rokkibändin solistin kanssa. Kyseessä oli yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista rokkikappaleista, eli Deep Purplen Perfect Strangers. Tapahtui kuitenkin niin, että tämän herrasmiehen ääni oli paljon voimakkaampi kuin solistin, jolla oli vielä äänentoistolaitteet tukenaan. Sitä tilannetta pieni yleisö naureskeli, kun ukko kiekui täysillä. Herrasmies ei jäänyt laulamaan kappaleen loppuun asti, vaan poistui pikajalkaa tanssilattialta. Muut kysyivät, että mitä tapahtui. Herrasmies vastasi, että "Tanssilattialla haisee p€%#a!". Basisti oli nähtävästi päästänyt menemään.

Nolojen tilanteiden keikka kuitenkin päättyi, mutta yleisömäärän pienuus oli vielä arvoituksen peitossa. Oli tapahtunut nimittäin niin, ettei kumpikaan osapuoli, yökerho ja rokkibändi, ollut levittänyt ilosanomaa keikasta eteenpäin. Molemmilla oli kotisivut, blogit ja Facebook-sivut, sekä henkilökohtaiset sometilit, mutta kaikki olivat unohtaneet päivittää niitä. Yökerholle ei tullut mieleenkään kiinnittää keikkajulistetta edes ovenpieleen. Kaikki olivat ymmärrettävästi ärsyyntyneitä, mutta inhimillisille virheille ei voi mitään.

Mitä tästä opimme? Kaikkien pitää markkinoida - aina.

Jokainen brändi haluaa tulla huomatuksi ja muistetuksi, mutta tämä edellyttää rohkeutta. Britanniassa sijaitseva Cambridgen kaupunki on tästä hyvä esimerkki. Cambridge on maailmankuulu yliopistokaupunki ja kaupungissa on runsas määrä kivijalkaliikkeitä, jotka käyvät armotonta kilpailua asiakkaista. Ainoastaan rohkeimmat selviytyvät.

Napoleon kuulemma sanoi, että Englanti on “a nation of shopkeepers”, eli kauppiaiden maa, mutta on kuitenkin väitetty, ettei Napoleon näin koskaan sanonut, mutta tätä lausetta hoettiin kuitenkin 1700-luvun Ranskassa. Väite pitää edelleen paikkansa, eivätkä verkkokaupat ole pahemmin pyyhkäisseet niitä mihinkään, vaikka pientä katoa on tapahtunut. Kerrotaan kuitenkin hieman Cambridgestä.

Cambridge on monimuotoinen kaupunki, jossa on läsnä runsas määrä eri kansallisuuksia, koska kyseessä on globaali yliopistokaupunki, joka houkuttelee ihmisiä ympäri maailman. Alueella sijaitsee Silicon Fen, joka on Euroopan oma Piilaakso, eli Silicon Valley. Tätä ei heti uskoisi, koska kaupungin keskusta on täynnä historiallisia rakennuksia. Teknologiayritykset sijaitsevatkin kaupungin ulkokehällä. Kaupunki on niittänyt kansainvälistä mainetta entistä paremmin herttuapari Williamin ja Katen kuninkaallisten titteleiden kautta, mutta myös laulajatar Charli XCX:n synnyinkaupunkina.

Kaupungilla näkee ihmisiä, jotka ovat pukeutuneet klassisella ja boheemilla tyylillä. Välillä kuninkaalliset vierailevat kaupungissa ja silloin smokkiasuja näkee paljon, mutta hetken päästä väki on kuuntelemassa Russell Brandin ja Todella upeeta -näyttelijä Joanna Lumleyn tarinoita, tai asentamassa Pink Floydin laulaja Syd Barrettin muistolaattaa yliopiston seinään. Monet tunnetut koomikot ja näyttelijät ovat opiskelleet kaupungissa, kuten Stephen Fry, Rowan Atkinson, Sacha Baron Cohen, Hugh Laurie, Jimmy Carr. James Bond -tähti Roger Moore aloitti uransa näyttelemällä teatterissa. Tyyli, huumori ja avoimuus kuuluvat kaupungin henkeen. Kyseessä on kulttuurillisesti anarkistinen paikka, jossa kaikki eri tyylit voivat ilmentyä jopa yhdessä ihmisessä. Tämä tekeekin paikasta kiehtovan.

Kävelin arvokkaan ja historiallisen collegen läpi, joka huokui vanhaa historiaa ja historiallisia perinteitä. Kun pääsin collegen portista ulos, suoraan vastapäätä sijaitsi Nanna Mexico niminen ravintola, jonka iskulause on Temple of the Big Ass Burritos, eli suomeksi suoraan käännettynä “iso perse burrittojen pyhättö”. Big ass -termi tarkoittaa englannin kiellä isoa tai laajaa asiaa, myönteisessä mielessä. Edesmennyt toimittaja Erkki Toivanen olisi pitänyt tätä kulinaristisena pyhäinhäväistyksenä tai hän olisi ollut onnensa kukkuloilla. Kyseinen ravintola tarjoaa meheviä, runsaita ja isoja meksikolaisia herkkuja, joissa on ripaus huumoria. Nanna Mexico ei pahemmin jarruttele itsensä suhteen ja tämä tekeekin paikasta muistettavan.

Jos paikan nimi olisi pelkästään Big Ass Burritos. Silloin iskulauseena voisivat toimia bisnesvalmentajien käyttämät motivaatiolauseet, jotka ovat usein niin imeliä, että ne saavat hapankaalinkin maistumaan sokerisen maukkaalta. Myötähäpeän tunne on välillä korkea kaiken bisnesjargonian keskellä.

Mitä siis voisi käyttää iskulauseina Big Ass Burritosin kohdalla?

“Think bigger”

“You think big, you get big”

“Live your life extra large”

“Think big, go big”

Älä siis jarruttele brändiviestinnän suhteen, vaan anna palaa.

Vuosikausia on hoettu sitä, että yritysjohtajien tulisi jalkautua sosiaaliseen mediaan, jonka avulla he voivat vaivattomasti viestiä omille sidosryhmilleen ja samaan aikaan luoda läpinäkyvyyttä yritystoimintaa ja johtajuutta kohtaan.

Monet ovat voineet ajatella, että kyseessä on suuri megatrendi, eli kaikki yritysjohtajat oikein ryntäisivät sosiaalisen median kärkipaikoille, mutta Talouselämän uusin tutkimus Vain 16 oikeasti visertävää johtajaa - Talouselämä kävi läpi Suomen suurimpien yritysten johdon Twitter-profiilit -artikkeli murtaa myyttejä. Luvut ovat suorastaan surkeat.

Artikkeli ei kuitenkaan vastaa kattavasti siihen kysymykseen, että miksi viestiminen on näin vähäistä sosiaalisen median kanavissa. Pelko on vain yksi selittävä tekijä, mutta tämäkin väite kattaa varsin paljon. Monet yritysjohtajat ovat kuitenkin inhorealisteja, eli heille pitää kyetä osoittamaan selvin sanoin, että mitä hyötyä sosiaalisesta mediasta on. Varsin monet antavat kuitenkin haastatteluja medialle, joka toimii heidän viestintäkanavana. Monet osallistuvat aktiivisesti puhujina, panelisteina ja esiintyjinä seminaareissa.

Viestiminen on myös taitolaji. Kaikki eivät osaa viestiä ja voi olla brändien maineiden kannalta parempi pitää tietyt pomot visusti piilossa, eikä herkkäsieluisia ja -sormisia tule päästää julkisuuteen. Eräs entinen Diili-juontaja on kunnostautunut globaalissa twiittailussa oikein kunnolla, joka on vain luonut ikävää verta hänen brändien päälle.

Olen kuitenkin huomannut sen, että palkansaajajohtajat ovat varovaisia, kun yrittäjä- ja omistajataustaiset ovat erityisen aktiivisia. Jari Sarasvuo, Peter Vesterbacka, Mika Ihamuotila, Ilkka Paananen, Hjallis Harkimo, Risto Siilasmaa, Jukka Kurttila ja monet muut osallistuvat ahkerasti keskusteluihin ja viestivät avoimesti.

Sama asia koskettaa myös ulkomaisia johtajia. Petter Stordalen, Jacqueline Gold, Bill Gates, Alan Michael Sugar, Elon Musk, Karren Brady, Richard Branson, Marc Benioff, Marc Jacobs ja monet muut yrittäjätaustaiset ovat reippaasti näkyvillä. Yrittämisen vapaus on tuonut heille vapauden viestiä vapaasti. Ehkä he myös tietävät paremmin, että mitä kannattaa sanoa julkisesti ja mitä ei. Jos tapahtuu virheitä, vastuu on ainoastaan itsellään.

Jokainen palkansaajana oleva tietää sen, että kuinka vaikeata on hahmottaa sitä, että millä tyylillä voi viestiä julkisesti, ellei hallitus ja omistajat ole antaneet suhteellisen vapaita käsiä. Yrittäjillä on taas vahva visio siitä, että mitä he haluavat sanoa ulospäin. Ehkä tässä on se suurin ero.

Brändit ovat päättäneet tuoda esille yhteiskunnallisia arvojaan entistä rohkeammin. Brändit ovat aina edustaneet tiettyjä arvoja ja brändien arvoja on ollut erittäin vaivatonta arvioida sen mukaan ketkä julkisuuden henkilöt ovat toimineet mainoskasvoina. Madonna Louis Vuittonin, Rihanna Diorin, Selena Gomez Coachin, Nicki Minaj Mercedes-Benzin ja tätä nimilistaa voidaan jatkaa loputtomiin. Eli brändit ovat olleet ja ovat hienovaraisesti kallellaan johonkin suuntaan - vanhoilliseen tai vapaamieliseen.

Julkisuuden henkilöt ovat ottaneet avoimesti kantaa eri kysymyksiin yksityishenkilöinä, eikä tämä ole luonut kitkaa yhteistyökumppanibrändien suuntaan, päinvastoin, se on jopa voinut vahvistaa yhteistyösuhteita.

Nike päätti tehdä toisin ja otti kantaa amerikkalaisen jalkapallon pelaaja Colin Kaepernickin puolesta, joka on puolustanut vähemmistöjen oikeuksia Yhdysvalloissa, koska hän on kokenut, että maassa on rotusyrjintää. Hänen aktivisminsa tuli suuren yleisön keskuuteen, kun hän ei suostunut seisomaan Yhdysvaltain kansallislaulun aikana ja loppu onkin historiaa. Hänellä oli vuonna 2016 pelaajasopimus San Francisco 49ersin kanssa, mutta nykyään hän on vapaa agentti, eli vailla joukkuetta.

On arvioitu, että on useita syitä, että miksi hän on vailla joukkuetta. Ensimmäinen arvio on ollut se, että hänen pelitasonsa on laskenut. Toinen arvio on se, että hänen yhteiskunnallinen aktivismi voisi vahingoittaa hänen edustamansa jalkapallojoukkueen mainetta. Kolmantena arviona on se, että Kaepernickin tyttöystävä Nessa Diab oli kutsunut Ravensin omistajaa "orjakauppiaaksi" Twitterissä ja tämä olisi estänyt pelaasopimuksen syntymisen. Toisten arvioiden mukaan pelaajasopimusta ei olisi kuitenkaan edes syntynyt. Jokainen voi vain arvioida, että olisiko hänen pelaajatilanne erilainen, jos hän olisi edistänyt arvojaan eri tavoin vai johtuu hänen huono tilanne aidosti syrjinnästä? NFL tuskin vastustaa ihmisoikeuksien edistämistä, mutta on tietysti vakavaa, jos näin ei olisi. Se on kuitenkin selvää, että vakava törmäys on tapahtunut ja välit ovat tulehtuneet.

Nike on kuitenkin nähtävästi arvioinut, että yhteistyö Kaepernickin kanssa on hyödyllistä, koska Niken kaltaiset megabrändit eivät tee tämänkaltaisia siirtoja kovinkaan kevyin perustein, eli liiketaloudelliset syyt painavat myös. Nike on katsonut, että tämä rohkea veto on myös myynnillisesti kannattavaa.

Niken mainoskampanja on saanut laajaa julkisuutta ympäri maailman ja mainoskampanjaa on jopa verrattu Applen legendaariseen mainokseen vuodelta 1984, jonka ohjasi Ridley Scott. Applen mainoksessa sanottiin, että uuden tietokoneen avulla näette, että miksi vuosi 1984 ei tule olemaan lainkaan kuin vuosi 1984. Siksi voi kysyä saman kysymyksen Niken kohdalla, kun elämme keskellä vuotta 2018.

Viimeinen kysymys on tietysti se, että avasiko tämä mainoskampanja pelipaikan Kaepernickille uudessa joukkueessa?