Jukka Aminoff

Helsingissä sijaitseva Ullanlinna on tunnettu gourmet-tason ravintoloistaan, jotka tuovat kansainvälisiä trendejä Suomeen herkkusuiden nautittaviksi. Alueelta löytyy ruokapaikkoja, jotka ovat saaneet vaikutteita Espanjasta, Italiasta, Venäjältä, Ranskasta, Japanista ja monista muista maista.

Viime vuonna avatun Pontus-ravintolan viereen, osoitteeseen Kapteeninkatu 26, on avattu Ateria-niminen ravintola, joka ei ainoastaan tarjoile täyteläisiä annoksia, mutta myös pikaruokamaisella valmistusvauhdilla. Ullanlinnassa puhutaankin jo pudotuspelin alkamisesta.

Ateria-ravintolan “Eat Shit And Die”- ateriat valmistuvat nimittäin tasan 38 sekunnissa. Ateria-ravintola on saavuttanut suoranaisen yleisöryntäyksen asiakkaista välittävällä inhimillisellä otteella sekä innovatiivisilla herkkuresepteillään.

Sylkihampurilainen on nimittäin saanut myönteisen vastaanoton. Hampurilainen sopii vegaaneille, detoxaajille, luomuruokafaneille, laihduttajille, metroseksuaaleille ja myös kaikille muille, jotka haluavat siitä edes jotain maksaa. Lätkänpelaajia hemmotellaan kuitenkin ilmaisaterioilla.

Sylkihampurilainen valmistuu nimittäin suuren ja mahtavan v€%&&uksen säestämänä. Eikä vuoropäällikkö saa pikaruokakokkia millään tavoin ruotuun. Ammattiliittokin antaisi kokille kenkää, jos vain siihen pystyisi. Ateria-ravintolan asiakkaat saavat ruokaelämyksen lisäksi seurailla vuoropäällikön ja kokin välisiä kuristusotteita. Ateria-ravintolan logo ei suinkaan kerro siitä, että ravintola tarjoaisi ruokia kannibalismin harjoittajille, vaan logon design kuvastaa enemminkin vuoropäällikön ja kokin välisiä verisiä henkilösuhteita. Jonkin asiakkaan mielestä molemmat voisi aivan hyvin iskeä toasteriin, eli pullapaahtimeen.

Juuri tämän takia Ateria tarjoaa viiden tähden asiakaskokemuksia, mutta asiakkaiden kannattaa kuitenkin varata itselleen oma, siivoamaton pöytä, täyteen ahdetun roskiksen vierestä tämän linkin kautta. Ravintolamusiikkia tahdittaa Scorpions-niminen rokkipumppu, joka on kuin mätä kirsikka kovettuneen kakun päällä.

Pimeät voimat yrittävät edistää epädemokraattisia arvoja ympäri maailman. Ihmisoikeuksien, suvaitsevaisuuden, sananvapauden ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen ei kuulu heidän listallaan.

Samaan aikaan ostajat vaativat brändeiltä suurempaa osallistumista ja vastuullisuutta siihen, että ne kunnioittavat universaaleja vapauksia, jotka perustuvat Yhdistyneiden kansakuntien, eli YK:n ihmisoikeusjulistukseen, joka on laadittu vuonna 1948.

Ihmisoikeusjulistuksen tavoitteena on edistää vapauksia, rauhaa, tasa-arvoa ja oikeutta, jotta tyranniaa ja sortoa saadaan vähennettyä maailmasta. Monet ostajat toivovat, että brändit osallistuvat näiden hienojen periaatteiden edistämiseen, koska brändeillä on runsaasti vaikutusvaltaa. Suomessa tästä asiasta on kokemusta tehdaspatruunojen ajoilta, jolloin rakennettiin kouluja, kirkkoja, sairaaloita, asuntoja sekä perustettiin urheiluseuroja.

Brändit voivat osallistua monin eri tavoin näiden periaatteiden edistämiseen. Nykyaikana kaikista vaivattomin tapa on viestiä, että mitä asioita tuetaan, eli kaikki brändit voivat osallistua viestintään. On kyse sitten vähemmistöjen oikeuksien edistämisestä, naisten oikeuksien edistämisestä, rasismin vastustamisesta tai ilmastonmuutoksen vastustamisesta.

Toinen vaikuttava tapa on tukea konkreettisesti eri arvojen toteutumisia. Yritykset voivat sponsoroida sopivia kohteita ja harjoittaa lahjoitustoimintaa. Esimerkiksi Wärtsilä tukee suoraan presidentti Martti Ahtisaaren CMI-rauhanvälitystoimistoa, mikä pyrkii ratkaisemaan konflikteja ympäri maailman. Monet suomalaiset yritykset ovat kunnostautuneet koulutuksen tukemiseen kotimaassa ja kansainvälisesti.

Kolmantena asiana pitää kuitenkin muistaa, että brändit tekevät jokapäiväisessä työssään arvovalintoja. Virginin perustaja Richard Branson päätti keskeyttää liiketoimintaprojekteja Saudi-Arabian kanssa, koska tunnettu Washington Postin kolumnisti Jamal Khashoggia katosi yllättäen, eikä Saudi-Arabia ole kyennyt vastaamaan kysymyksiin, jotka koskettavat Khashoggin salaperäistä katoamista. Virgin koki, että yhteistyön jatkaminen nykytilanteessa olisi ollut arvojen vastaista toimintaa, eli kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavien yritysten tulee ottaa huomioon se, että kaikki asiat eivät kosketa pelkästään oman kotimaan asioita.

Yrityksien suurin aika menee kuitenkin siihen, että ne pyrkivät selviytymään, eli saamaan aikaan riittävän hyvää taloudellista tulosta. Brändit eivät kykene ratkaisemaan kaikkia maailman ongelmia, mikä on täysin selvä asia. Kaikki brändit eivät myöskään kykene olemaan täysin virheettömiä, mikä on täysin luonnollista, mutta on kuitenkin riittävää, että on tahto tehdä hyvää, sekä olla oikeudenmukainen ja myötätuntoinen.

Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että arvojen tuominen esille on hyvää bisnestä, eli osallistuminen edistystä edistäviin asioihin tuo aina itsensä takaisin tavalla tai toisella. Vapauden lisääntyminen on samaan aikaan tarkoittanut kasvavaa hyvinvointia ja vaurautta, eli vapauksien edistäminen on hyvää bisnekselle.

Kaikista tärkein asia on se, että brändit muodostuvat aina ihmisistä, jotka haluavat edistää ihmisyyttä ja nämä samat henkilöt ovat ostajia.

Yrittäjä, kansanedustaja Hjallis Harkimo (sit.) on aina herättänyt ristiriitaisia tunteita tai ainakin siitä lähtien, kun hänestä tuli tutumpi persoona koko kansalle Jokerit-jääkiekkojoukkueen omistajana. Nykyään hän on myös tuttu televisiopersoona talk show -juontajana ja Diili-ohjelman päätuomarina, sekä poliittisia keitoksia aiheuttavana kansanedustajana ja uuden poliittisen liikkeen keulahahmona.

Tämän takia hänen uutuskirja Hjallis Harkimo - Suoraan sanottuna (WSOY, 2018) voi kiinnostaa monia, jotka ovat kiinnostuneita liike-elämästä ja politiikasta. Teoksessa liike-elämän osiot jäävät varsin vähäiseen osaan ja teoksen pääpaino on enimmäkseen politiikassa. Onhan teoksen iskulauseena “Politiikassa puheiden ja tekojen välillä on valtava ero.”.

Teos jättää bisneslukijat kuitenkin hieman lämpimäksi, koska Hjallis nostaa myyntitaitojen hallinnan erittäin suureen arvoon, sekä luovuuden ja kyvyn joukkuepelaamiseen. Harkimo kertoo teoksessaan, että hän rakastaa yrittämisen vapautta, mutta suuret bisnesprojektit aiheuttivat hänelle vakavia terveydellisiä ongelmia. Hartwall Areena -jääkiekkoareena, Sonera Stadium -jalkapalloareena ja Hampurin Barclaycard Arena ovat hänen kädenjälkiään, joiden rakennuttaminen vaati suuria uhrauksia - sekä monet muut bisneshankkeet.

Teoksessa tulee selvästi esille se, että Harkimo on enemmän jääkiekkomies kuin jalkapallon ystävä, koska jalkapallobisnes tuotti hänelle miljoonatappioita, jonka takia hän myi Helsingin jalkapallostadionin ja jalkapallojoukkueen pois, ja hän vaati itselleen kilpailukieltosopimukseen kymmenen vuoden kilpailukiellon viiden vuoden sijasta, koska hän halusi oppia virheistään. Rakkaudesta jääkiekkoon, mutta ei jalkapalloon - siis bisnesmielessä.

Kirjassa tulee selvästi esille se, että Harkimo pitää bisnesmaailman suoraviivaisesta päätöksenteosta, jossa omistajat, hallituksen jäsenet, johtoryhmän jäsenet ja asiantuntijat päättävät keskenään siitä, että mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Sen sijaan Suomen poliittinen kulttuuri ei miellytä Harkimoa, jota hän kuvaa äärettömän hitaaksi ja vaikeaksi paikaksi vaikuttaa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) saavat suurta kiitosta lähinnä siitä, että he toimivat politiikassa bisnesmäisellä otteella, joka tuottaa päätöksiä. Bisnesmaailman sääntöjä ja oppeja ei voida kuitenkaan täysimääräisesti soveltaa poliittiseen ympäristöön, jossa on aivan omat tavat toimia.

Harkimon jättämä Kokoomus ei saa kiitosta, vaikka hän pääsi heittämällä kansanedustajaksi ja hän oli tukemassa Petteri Orpoa (kok.) puoluejohtajaksi, joka haastoi silloisen puheenjohtajan Alexander Stubbin (kok.) onnistuneesti, eli Harkimo sai itselleen suotuisan puheenjohtajan, koska Stubb kaatui, mutta tämä ei hänelle riittänyt, vaan turhautuminen kasvoi sen verran suureksi, että hän halusi perustaa uuden poliittisen liikkeen. Orpon Kokoomus ei kelvannut. Harkimo päätti siirtyä Suomen toiseksi suurimmasta hallituspuolueesta yhden hengen oppositioryhmäksi.

Teoksen poliittinen osuus on pamflettimainen, jossa tulee selväksi se, että Harkimo haluaa edistää yrittäjyyttä, nykyinen sote-malli ei hänelle kelpaa, ja hän haluaa nopeutta poliittiseen päätöksentekoon. Hänellä on kahdensadan muun kansanedustajan tavoin vahva näkemys siitä, että minkälainen Suomen tulisi olla. Kyseisessä ympäristössä on selvää, etteivät yhden henkilön näkemykset mene koskaan sellaisenaan läpi, vaan sitä pitää osata myydä omia ajatuksiaan muille. Lukijaa saattaa häiritä se, että teoksessa ylistetään bisnesmaailman jokseenkin autoritääristä johtamistyyliä, mutta vahvojen puoluejohtajien kohdalla tätä asiaa karsastetaan. Puoluejohtajat ovat kuitenkin jäsenkuntien valitsemia, kun yritysjohtajat ovat pelkästään omistajien. Miten vaatimukset suorasta demokratiasta istuvat tähän yhtälöön? Lukijat voivat olla hämmentyneitä.

Liike Nyt hakee teoksen perusteella vielä muotoaan, mikä on täysin ymmärrettävää ja tätä liikkeen johtohahmot ovat säännöllisesti hokeneet. Liikkeen tekee erilaiseksi se, että Vihreät ja Perussuomalaiset haastoivat muita puolueita teeseillään ja aatteillaan. Puolueilla kesti vuosikymmeniä saavuttaa nykyiset kannatustasot.

Liike Nyt haluaa uudistaa politiikkaa teknologian avulla, eli aktivoida kansalaisia netin kautta, mutta liikettä on myös verrattu Nuorsuomalaisiin. Tämä oikeistoliberaalinen puolue nousi eduskuntaan vuonna 1995, mutta puolueen lento katkesi jo vuonna 1999, eli poliittisessa kentässä on edelleen sopiva markkinarako. Eli voidaan kysyä, että onko aika jo kypsä? Liike Nytillä on muutamia poliittisia teesejä, jotka vetävät puoluetta oikeistoliberaaliin suuntaan, vaikka Harkimo jyrkästi kieltää tämän asian. Aatteellinen sijoittuminen poliittisella kartalla on kuitenkin hyvä asia äänestäjien kuluttajansuojan kannalta. Liike Nyt ei sijoitu tällä hetkellä hänen sanojen mukaan minnekään.

Liike Nytin teknologiauskossa ei ole kuitenkaan mitään uutta. Muutamat suuret puolueet kokeilivat 2000-luvulla avointa digitaalista vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan kanssa. Kaikkien puolueiden kohdalla kävi niin, että avoimet keskustelupalstat joutuivat nimettömien kirjoittajien lokakampanjoiden kohteiksi. Tämänkaltaisten tapauksien jälkeen keskustelupalstat suljettiin, eikä niitä avattu enää uudelleen. Nykyistä keskusteluympäristöä on kuvailtu entistä rajummaksi, eli jää nähtäväksi, että kuinka avointa ja laajaa vuoropuhelua on mahdollista käydä Liike Nytin keskuudessa, jotta keskustelut säilyvät asiallisina.

Nettiäänestykset eivät ole myöskään mikään uusi asia, koska monet puolueet ovat tehneet kyselyjä varsin pitkään. Toiset kyselyt ovat menestyneet paremmin kuin toiset, mutta kyselyt eivät ole kuitenkaan olleet suoria äänestyksiä asiakysymyksistä, vaan nämä asiat on jätetty puoluekokouksien päätettäviksi. Moderneja vaikuttamiskanavia on olemassa perinteisissä puolueissa. Se, että pääsevätkö omat ajatukset asialistojen kärkeen, on taas aivan toinen kysymys. Demokratia kuitenkin toimii, koska asioita voidaan esittää, eikä pelkästään digitaalisten kanavien kautta, vaan puoluekokouksissa, joissa kohdataan ihmisiä kasvokkain.

Harkimo haluaa kuitenkin haastaa, eikä hänellä ole mitään menetettävää. Liike Nytin kannatus voi kasvaa pitkäjänteisellä työllä, mutta ainoastaan hallitustyöskentelyn kautta voidaan vaikuttaa. Mikäli näin pitkälle päästään, joutuu Liike Nyt kohtaamaan Suomen poliittisen kulttuurin, mikä korostaa yhteistyötä ja kykyä joustaa omista tavoitteista, eli kaikki hallituspuolueet joutuvat vaalien jälkeen joustamaan omista vaatimuksistaan, vaikka puolueet revittelevät teemoillaan vaalien aikana. Teoksen poliittiset osiot ovat muutamissa kohdin ristiriidassa keskenään, mikä ei ole tietenkään mikään ylllätys, kun puhutaan politiikasta. Valtioneuvos Johannes Virolaisen (kesk.) toteamuksesta on kuitenkin syytä ottaa opiksi: “Politiikassa ei ole kyse selkävoitoista, vaan pistevoitoista.”

Teoksen pääsanoma on kuitenkin se, että Suomen poliittisen kulttuurin pitäisi Harkimon mielestä uudistua ja kirjan kappaleiden kautta purkautuu syvä turhautuminen, kuten tyypillisissä poliittisissa muistelmateoksissa on tapana.

Kirja ei kuitenkaan vie lukijaa barrikadeille ja kohti unelmien Suomea, vaan kohti hämmennyksen ja vastakysymyksien tilaa. Samaa Uudistus-levyä soittavat lähes kaikki poliitikot, mutta kaikki tarkoittavat eri asioita. Monet uudet puolueet ovat hokeneet Suomessa samoja teesejä ja niiden tavoitteina on ollut lähinnä päästä kaliffiksi kaliffin paikalle - toivottavasti tällä kertaa ei ole kyse samasta vanhasta silmänkääntötempusta, vaan aidosta halusta parantaa Suomen poliittista kulttuuria. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Tämä jää nähtäväksi. Peli on kuitenkin avattu.

Nykyään kaikki voivat markkinoida. Kiitos internetin ja sosiaalisen median, jotka ovat mahdollistaneet sen, että tieto voi liikkua vapaasti ja edullisesti. Siksi on syytä kertoa epäonninen tarina siitä, että miten käy, jos kaikki eivät markkinoi.

Saatoin kymmenen vuotta sitten yhteen erään yökerhon ja rokkibändin. Ajattelin, että rokkibändi voisi soittaa yökerhossa, jonka avulla yökerho saisi perjantai-illalle runsaan määrän uusia asiakkaita ja nouseva rokkibändi saisi itselleen arvokkaan keikan. Eli kaikki hyötyisivät.

Molemmat osapuolet pääsivät sopimukseen, eli rokkibändi sai itselleen keikan ja yökerho odotti into piukeena väen täyteistä rokki-iltaa. Olimme kaikki innostuneita ja onnellisia.

Itse sain keikalle muutaman VIP-lipun, eli mahtipontinen loossi odotti siellä juhlavieraitaan. Saavuimme keikkapaikalle muutaman arvovieraan kanssa. Olimme reippaasti etuajassa, koska halusimme nauttia illasta. Kello alkoi muutaman tunnin jälkeen näyttämään sitä, että rokkikeikan pitäisi alkaa jo muutaman minuutin päästä. Keikkapaikka ammotti kuitenkin täydellistä tyhjyyttään. Rokkibändi odotti jo valmiina asemissa, mutta yökerhon omistaja kävi sanomassa, että konserttia pitäisi viivästyttää vaikka muutamalla tunnilla, jotta paikalle saapuisi enemmän väkeä.

Pari tuntia kului...

Vieläkään ei näkynyt asiakkaita. Yökerhon omistajalla oli reipas punotus päällä lähinnä siitä, että yökerho oli valmistautunut väentungokseen. Paikalla oli ovimiestä, lipunmyyjää ja baari oli tietysti ladattu täyteen juotavilla. Ketään ei pahemmin näkynyt, mutta rokkibändiä ei voinut odotuttaa loputtomiin.

Omistaja kävikin pian sanomassa rokkibändille, että antaa palaa ja rokkipumppu pauhaamaan. Rokkibändi alkoi raivokkaasti renkuttamaan tyhjälle tanssilattialle ja yökerhon takaseinän vierustalle oli vain muutama "kanta-asiakas" pelaamassa biljardia. Sieltä saapui yksi vakiojuomari katsomaan ihmeissään, että mitä ihmettä diskolattian luona oikein tapahtui. Hän ei ollut nähtävästi koskaan nähnyt livekeikkaa, jossa rokkibändi soittaa tyhjyyttään ammottavalla yökerholle. Vakiojuomari olisi voinut nauttia yksityiskeikasta, mutta häntä kiinnosti enemminkin rettelöiminen muiden kanta-asiakkaiden kanssa. Rokkibändi ei edes kelvannut ilmaiseksi, vaikka kitaristi vingutti skebaa tuuli- ja savukoneen säestämänä!

Aina ei ollut mennyt näin huonosti.

Olihan yökerhossa ollut paljon väen täyteisiä livekeikkoja aiemminkin. Eräs huippumuusikko oltiin viety ennen keikkaa backstagelle, joka oli itseasiassa ravintolan ruokavarasto. Sellaista tähtitaivaan "glamouria". Huippumuusikko oltiin jätetty sinne nachojen ja Jack Daniels -viskipullon kanssa, jotta hän pystyi valmistautumaan huippusuoritukseen kaikessa rauhassa.

Yökerho oli kuitenkin hetkessä täpötäynnä ja kansa odotti suurella jännityksellä staran saapumista lavalle. Mutta artistista ei kuulunut mitään. Omistaja tietenkin hätääntyi ja syöksyi takahuoneeseen kuin mikäkin pikajuoksija ilmoittamaan tähtiartistille, että kohta pitäisi mennä esiintymään, mutta omistaja oli löytänyt tähtiartistin sammuneena takahuoneeseen, nachopussi tyynynään.

Hetkellisten läpsimisten jälkeen tähtiartisti virkosi kaikkien onneksi ja hetken kestäneen "teknisen vian" jälkeen tähtiartisti syöksyi lavalle ilahduttamaan musiikkikansaa. Ja kansa hurrasi. Kaikki musiikkikappaleet eivät aina menneet nuotin mukaan, mutta ei mennyt yleisölläkään, joka hoilasi kännipäissään mukana. Kaikilla oli mukavaa ja yökerhon kassakoneet lauloivat. Yökerholla oli siis takanaan onnistuneitakin livekeikkoja.

Palataan takaisin surullisen kuuluisan rokkibändin keikalle.

Rokkibändillä oli onneksi mukanaan paljon roudareita, jotka saivat aikaan sellaisen vaikutelman, että paikalla olisi ollut maksavia asiakkaitakin. Tanssilattia oli kuitenkin tyhjä, mutta sinne saapui eräs herrasmies, joka päätti yhtyä laulamaan coverkappaletta rokkibändin solistin kanssa. Kyseessä oli yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista rokkikappaleista, eli Deep Purplen Perfect Strangers. Tapahtui kuitenkin niin, että tämän herrasmiehen ääni oli paljon voimakkaampi kuin solistin, jolla oli vielä äänentoistolaitteet tukenaan. Sitä tilannetta pieni yleisö naureskeli, kun ukko kiekui täysillä. Herrasmies ei jäänyt laulamaan kappaleen loppuun asti, vaan poistui pikajalkaa tanssilattialta. Muut kysyivät, että mitä tapahtui. Herrasmies vastasi, että "Tanssilattialla haisee p€%#a!". Basisti oli nähtävästi päästänyt menemään.

Nolojen tilanteiden keikka kuitenkin päättyi, mutta yleisömäärän pienuus oli vielä arvoituksen peitossa. Oli tapahtunut nimittäin niin, ettei kumpikaan osapuoli, yökerho ja rokkibändi, ollut levittänyt ilosanomaa keikasta eteenpäin. Molemmilla oli kotisivut, blogit ja Facebook-sivut, sekä henkilökohtaiset sometilit, mutta kaikki olivat unohtaneet päivittää niitä. Yökerholle ei tullut mieleenkään kiinnittää keikkajulistetta edes ovenpieleen. Kaikki olivat ymmärrettävästi ärsyyntyneitä, mutta inhimillisille virheille ei voi mitään.

Mitä tästä opimme? Kaikkien pitää markkinoida - aina.

Jokainen brändi haluaa tulla huomatuksi ja muistetuksi, mutta tämä edellyttää rohkeutta. Britanniassa sijaitseva Cambridgen kaupunki on tästä hyvä esimerkki. Cambridge on maailmankuulu yliopistokaupunki ja kaupungissa on runsas määrä kivijalkaliikkeitä, jotka käyvät armotonta kilpailua asiakkaista. Ainoastaan rohkeimmat selviytyvät.

Napoleon kuulemma sanoi, että Englanti on “a nation of shopkeepers”, eli kauppiaiden maa, mutta on kuitenkin väitetty, ettei Napoleon näin koskaan sanonut, mutta tätä lausetta hoettiin kuitenkin 1700-luvun Ranskassa. Väite pitää edelleen paikkansa, eivätkä verkkokaupat ole pahemmin pyyhkäisseet niitä mihinkään, vaikka pientä katoa on tapahtunut. Kerrotaan kuitenkin hieman Cambridgestä.

Cambridge on monimuotoinen kaupunki, jossa on läsnä runsas määrä eri kansallisuuksia, koska kyseessä on globaali yliopistokaupunki, joka houkuttelee ihmisiä ympäri maailman. Alueella sijaitsee Silicon Fen, joka on Euroopan oma Piilaakso, eli Silicon Valley. Tätä ei heti uskoisi, koska kaupungin keskusta on täynnä historiallisia rakennuksia. Teknologiayritykset sijaitsevatkin kaupungin ulkokehällä. Kaupunki on niittänyt kansainvälistä mainetta entistä paremmin herttuapari Williamin ja Katen kuninkaallisten titteleiden kautta, mutta myös laulajatar Charli XCX:n synnyinkaupunkina.

Kaupungilla näkee ihmisiä, jotka ovat pukeutuneet klassisella ja boheemilla tyylillä. Välillä kuninkaalliset vierailevat kaupungissa ja silloin smokkiasuja näkee paljon, mutta hetken päästä väki on kuuntelemassa Russell Brandin ja Todella upeeta -näyttelijä Joanna Lumleyn tarinoita, tai asentamassa Pink Floydin laulaja Syd Barrettin muistolaattaa yliopiston seinään. Monet tunnetut koomikot ja näyttelijät ovat opiskelleet kaupungissa, kuten Stephen Fry, Rowan Atkinson, Sacha Baron Cohen, Hugh Laurie, Jimmy Carr. James Bond -tähti Roger Moore aloitti uransa näyttelemällä teatterissa. Tyyli, huumori ja avoimuus kuuluvat kaupungin henkeen. Kyseessä on kulttuurillisesti anarkistinen paikka, jossa kaikki eri tyylit voivat ilmentyä jopa yhdessä ihmisessä. Tämä tekeekin paikasta kiehtovan.

Kävelin arvokkaan ja historiallisen collegen läpi, joka huokui vanhaa historiaa ja historiallisia perinteitä. Kun pääsin collegen portista ulos, suoraan vastapäätä sijaitsi Nanna Mexico niminen ravintola, jonka iskulause on Temple of the Big Ass Burritos, eli suomeksi suoraan käännettynä “iso perse burrittojen pyhättö”. Big ass -termi tarkoittaa englannin kiellä isoa tai laajaa asiaa, myönteisessä mielessä. Edesmennyt toimittaja Erkki Toivanen olisi pitänyt tätä kulinaristisena pyhäinhäväistyksenä tai hän olisi ollut onnensa kukkuloilla. Kyseinen ravintola tarjoaa meheviä, runsaita ja isoja meksikolaisia herkkuja, joissa on ripaus huumoria. Nanna Mexico ei pahemmin jarruttele itsensä suhteen ja tämä tekeekin paikasta muistettavan.

Jos paikan nimi olisi pelkästään Big Ass Burritos. Silloin iskulauseena voisivat toimia bisnesvalmentajien käyttämät motivaatiolauseet, jotka ovat usein niin imeliä, että ne saavat hapankaalinkin maistumaan sokerisen maukkaalta. Myötähäpeän tunne on välillä korkea kaiken bisnesjargonian keskellä.

Mitä siis voisi käyttää iskulauseina Big Ass Burritosin kohdalla?

“Think bigger”

“You think big, you get big”

“Live your life extra large”

“Think big, go big”

Älä siis jarruttele brändiviestinnän suhteen, vaan anna palaa.

Vuosikausia on hoettu sitä, että yritysjohtajien tulisi jalkautua sosiaaliseen mediaan, jonka avulla he voivat vaivattomasti viestiä omille sidosryhmilleen ja samaan aikaan luoda läpinäkyvyyttä yritystoimintaa ja johtajuutta kohtaan.

Monet ovat voineet ajatella, että kyseessä on suuri megatrendi, eli kaikki yritysjohtajat oikein ryntäisivät sosiaalisen median kärkipaikoille, mutta Talouselämän uusin tutkimus Vain 16 oikeasti visertävää johtajaa - Talouselämä kävi läpi Suomen suurimpien yritysten johdon Twitter-profiilit -artikkeli murtaa myyttejä. Luvut ovat suorastaan surkeat.

Artikkeli ei kuitenkaan vastaa kattavasti siihen kysymykseen, että miksi viestiminen on näin vähäistä sosiaalisen median kanavissa. Pelko on vain yksi selittävä tekijä, mutta tämäkin väite kattaa varsin paljon. Monet yritysjohtajat ovat kuitenkin inhorealisteja, eli heille pitää kyetä osoittamaan selvin sanoin, että mitä hyötyä sosiaalisesta mediasta on. Varsin monet antavat kuitenkin haastatteluja medialle, joka toimii heidän viestintäkanavana. Monet osallistuvat aktiivisesti puhujina, panelisteina ja esiintyjinä seminaareissa.

Viestiminen on myös taitolaji. Kaikki eivät osaa viestiä ja voi olla brändien maineiden kannalta parempi pitää tietyt pomot visusti piilossa, eikä herkkäsieluisia ja -sormisia tule päästää julkisuuteen. Eräs entinen Diili-juontaja on kunnostautunut globaalissa twiittailussa oikein kunnolla, joka on vain luonut ikävää verta hänen brändien päälle.

Olen kuitenkin huomannut sen, että palkansaajajohtajat ovat varovaisia, kun yrittäjä- ja omistajataustaiset ovat erityisen aktiivisia. Jari Sarasvuo, Peter Vesterbacka, Mika Ihamuotila, Ilkka Paananen, Hjallis Harkimo, Risto Siilasmaa, Jukka Kurttila ja monet muut osallistuvat ahkerasti keskusteluihin ja viestivät avoimesti.

Sama asia koskettaa myös ulkomaisia johtajia. Petter Stordalen, Jacqueline Gold, Bill Gates, Alan Michael Sugar, Elon Musk, Karren Brady, Richard Branson, Marc Benioff, Marc Jacobs ja monet muut yrittäjätaustaiset ovat reippaasti näkyvillä. Yrittämisen vapaus on tuonut heille vapauden viestiä vapaasti. Ehkä he myös tietävät paremmin, että mitä kannattaa sanoa julkisesti ja mitä ei. Jos tapahtuu virheitä, vastuu on ainoastaan itsellään.

Jokainen palkansaajana oleva tietää sen, että kuinka vaikeata on hahmottaa sitä, että millä tyylillä voi viestiä julkisesti, ellei hallitus ja omistajat ole antaneet suhteellisen vapaita käsiä. Yrittäjillä on taas vahva visio siitä, että mitä he haluavat sanoa ulospäin. Ehkä tässä on se suurin ero.

Brändit ovat päättäneet tuoda esille yhteiskunnallisia arvojaan entistä rohkeammin. Brändit ovat aina edustaneet tiettyjä arvoja ja brändien arvoja on ollut erittäin vaivatonta arvioida sen mukaan ketkä julkisuuden henkilöt ovat toimineet mainoskasvoina. Madonna Louis Vuittonin, Rihanna Diorin, Selena Gomez Coachin, Nicki Minaj Mercedes-Benzin ja tätä nimilistaa voidaan jatkaa loputtomiin. Eli brändit ovat olleet ja ovat hienovaraisesti kallellaan johonkin suuntaan - vanhoilliseen tai vapaamieliseen.

Julkisuuden henkilöt ovat ottaneet avoimesti kantaa eri kysymyksiin yksityishenkilöinä, eikä tämä ole luonut kitkaa yhteistyökumppanibrändien suuntaan, päinvastoin, se on jopa voinut vahvistaa yhteistyösuhteita.

Nike päätti tehdä toisin ja otti kantaa amerikkalaisen jalkapallon pelaaja Colin Kaepernickin puolesta, joka on puolustanut vähemmistöjen oikeuksia Yhdysvalloissa, koska hän on kokenut, että maassa on rotusyrjintää. Hänen aktivisminsa tuli suuren yleisön keskuuteen, kun hän ei suostunut seisomaan Yhdysvaltain kansallislaulun aikana ja loppu onkin historiaa. Hänellä oli vuonna 2016 pelaajasopimus San Francisco 49ersin kanssa, mutta nykyään hän on vapaa agentti, eli vailla joukkuetta.

On arvioitu, että on useita syitä, että miksi hän on vailla joukkuetta. Ensimmäinen arvio on ollut se, että hänen pelitasonsa on laskenut. Toinen arvio on se, että hänen yhteiskunnallinen aktivismi voisi vahingoittaa hänen edustamansa jalkapallojoukkueen mainetta. Kolmantena arviona on se, että Kaepernickin tyttöystävä Nessa Diab oli kutsunut Ravensin omistajaa "orjakauppiaaksi" Twitterissä ja tämä olisi estänyt pelaasopimuksen syntymisen. Toisten arvioiden mukaan pelaajasopimusta ei olisi kuitenkaan edes syntynyt. Jokainen voi vain arvioida, että olisiko hänen pelaajatilanne erilainen, jos hän olisi edistänyt arvojaan eri tavoin vai johtuu hänen huono tilanne aidosti syrjinnästä? NFL tuskin vastustaa ihmisoikeuksien edistämistä, mutta on tietysti vakavaa, jos näin ei olisi. Se on kuitenkin selvää, että vakava törmäys on tapahtunut ja välit ovat tulehtuneet.

Nike on kuitenkin nähtävästi arvioinut, että yhteistyö Kaepernickin kanssa on hyödyllistä, koska Niken kaltaiset megabrändit eivät tee tämänkaltaisia siirtoja kovinkaan kevyin perustein, eli liiketaloudelliset syyt painavat myös. Nike on katsonut, että tämä rohkea veto on myös myynnillisesti kannattavaa.

Niken mainoskampanja on saanut laajaa julkisuutta ympäri maailman ja mainoskampanjaa on jopa verrattu Applen legendaariseen mainokseen vuodelta 1984, jonka ohjasi Ridley Scott. Applen mainoksessa sanottiin, että uuden tietokoneen avulla näette, että miksi vuosi 1984 ei tule olemaan lainkaan kuin vuosi 1984. Siksi voi kysyä saman kysymyksen Niken kohdalla, kun elämme keskellä vuotta 2018.

Viimeinen kysymys on tietysti se, että avasiko tämä mainoskampanja pelipaikan Kaepernickille uudessa joukkueessa?

Tänään vietetään Yrittäjän päivää Suomessa. Yrittäjyyttä on ollut nyky-Suomen alueella todistetusti 800-luvulta lähtien, kun suomalaiset myivät turkiksia viikingeille, ja viikingit myivät turkiksia Lähi-itään. Tällaista oli sen ajan kansainvälinen kauppa. Kaupan perusteet ovat edelleen samat. Yrittäjyyttä on ollut aina ja sitä on harjoitettu erilaisten vaihdantamenetelmien kautta.

Yrittäjän päivää tulee juhlistaa siksi, että jokainen yritys on aina ollut jonkin yksityishenkilön tai perustajaryhmän idea, jotka ovat luoneet uutta vaurautta ja uusia työpaikkoja. Fredrik Idestam perusti Nokian vuonna 1885 ja kyseessä oli puuhiomo nimeltään Nokia Aktiebolag. Useiden omistajavaihdoksien ja koukeroiden kautta syntyi nykyinen Nokia, joka on globaali jätti. Fazer oli alunperin pieni leipomo, jonka perusti Karl Fazer vuonna 1891. Saksalainen kauppias Georg Franz Heinrich Stockmann perusti tavaratalo Stockmannin vuonna 1862, joka oli alunperin pieni kauppahuone Helsingin Kauppatorin laidalla.

Yritykset eivät ole mitään virastoja tai instituutioita, jotka pysyvät automaattisesti pystyssä, vaan niiden tulee olla jatkuvassa liikkeessä selviytyäkseen. Ainoa selvitysmismuoto on mukautua jatkuviin muutoksiin, luoda arvoa ostajille ja parantaa ostajien elämänlaatua.

Yrittäjyys ei ole aina ollut kuitenkaan mikään muotisana Suomessa. Vielä hieman päälle kymmenen vuotta sitten yrittäjyyttä ihmeteltiin, koska monien suomalaisten suosikkityönantaja oli Suomen valtio.

Muistan kuinka Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijat perustivat Yrittäjyystiistai-tapahtumasarjan keväällä 2008. Ensimmäisten tapahtumien mahdollista suosiota jännitettiin, mutta tapahtui myönteinen yllätys. Salit täyttyivät täyteen ja jatkossa tapahtumia varten piti saada suuremmat tilat, koska yrittäjyys kiinnosti todella paljon. Samana vuonna syntyi Helsinki Metropolitan Entrepreneurship Academy. Sponsoroin itsekin HMEA-tapahtumia eri muotojen avulla.

Tämän jälkeen ilmestyi yrittäjyysyhteisöjä kuin sieniä sateella. Syntyi Aalto Entrepreneurship Society, Hanken Entrepreneurship Society ja loppu onkin historiaa. Vuoden 2008 loppupuolella Slush-tapahtuma sai myös alkunsa. Monien toimijoiden ansiosta yrittäjyys elää Suomessa uutta renessanssia, koska monet ovat huomanneet, että yrittämisen vapauden kautta voi toteuttaa omia ideoitaan ja unelmiaan.

Luoville mielille yrittäjyyden pelikenttä mahdollistaa paljon. Suomalaisten yrittäjien ohella monet saavat inspiraatioita ulkomaisten yrittäjien tarinoista kuten Applen Steve Jobsilta, Virginin Richard Bransonilta, Microsoftin Bill Gatesilta, muotisuunnittelija Tom Fordilta, Amazonin Jeff Bezosilta ja monilta muilta.

Yrittäjyyteen kuuluu paljon uhrauksia. Siksi kannattaa katsoa yrittäjä, kansanedustaja, Diili-ohjelman juontaja Hjallis Harkimon tuorein YouTube-video, jossa käydään hänen yrittäjätaivaltaan läpi.

Presidenttien vieminen Kauppatorille on hyvä suomalainen perinne. Presidentit eivät ole missään lasikaapeissa kasvaneita. Monet arvostavat nimittäin tavanomaisen kahvin nauttimista epämuodollisissa merkeissä kuin kahvin lipittämistä ylellisistä kahvikupeista, koska porokahvit ovat harvinaisia ja edustuskahvien nauttiminen jatkuvaa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja Ranskan presidentti Emmanuel Macronin leppoisa kahvihetki Helsingin Kauppatorin legendaarisessa oranssin värisessä torikahvilassa on muuttunut hienoksi ja täyteläiseksi Juhla Mokka -gateksi, joita syntyy osaavien ja osaamattomien ihmisten käsistä.

Somekohujen tekemisen taito on vaativa laji, joita on myös kommentoitu presidentti Niinistön ja Macronin presidentin kanslian toimesta. Macronin sanojen mukaan kahvi oli hyvää.

Macronista tehty meemi, jossa hän tarkkailee kahvikupin pohjaa ihmetellen ja otsa kurtussa, lähti lentoon ympäri maailman. Tapakouluttaja, toimittaja Helena Petäistö päivitteli Twitterissä, että miksi presidentille tarjotaan pula-ajan kahvia ja ranskalaiset kuulemma kutsuvat amerikkalaista ja suomalaista kahvia sukanpesuvedeksi. Kahvia ei olisi myöskään saanut tarjota arkikupista ja olisi pitänyt tarjoilla laadukasta italialaista kahvia. Maailma sai kuulemma lisää vahvistusta huonosta suomalaisesta ruoasta.

Pelkän kuvan perusteella maailman suuri yleisö ei voi tietenkään tietää, että minkä maan kahvia kupissa edes on. Suomessakin puhuttiin alkuun, että kyseessä oli Saludon ja Gevalian kahvia. Perusteellisen tonkimisen jälkeen paljastui, että kyseessä oli Pauligin Juhla Mokkaa. Eikä Macronin ilmeestä voi päätellä edes mitään, suuntaan eikä toiseen.

Nykyajan keskellä monet brändit kilpailevat siitä, että miten he saisivat näkyvyyttä. Kaikki näkyvyys ei ole aina hyvää, koska asia riippuu asiayhteydestä. Pauligille tämä oli kuitenkin jymyvoitto, koska Ranskan presidentin kanslia sanoi, että kahvi oli hyvää.

Paulig ei ole kuitenkaan kääntänyt tilannetta täysin voitokseen. Kahvipaahtimo voisi pakata paketillisen Café Parisien -kahvia ja toimittaa sen suoraan Ranskan presidentin kansliaan Suomen Pariisin suurlähetystön kanssa.

Lisäys 5.9. klo 21:32

Saatujen lisätietojen mukaan torikahvila ei tarjonnut vaaleapaahtoista Juhla Mokka -kahvia, vaan tummapaahtoista Presidentti-kahvia. Juhla Mokkaa torikahvilassa ei kuulemma tulla tarjoilemaan koskaan. Juhla Mokka -gate muuttuikin täten Presidentti-gateksi. Ei lainkaan hassumpi nimi.

Viimeaikoina on ollut paljon keskustelua siitä, että kuinka paljon yrityksien tulisi tuoda arvojaan esille. Tämä teema jakaa yrityskenttää hyvin vahvasti. Toiset haluavat olla mahdollisimman puolueettomia poliittisten ja yhteiskunnallisten teemojen suhteen, kun toiset taas haluavat tuoda näkemyksensä vahvasti esille.

Nämä mahdollisimman puolueettomat brändit lahjoittavat varojaan hyväntekeväisyyteen ja sponsoroivat eri kohteita. Lahjoituskohteet ovat kuitenkin suhteellisen neutraaleja, koska brändit eivät halua ärsyttää vanhoillisia ja vapaamielisiä ostajia.

Kansainväliset muotibrändit ovat jo pitkään ottaneet kantaa eri asioihin. LVMH, joka omistaa lukuisia luksusbrändejä oli vahvasti Ranskan presidentti Emmanuel Macronin takana Ranskan presidentinvaaleissa. Muotisuunnitelijat ja huippumallit ottavat kantaa erittäin vahvasti eri asioihin, vaikka he edustavat samaan aikaan tiettyjä brändejä. On sitten kyse vähemmistöjen oikeuksista ja monista muista teemoista.

Stockmann on ottanut harppauksen juuri tähän suuntaan, koska tavaratalo on keskittynyt nimenomaan muotiin ja kosmetiikkaan, sekä kodin tuotteisiin. Viime kevään aikana esiin tuotu Stockwomann-kampanja nostatti laajaa näkyvyyttä kampanjoimalla vahvasti naisten puolesta. Helsingin tavaratalo täyttyi eri teemoista kevään 2018 aikana.

Vapaamielisten, suvaitsevaisten ja uusien arvojen tuominen esiin viestii samalla sitä, että Stockmann haluaa olla moderni edelläkävijä. Asiakaskokemus ei täyty pelkästään sillä, että myyntialueet ovat näyttäviä, tuotevalikoimat herättävät ostohalua ja myyjät osaavat palvella asiakkaita, vaikka nämä asiat ovat elintärkeitä. Asiakaskokemus täyttyy myös arvoista, eli mitä asioita tuetaan omien ostopäätöksien avulla.

Stockmannin rakastettu ja nostalginen One Way -myymälä tekee paluun 7.9. ja vain kuukauden ajaksi. Stylisti Minttu Vesala on kuratoinut, eli vaativalla otteella valikoinut sopivia tuotteita myymälään. Marimekko on yksi mukana olevista brändeistä. One Wayn erikoisuutena on se, että muotituotteet ovat lajiteltu tyylien, mutta ei sukupuolien mukaan. Tämän avulla Stockmann haluaa kaataa jakolinjoja tyylitottumusten suhteen, eli on vain muotia, eikä erikseen miesten ja naisten muotia.

Stockmann on ottanut rohkeita askeleita ja on mielenkiintoista nähdä, että mihin tämä lopulta johtaa. Arvo-ostajat pitää saada liikkeelle.