Aivan karmea olo. Kotiin en oo selvinny miltei viikkoon tai itseasiassa selvinny kauheesti muutenkaan. Nyt olis edessä paluu normaalielämään ja kylläpä tärisyttää ja heikotuttaa. Kohta pitäs suunnata harkkoihin, joita en kehtaa väliinkään jättää. Typerä periaate, kun itseaiheutetun takia ei skipata mitään, saattaa jopa maksaa mulle hengen joku kaunis kerta kun lähden roudaamaan muuttokuormaa kankkusessa tai ylipäätään vaan kieltäydyn jättäytymästä sängynpohjalle.
Sen verran petollinen pussikaljottelukausi takana että mun elimistö tuntuu jo täysin sopeutuneen olosuhteisiin. Aiemmin jos otin edes puoli pulloa viiniä niin seuraavana päivänä kyllä tiesi lätränneensä. Nyt menee ilosesti kymmenkunta keskiketterää illassa ja viimestään seuraavana iltapäivänä on valmis uusimaan toimenpiteen auringon helliessä puistokemistijoukkiotamme. Ei ole ollenkaan reilua, että mitä useammin juo, sitä vähemmän siitä kärsii. Mun ymmärryksen mukaan homman pitäs olla juurikin toisinpäin, että kiltisti kohtuukäytössä pysyttelevän pitäs päästä vähemmällä. Ei o reilua, sano.