Mun fillarissa ei jostain syystä pysy enää ilmat kumeissa. Ei se mitään, parantumattomanan optimistina näen tässäkin vain pelkkää hyvää; ei tarvitse käydä erikseen kuntosalilla, kun pumppaa hiki lippiksessä ilmaa renkaisiin joka kuuden kilometrin välein. Ja kun fillarointi kehittää lähinnä reisilihaksia ja muutoinkin alavartaloa, näin saan rakkaasta romustani kokonaisvaltaisen kuntoilulaitteen! Ja koska se on t o d e l l a romu eikä näin ollen sisällä sellaisia nykyajan hienouksia kun vaihteet, pitää käyttää paljon voimaa ja näin maksimoida saatu workout.
Kymmenisen vuotta sitten poliisihuutokaupasta kahdellakymmenellä markalla hankitusta vuosikertamenokistani (ja mitä vielä, oikeasti pöllitty kännissä Puistolan asemalta) puuttuu tosin paljon muutakin, mutta kaikki tuo vaan ja ainoastaan lisäsisältöä elämään, kun sen oikein oivaltaa. Tällä järkeilyllä valoitta ajaminen tuo vain jänskätystä matkantekoon kun ei tiedä ajetaanko mun päälle rekalla vai ajanko minä jonkun päälle valaisemattomalla metsätiellä ja puuttuvat jarrut lisäävät mun mahdollisuuksia törmätä mielenkiintosiin ihmisiin -kirjaimellisesti.
Harkitsin huoltotoimenpiteitä tänä keväänä, mutta mitäs sitä toimivaa korjaamaan. Kerran kymmeneen vuoteen olen erehtynyt liruttamaan tipan öljyä ketjuihin ja hetihän ne putos seuraavassa alamäessä. Tuntuu ihan että nopsani on ensisijaisesti kasassa hyvällä tahdolla ja paljolla ruosteella. Jos joku menee sörkkimään tätä kauhun tasapainoa niin joudun taas heilumaan humalassa pääradan varrella sorkkarauta taskussa. Eli näin saatiin pyörän korjauksestakin lisäsyy juopotella, kyllä tämän pään logiikka on pettämätön!