Heräsin aamulla kamalaan rytinään, joka tuntui tulevan eteisen suunnalta. Ehdin jo unenpöperöissäni säikähtää, että nyt ne on naapurit tulleet hulluiksi tai että joku hihhuli huumeveikko on päättänyt putsata kämpän. Hipsin eteiseen toljottamaan yllätyksekseni ehjää ovea. Kun tajusin unipöhnältäni avata välioven, mekastuksen aiheuttaja selvisi, Ikea siellä vaan muisti uudella kuvastollaan. Ihan kuin ei olisi tarpeeksi syyllinen olo työttömyydestä, entinen duunipaikka näin muistutti olemassaolostaan..
Mietin sitten, että mahtaa postiljooneja kaikkialla vituttaa rahdata koko kerrostalolliselle ja korttelille vuoroin Ikean, vuoroin Bilteman raamattuja. Tulin hyvälle tuulelle siitä, etten ole postinkantaja. Sitten muistin, että pari tuttua polkee niskat limassa oranssia postipyörää. Mietin, että pitäisikö nyt tarjoutua hieromaan kipeitä hartioita, mutta hylkäsin sinällään hyvän idean, ettei sitä tulkittaisi lähentely-yritykseksi. Hoitakoot ite ittensä, aikuisiahan tässä ollaan, kele. Keitin pannun vahvaa kahvia ja nuokuin aamupäivän pöydän ääressä onnellisena siitä, ettei tarvitse tehdä mitään.