Monella meistä on tavoitteena taloudellinen riippumattomuus. Ainakin minulla on. Siksi päätin tämän bloginkin aloittaa ja kertoa vinkkejä ja kokemuksia säästämiseen liittyen.
Riippumattomuuden saavuttaminen ei ole helppoa, mutta se on kuitenkin täysin mahdollista. Pienistä puroista koostuu suuret virrat, joten arjen pienillä muutoksilla saa jo aikaan vaikka mitä. Koulussa ei juurikaan taloustietoa opeteta ja monella tuntuukin olevan aivan arkiset taloustaidot täysin hukassa. Ei esimerkiksi oikein ymmärretä, että mitä korko tarkoittaa. Usein osamaksulla ostettaessa ei myöskään osata ajatella, että tuote tulee paljon kalliimmaksi, kuin jos sen hankkisi käteisellä. Moni ei myöskään hahmota, että mikä on korkea korko ja mikä ei. Saatetaan ajatella, että eihän osamaksusta tule kuin muutama kymppi lisää hintaa ostokselle, mutta prosentuaalisesti kyseessä saattaa olla suuret numerot. Yleensäkin prosentit ovat sellainen asia, joita moni ei niin arjessa ajattele, vaikka budjetoinnin ja säästämisen kannalta se olisi hyvä tapa ajatella asioita. Esimerkiksi montako prosenttia nettotuloista menee laskuihin ja pakollisiin menoihin? Miten voisi säästää suuremman osuuden?
[b]Aloita kulupäiväkirja[/b]
Kulupäiväkirja saattaa kuulostaa työläältä, mutta sitä se ei oikeastaan ole. Eli voit kirjata ylös pieneen vihkoon kaikki kulut tai mikäli et halua kantaa niitä mukanasi, niin kännykkäkin toimii varsin hyvin. Kun olet kuukauden ajan seurannut kulutustasi, niin usein löytyy yllättäviä säästökohteita. Esimerkiksi allekirjoittanut saattoi törsätä kahviloiden erikoiskahveihin ja herkkuihin toista sataa euroa kuukaudessa. Nykyään sen sijaan sallin itselleni kerran viikossa aina perjantaisin sen yhden kahvilakäynnin, jolloin voi hyvällä omallatunnolla nautiskella.
[b]Vertaile kaikki mahdollinen[/b]
Lähes kaiken voi nykyään vertailla. Kannattaakin tutustua googleen, jonka avulla voi katsella eri yritysten tarjoamia tuotteita. Toki myös erilaiset vertailusivut ovat varsin käteviä. Mainittakoon niistä vaikka [url=https://www.skyscanner.com]skyscanner.com[/url], jonka avulla voi vertailla lentoja. Tietysti hotels.com on myös tuttu monella majoitusta etsiville. Jopa [url=https://luottokorttiheti.fi/]luottokortti[/url] vertailu on nykyään mahdollista. Niitäkin voi siis nykyään vertailla ja sitten valita sen parhaan diilin. Lopuksi vielä mainittakoon sähkösopimukset, koska niistä on ollut lehdissä juttua ja hinnoissa on todella eroa. Muista siis vertailla, jotta et maksa turhasta.
[b]Kokkaa suuremmissa erissä[/b]
iedän, että ei kukaan jaksa syödä samaa ruokaa useana päivänä peräkkäin, mutta kannattaa silti tehdä suurempia satseja aina kerrallaan. Kyllä pari kertaa voi samaa sapuskaa syödä eli ottaa vaikka töihin evääksi ja pakastaa loput. Pakkasessa ruoka säilyy todella pitkään ja se myös helpottaa arkea, jos ei jaksa kokata, niin voi vain pakkasesta sulattaa jotakin syötävää.
Seuraavassa kirjoituksessani jaan lisää vinkkejä, joiden avulla säästäminen kohti taloudellista riippumattomuutta jatkuu.