Pitkään jo olen odotellut sitä, että pääsisin taas Lappiin. Muutamaan vuoteen ei ole nimittäin tullut käytyä. En tiedä liekö syy ollut se, että olen päätynyt kulkemaan paljon enemmän ulkomailla ja reissuja useisiin kaupunkikohteisiin on tullut sen verran paljon. Ehkä. Kotimaan matkailu ei kuitenkaan ole mitään älyttömän halpaa Suomessa.
No. Joka tapauksessa. Päätimme kaveriporukalla lähteä pitkästä aikaa Lappiin. Ja päätimme vieläpä, että ei mennä sinne pahimpiin turistirysiin (Levi, Ylläs, Ruka, jne), vaan lähdetään tutustumaan oikeaan Lappiin!
Kohteeksi valikoitui siis: PYHÄTUNTURI!
Jes!
En ole ikinä ollut Pyhällä, mutta porukastamme kaksi dudea on siellä aikaisemmin vieraillut. Hekin tosin jo jokunen vuosi sitten eivätkö kyllä muista reissustta ihan kaikkea.
Ihan mielenkiinnosta katsoimme ensin mitä [url=https://hotellit.io/]hotellit[/url] maksaa, mutta kun vertasimme niitä mökkimajoitukseen, oli nopeasti melko selvää, että kyllähän se mökki piyää vuokrata. Itse olin kyllä sitä mieltä alusta asti, että aito Lappi koetaan vain vuokramökissä, mutta osalla meidän porukasta on halu aina päästä hotelliin. Perhanan jupit.
No, onneksi mökin hinta on parempi poikaporukalle. Hotellista kun olisi pitänyt ottaa ainakin pari huonetta ja silloinkin oltaisiin tyyliin maattu sängyssä pareittain. Ei meillä mitään fobioita toisiamme kohtaan ole, mutta parempi näin.
Lopulta [url=https://pyhakoti.fi/]majoitus löytyi Pyhäkodista[/url]. Kuvien perusteella mukavan näköinen paikka. Leppoisa ja kotoisa. Parasta kaikessa? Sijainti. Rinteille on kivenheitto ja kauppaan ja ravintoloihin muutaman minuutin kävelymatka (tietty, jos yöllä myöhään meinaa tulla baarista kotiin ne se 500 metriäkin voi paukkupakkasilla olla kova paikka).
Saatiin vielä mielestämme majoitus oikein hyvään hintaan huhtikuulle. Pelko oli, että meillä ei olisi varaa koko reissuun, mutta onneksi Pyhätunturi on siedettävän hintianen. Etenkin, jos koko porukka mahtuu samaan autoon ja samaan mökkiin.
Ilolla odotan tätäkin reissua, tulee varmasti olemaan hauskaa!