• Anssi Viskari

Mr Lotharin viikko 12/2012

Maanantaina meinasin käydä näyttämässä edellisellä viikolla kelkkacrossiradalla satuttamaani polvea lääkärille, mutta terveyskeskuksessa oli jo kaikki maanantain vastaanottoajat mennyt siinä vaiheessa kun minä heräsin ja niinpä siirsin lääkärissä käyntiä tuonnemmaksi.

Tiistaina jouduin heräämään epäinhimillisen aikaisin, sillä vein Bemarin huoltoon kahdeksan aikaan aamulla. Postilaatikolla käydessäni huomasin että joku fani oli taas lähettänyt minulle alushousuja.

Keskiviikkona oli vuorossa Carneval Feast Mikkelin Kharmassa, jossa Melany oli esiintyjänä ja minä juontajana.

Torstai menikin sitten ihan vaan lepäillessä.

Perjantaina läksin jo hyvissä ajoin ajelemaan Saloa kohti, kävin matkalla kuvaamassa yhden aikuisviihdevideon Helsingissä ja poimimassa Janican kyytiini Kirkkonummelta. Saloon päästyämme kävimme kylässä yhden Janican entisen koulukaverin luona jonka jälkeen olikin sitten aika suunnata Tivoliin vetämään Mr Lothar & BB Janica Erotic Tour 2012 keikka. Illan aikana sattui sitten pikku kommelluskin kun minä jäin takahuoneeseen lukkojen taakse, sillä avain oli Janicalla mutta onneksi yksi tarjoilija tuli käymään takahuoneessa ja pelasti minut pinteestä. Valomerkin jälkeen ajelimme Janican talolle KIrkkonummelle jonne minäkin jäin yöksi.

Lauantaina läksin jo hyvissä ajoin Mäntyharjulle, jonne päästyäni otin pienet päiväunet. Illalla Melany tuli luokseni ja läksimme minun autolla Naarajärvelle jossa Pub Wanha TK toimi illan Erotic Night ravintolana. Keikan jälkeen ajelimme Melanyn kanssa Mäntyharjulle yöksi minun kotipaikalleni.

Sunnuntaina tein päivällä Mr Lothar Production vaatevaraston inventaarion ja ilta meni ihan vaan televisiota katsellessa sekä saunoessa.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.kuvake.net/MrLothar ja uusimmat videot löytyy minun kotisivujen kuvat ja videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus