Haluan panna niitä peppuun. Minulla on Googlen mukaan vakava-asteinen ja häiriintynyt sukupuolidysmorfia-aivokasvituspörinä. En usko. Tervetuloa te komeat heteromiehet myös minun sänkyyni, tekin olette tosi viihdyttäviä.
Mutta mistä saisi niitä kauniita homoja, joilla on nassussa meikkivoidetta ja kädessä Ted Bakerin laukku? Ihania sellaiset miehet, niillä on käsilaukku ja kyrpä. Täydellinen panokumppani minulle olisi tuollainen henkilö, jossa yhdistyy kiihottavalla tavalla molemmat haaraelikot.
Harmi, että se ei sitten tykkää tällaisista pilluista. Olen varma, että homot ovat jotakin ylintä rotua, kun ovat tajunneet miekkailla keskenään ilman naisia. Läheisin homoni kuvailee pillua seuraavanlaiseksi: vetinen kaivo, limainen rotko ja oksettava viemäri. En minäkään kaunista kikkeliäni sinne laittaisi.
Minun on vaikea ymmärtää lesboja, siis niitä jotka ihan oikeasti keskittyvät ainoastaan tuuletusräppänän imeskelyyn ja peniksen nähdessään nauravat. No en oikein käsitä heteroitakaan.
Tai en minä käsitä mitään muuta kuin biseksuaaleita eli kaikenpanijoita (oikea termi on panseksuaali, mutta bisse kuulostaa baarissa kivemmalta kuin R2D2 tai merisuolaseksuaali). Eli itseäni ymmärrän, kaikenpanijaa. Kaikki voi olla seksikästä ja haluttavaa.
Jos tyttöjä pystyy väijymään baarissa siihen asti, että ne ei näe omia jalkojaan ja huiputtamaan sitten kokeiluhomosteluun, ihan vain tämän yhden kerran - niin miksei sama onnistu homppeleille. Vai onnistuuko, kertokaa. Laita yksityisviestiä, sinä upea homoseksuaali mies, joka haluat, että tällainen ärsyttävä blondipimatsuikkeli panee ja hyväilee sua aamunkoittoon.
Alaston Suomi-profiilissani lukee, että haluan panna miehiä mekoissa. Saan sata viestiä päivässä, jossa joku hyppyritukkamacholihasperse sanoo, että voi laittaa mun mekon päälle kun pannaan. Eiii.
Alla kuva ihanasta homosta:

Kirjoitettaessa soi Härmälän Mimosa ja Vihamielinen Pekka Nummi - Seilorin Huora








16 kommenttia
jackass67
16.10.2012 08:53
kyllä sinut varmasti huomataan
Anonyymi
16.10.2012 10:18
Minäpä olen harrastanut seksiä 100% homon kanssa yhdessä bicurious/heteroexpoikaystäväni kanssa. Alussa kun ihmeteltiin kupletin juonta, homo ilmoitti: suu on suu ja käsi on käsi, mutta pilluusi en tule koskemaan. No minä sitten suikkia hänelle samaan aikaan kun hän suikkia expoikaystävälleni, joka puolestaan suikitti minua. Toimi, vaikka oli aika akrobaattinen suoritus.
Anonyymi
16.10.2012 14:15
Siis sträppärilläkö haluaisit panna homppelia peppuun, vai haluaisitko mahdottoman tapahtuvan, eli saavasi homolta aitoa erektiota sisääsi?
Anonyymi
16.10.2012 22:54
City-lehden taso alittaa taas riman. Järkyttävän lapsellinen kirjoitus.
Anonyymi
17.10.2012 20:32
Mikä se sellainen pan/bisse on joka ei arvosta naista?
Sanoisin ettei edes bisse ollenkaan.
Kliseistä heterotyttö-homopuuroa on internet pullollaan, olisi vain hyvä jos sellaiset tytöt jo muuttuisivatkin homomiehiksi. Olisi syntymähomoilla enemmän valikoimaa ja olisitte pois hetero/bissemiesten ja aidosti naisista pitävin bissenaisten/lesbojen tutkasta kokonaan pois. Tosin sitten hämmentäisitte heteromiehistä pitäviä heteronaisia, on se niin monimutkaista.
Anonyymi
18.10.2012 12:26
Siis mitä!? Onko tuo kuvan henkilö homoseksuaali!?
Anonyymi
18.10.2012 14:43
Anonyymi
16.10.2012 22:54
City-lehden taso alittaa taas riman. Järkyttävän lapsellinen kirjoitus.
Samaa mieltä.
Anonyymi
20.10.2012 17:57
Ei muuten mikään huono idea koko City-organisaation lakkauttaminen..
Anonyymi
21.10.2012 21:25
...mutta haluaako homo panna sinua?
Tarkiste: Rakas
Anonyymi
22.10.2012 18:51
"Jos tyttöjä pystyy väijymään baarissa siihen asti, että ne ei näe omia jalkojaan ja huiputtamaan sitten kokeiluhomosteluun, ihan vain tämän yhden kerran."
Jos tämä olisi miehen kirjoittama, niin toimintaa pidettäisiin erittäin tuomittavana, lähes raiskauksena. Just sayin'.
Anonyymi
22.10.2012 22:55
"...mutta haluaako homo panna sinua?"
Saattaa se halutakin, ihan oikeasti pilluun sillä pippelillään. Kokeiltu on, molemmat tykkättiin sen verran, että pantiin toisenkin kerran. Ja ihan turha tulla sanomaan, ettei se sitten mikään homo olekaan, on se! Se oli semmoinen kaverijuttu, niin kuin minulla ja muutamalla tyttökaverilla. Ei mekään sen bissemmiksi siitä tultu, vaikka muuten tultiin kuitenkin ;)
Ei kaikkea aina tarvitse määritellä, sanoo:
Just sellainen ärsyttävä hetskutyttö, joka tilaisuuden tullen nai naisiakin (tai homomiehiä) -eikä silti itseään bisseksi kutsuisi, paitsi jos nyt jollekin oikeasti on niiiiiiin tärkeää :)
Anonyymi
22.10.2012 23:19
Surullista, miten rumana ja vastenmielisenä pidät naisen elintä. Itsesyrjintää?
Anonyymi
24.10.2012 02:25
" "Jos tyttöjä pystyy väijymään baarissa siihen asti, että ne ei näe omia jalkojaan ja huiputtamaan sitten kokeiluhomosteluun, ihan vain tämän yhden kerran."
Jos tämä olisi miehen kirjoittama, niin toimintaa pidettäisiin erittäin tuomittavana, lähes raiskauksena. Just sayin'. "
Tuomittavaa se on yhtä lailla noinkin päin. Jotkut ihmiset valitettavasti eivät suostu hyväksymään, ettei koko muu ihmiskunta ole heitä ja heidän nautintojaan varten. Eivätkä ne muut välttämättä todellakaan nauti näistä itsekkäistä ihmissuhdepeleistä.
Anonyymi
28.10.2012 17:47
Hohhoijaa, oon samaa mieltä ku edellinen kirjottaja... Vaikutat naiivilta pikkutytöltä Melissa.
Anonyymi
28.11.2012 00:06
Ajattelen just niin kuin sinä Melissa, mut en oo koskaan ennen kuullu kenenkään ajattelevan näin. Siis kiitos tästä tekstistä! Luulin vain olevani outo. Ehkä ollaan outoja molemmat.
Anonyymi
22.2.2013 18:50
Loistava kirjoitus! Hetskumiehet on karvasia ja liian äijiä. Vähän feminiinimpi homomies olisi mielenkiintoinen tuttavuus sängyssä.