Työt sujuivat mukavasti. Piti lähteä ajoissa, kun oli vietävä nuotti postiin kaverin pyydettyä. Samalla reissulla olin ajatellut käydä kaupassa, mutta eka oppilas soitti – pitikin juosta töihin aloittamaan tunti aiemmin kuin alunperin sovittiin. Hyvin se kuitenkin meni.
Pikkuoppilaat soittivat nätisti, vaikka ensimmäinen niistä ei jaksa keskittyä juuri ollenkaan. Toinen on ihana pieni enkeli ja soittaa kauniisti. Kaksi heidän jälkeensä ollutta oppilasta olivat myös ok. Jälkimmäinen tosin oli koko viime viikon oksennustaudissa, jonka ”puhjettua” oksensi äitinsä mukaan 12 tuntia. Ja hommaa jatkui tosiaan maanantaista sunnuntaihin… Oli aika nuutuneen oloinen lapsi. Mutta iloinen kuitenkin mieleltään.
Oma treenaus pianistin kera meni mainiosti 😀 Oltiin molemmat sitä mieltä. Lauantaina toisen solistin kanssa keskenään, tiistaina sitten kaikki kolme yhdessä. Tasan kahden viikon päästä, tähän aikaan, konsertti on jo ohi. Hassua… Kesästä asti siitä puhuttu kuitenkin.
Asiasta toiseen. Nyt on suurinpiirtein vajaan vuoden aikana kahdesti käynyt sillä tavalla. Että. On ollut pientä juttua jonkun tyypin kanssa. Joka sitten lirkuttelee vähän kaikille. Mä en pidä siitä, että pelaa moneen suuntaan… Ei kuulemma ole ollut mitään. No. Puhelut vähenee ja yhteydenpito muuttuu arkiseksi. Jutut muutenkin. Lopulta homma ja tyyppi on niin itsestäänselviä kun voi olla. Mun kiinnostavuus on korvattu toisella, kiinnostavammalla. Miksei sulla esimerkiksi ollu munaa myöntää sitä ku asiasta kysyin? No. Sama sen nyt enää väliä.
Mä olen vaan niin tosikko, että loukkaannun tykkäämisasioissa typerän herkästi. Mielummin lopetan yhteydenpidon, kun olen tekemisissä enempää. Poikkeuksia on. Tietenkin. Mutta edellisen kappaleen tapaukset… Ne ei ole poikkeuksia. Tuskin niitä itseään vaivaa mun tekemiset. Blääh. Ja blaah. Mua ne jää vaivaamaan.
Mutta onneksi on olemassa sellainen asia, kuin muutkin ihmiset 🙂 Uudet tuttavuudet on Pop.