Järjestelylainat – Kokemuksia yrittäjän kannalta

[quote]Ei ole häpeä pyytää apua.[/quote] Olisipa perisuomalainen järkeni aikanaan ymmärtänyt tuon, mutta omasta ylpeydestä täytyi pitää kynsin ja hampain kiinni, kun päätin vaihtaa rengin roolista oman elämäni herrana oloon yrittäjänä vuosituhannen vaihteessa. Oli visio, firma, perhe ja luonnolisesti yrityslaina jolla rahoittaa visio. Alkuun kaikki menikin hyvin; asiakkaita ja kasvua riitti ja yrityslainan lyhennykset etenenivät sen verran hyvällä mallilla, että uskalti jopa ottaa lisälainaa kasvun vauhdittamiseen. Sitten iski vuosi 2008 ja matto lähti alta. Markkinat romahtimat, asiakkaiden ostorohkeus katosi ja niskaan jäi viisinumeroinen summa velkaa. Itsepintaisena miehenä sitä luonnollisesti ajatteli, että asiat kyllä hoituvat kun paiskii entistä enemmän töitä, mutta eihän se kovin pitkälle kanna, kun miettii miten paljon ylirasitus ja stressi vaikuttavat jo entisellään kiireisen yrittäjän arkeen.
Kaikkea ei tarvitse tehdä yksin.
Perheen nuorimpia ei viitsinyt omilla ongelmilla stressata, joten taloudessa luonnollisesti yritettiin välttää turhan näkyviä vyönkiristyksiä ja kavereilta ei hirveästi kehdannut pyytää apua, vaikka heitäkin oli jotka varmasti olisivat rahallisesti auttaneet. Näihin aikoihin vielä pikalainat ja –vipit iskivät lujaa ja määrätietoisesti markkinoille, eikä siltä tieltä itsekään välttynyt. Hetken helpotus tuli kaksinkerroin rasitteena takaisin talouden hitaan elpymisen takia ja oli pakko alkaa kunnolla järjestelemään velkatilannetta. Konkurssi ei kuitenkaan tullut omalla kohdalla missään tapauksessa kysymykseen, mutta onneksi yrittäjäystäväni (heistäkin osa samassa tilanteessa) antoivat minulle omia neuvojaan miten he onnistuivat helpottamaan tilannettaan. Ensimmäiseksi askeleeksi he sanoivat lähes yhteen ääneen, että [url=https://xn--lainojenyhdistminen-twb.net/]hae järjestelylainaa[/url] sekalaisten lainojesi yhdistämiseksi. Järjestelylaina kokoaisi kaikki sen hetkiset lainani saman katon alle. Pankkini ei tähän kuitenkaan suostunut. Kyselin ystäviltäni sitten muita järjestelylaina kokemuksia ja he sanoivat löytäneensä luotettavan yrityksen sen jälkeen, kun heidänkin pankkinsa olivat kääntäneet selkänsä. Tämä oli todellinen helpotus velkatilanteen seuraamiselle ja leikkasin pikavippieni sairaat 50% vuosikorot kertaheitolla. Ei ollut mitään järkeä maksaa joitain isoja velkoja, joissa oli pieni prosentti ja pieniä velkoja, joissa oli suuri prosentti. Yhden könttäsumman pois maksaminen yhdellä vuosikorkoprosentilla säästi jo huomattavan summan rahaa.
Vaikka kasvu on tärkeää, niin kannattaa pitää jalat maassa.
Sainkin kilpailutuksen jälkeen hyvin kohtuullisen vuosikoron ja pää alkaa olla jo pinnan yläpuolella. En voisi olla onnellisempi siitä, että perheeni on jaksanut olla rinnallani tämän jälkeen ja viimeinkin kehtasin etsiä apua tilanteeseeni – sekä läheisiltä että ammattilaisilta. En voi suositella tarpeeksi, että muutkin samankaltaisessa tilanteessa olevat menevät rohkeasti vaikka osoitteeseen [url=https://xn--lainaanetiss-rcb.com/]lainaanetissä.com[/url] tutustumaan enemmän tarjolla oleviin vaihtoehtoihin, millä periaatteella tällaiset järjestelylainat toimivat ja suoraan kilpailuttavat näitä palveluita tarjoavat yhtiöt. Nyt kun Suomi on taas vuosikymmenen jälkeen uudessa talouskasvussa, niin omista menneisyyden virheistä oppineena tietää kasvaa ja sijoittaa rationaalisemmassa suhteessa sekä miten päästä omissa talousongelmissa eteenpäin helpommin. Toivotan hyvää tulevaisuutta kaikille uusille tämän päivän yrittäjille, nyt kannattaa takoa kun Suomen rauta on kuumaa!