Hiiumaa, heinäkuu 2013.
4.10.2013 gnothi seauton

Oletko ajatteluaddikti?

Pakkomielteinen ehdollistunut kaavamainen ajattelu, joka koostuu suurimmaksi osaksi uusinnoista on modernin ihmisen sairaus. Mitä on tapahtunut? Ajattelusta, oivallisesta rengistä on tullut isäntä tietoisuuden talossa. On aika herätä. Nyt. Heräämisen myötä…

Terveellistä herkkua!
4.10.2013 Vaimomatskuu

Raakakakkusia

Mistäköhän se johtuu, että väsyneenä tekee mieli makeaa vaikken ees oikein tykkää makeasta? Joku energiavaje varmaan. No, kroppa saakoon mitä se haluaa! Suklaanmussuttamisen sijaan yritän ujutella makeanhimon yllättäessä itseeni kuitenkin…

4.10.2013 Contour

Yli kylmän virran

Aamulla kello soi. Sointi ei tällä kertaa ollut mitenkään vastenmielinen, koska tiesi että töihin pääsee tarvittaessa vaikka kävellen. Käveleminen jäi tänään kuitenkin varsin vähiin, eikä juoksemaankaan tehnyt mieli lähteä. Silta…

4.10.2013 Johtajuudesta

Esittely

Miten ajauduin yrityksen toimitusjohtajaksi oli, kuten yleensä, tie täynnä sattumia. Monen täysin odottamattoman käänteen kautta löysin itseni työskentelemästä yrityksessä, jonka aikeena oli avata toimipiste Suomeen ja näin päästä kiinni Suomen…

4.10.2013 Reetta V.

Maassa maan tavalla eli viiniä arki-iltana

Tämä torstai-ilta on kulunut töiden ja kauppareissun jälkeen [b]kiireettömällä ruuanlaitolla[/b]. Tuntuu varsin oudolta, että on iltaisin reilusti aikaa laittaa ruokaa ja nauttia siitä, eikä vain hotkaista jotain nopeasti ennen kuin…

Sisustus vei pisteet kotiin.
4.10.2013 Viiskulma

Varaslähtö SYÖ!-viikoille – Namu

Kunnianhimoinen tavoite. SYÖdä jokaisena SYÖ-kamppispäivänä. Jotta maksimoisin ravintoloiden määrän, otin keskiviikkona varaslähdön kampanjaan ja suuntasin [url=http://www.namu.fi/grill-tapas/]Namun tapaksien[/url] ääreen viehättävän [url=http://www.emmilaine.fi/]Emmin[/url] kanssa. Emme olleet vaihtaneet kunnolla kuulumisia 7 vuoteen, kyllä, joten…

3.10.2013 TreLooks

Anna 18, opiskelija, Eero 18, opiskelija, Tampere

Anna 18, opiskelija, Eero 18, opiskelija, Tampere Pukeutumisessa inspiroi Vivianne Westwood, vanhojen naisten vaatetus sekä androgyyni. Shoppailemme paljon ebaysta ja teemme kirpparilta löytöjä. Motto: Kukin omalla tavallaan!

3.10.2013 TreLooks

Jaakko 27, opiskelija, Tampere

Jaakko 27, opiskelija, Tampere Pukeudun goottihenkisesti, siisti ja tumma sävyinen vaatetus on mieleeni. Tykkään shoppailla Asoksella. Musta, harmaa ja purppura ovat varma väri valinta.

3.10.2013 Kaksi oikein, yksi nurin

Villaa ranteeseen

Nurkissa pyörii pieniä keräsiä villalankaa, joista ei oikein saa tehtyä mitään. Paitsi, jotain pientä ja lämmintä – villaisen rannekorun. [i]Ohje:[/i] [i]- Luo 15 silmukkaa – Neulo sileää neuletta 15s. ranteen…

3.10.2013 hikotusta ... sivumerkkejä

Lautamiehestä kirvesmieheksi kesken päivän

Joskus on poistuttava Paratiisista yhteiskunnallisiin tehtäviin, kuten tänä aamuna. Oli mies käynyt toisen miehen hengen riistoon: tapon yrityksestä piti tuomittaman. Mitä vielä – ei saapunut mies käräjille. Kolme lautamiestä, yksi…