Blogit
Viimein laita aukeaa
Päivän anti jäi niukaksi, mutta pääasia olikin saada huomiselle toimiva perävaunu takalaitaa myöden. Osto-osissa oli 350 mm isku, joten jo kevyesti paikoillaan olleet ensimmäisen sylinterin korvakkeet oli irroitettava ja reilun…
Virtuaali-Erkki
Printtasin viereeni akateemisen tutkaparini Hoikkalan kolumnin vuodelta 2008. Tekstin otsikko on: Kätevä Erkki. Tommi kertoo kolumnissa haluavansa olla ”tavallinen suomalainen mies, jonka itsestään selviin valmiuksiin kuuluu milloin vain minkä tahansa…
Apua pedoille
Ajatuksella ei voi vielä toistaiseksi onneksi rikkoa lakia. Silti eräät ihmiset käyttäytyvät joitakin ihmisryhmiä kohtaan niin kuin he olisivat tehneet pahankin luokan rikoksen. Pedofiilit ovat sellainen ryhmä. Heitä uhataan internetin…
Ai ai ai ai ai ai ai. Ai. Auts.
Joskus sitä katsoo taakseen ja näkee kävelleensä suoraan ansaan. Ja silloin kyllä saattaa vähän vituttaa. Kyseessä kun on sellainen selkeästi näkyvillä oleva ansa. sitä ei vaan ehdi tajuta, koska huomio…
Sargofagi tulevaisuuden arkeologeille
Rautakauppa kiittää taas. Niin kiittää varmaan eristetehdaskin, vaikka murusiahan niille nuo yksittäiset putkilinjan eristämiset ovat. On vaan se verran eksoottisen näköinen putkilinja tällä kertaa että täytynee ottaa kamera huomenna mukaan….
Voihan pokeri ja kadotettu terveys
Viisi vuotta erilaisten näyttöpäätteiden tuijottamista, epäergonomisia työasentoja, huonoja unirytmejä, rutisevia niskalihaksia ja muuta hauskaa alkaa ilmeisesti tehdä tehtävänsä. Ennen maaliskuuta 2013 en ole koskaan saanut pokerista minkäänlaisia terveydellisiä oireita. Viimeisen…
Korvakkeita kaksi
Ei paljon tullut näkyvää jälkeä tänään. Vaunu on edelleen pajalla toista sylinteriä vailla, eikä toisenkaan toimivuudesta ole takeita- siis siksi kun sen iskunpituus tarvis jollain tarkistaa, uusia letkuja ei ole…
DIY-aprillipila
Tee-se-itse. Koska kukaan muu ei tee sitä yhtä hyvin. Päivän teemana on tänään yllättäen aprillipila. Jätin sitten maustepurkin hyllylle eri asentoon kuin yleensä. Enempää ei tarvittukaan. Koska yleensä – yleensä,…
Links to Facebook page (Situation of North Korea)
http://www.facebook.com/SmoothProductionsFinland I read article from Iltasanomat about North-Korea and what’s going on in there. If i understand correctly the situation is really complicated. Both sides has allies and alliances what…
What’s up?
Hi, I did not sleep well last night. I was dreaming about many things what I would like to have in my life. Nothing special, just normal life 🙂 I…