18.3.2013 • 662

Ensiaskeleita

Olin viikonloppuna ensimmäistä kertaa sinkkuna baarissa useaan vuoteen. Sinänsä ihan kivaa, mutta toisaalta masensi. Kaksi asiaa olen nyt oppinut: Opittu asia 1) En tarjoa juomia. Tilanne on kyllä kovin kiusallinen…

17.3.2013 • Salaliittoteoria

Borlotto lingua di fuoco nano

Herne ja papu on palkokasveja kumpikin, mutta mikä on niiden syntymän suurin ero? [IMG 1299640]

17.3.2013 • Suhteet & seksi

Naisen ja miehen ero

Yhä uudelleen ihmiset esittävät jänniä väitteitä naisten ja miesten erilaisuudesta. Käyttäytymistieteessä on saatu myös senkaltaista näyttöä, ettei kamalan isoja eroja välttämättä ole. Sukupuolierot liukuvat janalla milloin mihinkin suuntaan. Onko jollekin…

16.3.2013 • Contour

Kylmät putkitalkoot

Ei kotoruuilla liho, mutta päivän talkooaterialla kyllä. Oli siis talkooohjelmassa maalämpöputken levitystä. Eilen haukoin henkeäni kun näin sen kelan. Oli ennakkotieto että 400 metriä ja 32 mm, mutta vastassa olikin…

16.3.2013 • Vapaamatkustaja

”Hurry up and die!”

Heräsin eilen kolmekymppisenä. Sen pitäisi tuntua erilaiselta, yhteiskunta kertoo. 1900-luvun alussa tässä iässä keskimäärin kuoltiin. Haen lohtua todennäköisesti alkavalle kriisille Vauva-lehdestä. Artikkeli kertoo, että me kolmekymppiset olemme vapautuneita, stressittömiä yksilöitä,…

15.3.2013 • Blog Heiskane_

Harmaan Paavin talous?

Valio on teettänyt kalliin ja ”tähtiä” vilisevän maito-mainoksen. Teemu ja Kiira luistimineen. Tän mainoksen vuoksi maidon hintaa kuulemma nostettiin about se 0,30e. Sisäpiiri tietoa! Onneks Lidl vielä myy 0,71e –…

15.3.2013 • Miikka Anttonen

Oravanpyörästä toiseen

Lähetin vähän aikaa sitten tv-tuotantoyhtiössä työskentelevälle ystävälleni pitkähkön kyselytulvaviestin, jossa kyselin alan työllistymisnäkymistä. En ole aikeissa lopettaa pokeria vielä vähään aikaan, mutta täysin odottamatta viime kuukausina on jostain mieleni sopukoista…

15.3.2013 • Contour

Hiontaa ja kittausta

Pintakäsittely ei ole mun jutuni. Se nähtiin taas tänään. Kitin levitys meni ihan ok ja eka konehiontakin. Sit erehdyin laittamaan maalia pintaan että ei alkaisi kerätä ruostetta pintaan. Se oli…

15.3.2013 • Highway

Higgsin bosonit osa III

Kirjoittelin viime heinäkuussa Higgsin bosonista ja nyt on aika palata tieteen epäviralliseen jumalhiukkaseen… Large Hadron Collider on antanut uusia tuloksia, jotka vahvistavat Higgsin bosonin olemassaolon eli kyllä se nyt siltä…

15.3.2013 • Tuulitukka - elämän noita

Queen Kaisa

Jos Henna Virkkunen näki unta [URL=http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013031416783462_uu.shtml] paavista[/URL] mulla meni sentään aika paljon huonommin. Taino, huonommin ja huonommin, miten sen ottaa… Mä näin vaan unta kiinteistöqueen Kaisa Liskistä. Miksi, ei oo…