Blogit
Seuraavat särkyneet 50
Särkyykö EU sitten jos Englannissa aletaan kapinoimaan eroamisen puolesta. Belfastissa mellakoidaan jo liputuspäivien vähentämisen vuoksi Tuulilasi kertoi kuinka Dacialla menee hyvin- autoja saadaan kaupaksi määrällisesti hyvin ja paljon paremmalla katteella…
Vahva, heikko, nainen, mies
Ns. perinteisen parisuhderoolijaon mukaan miehen kuuluu olla se vahvempi osapuoli, joka suojelee naista (heikompaa osapuolta), määrääkin tätä tarvittaessa ja on muutenkin isommin vastuussa yhteisistä asioista. Ainakin käsitysten mukaan tämä toimii…
Ylläpitoa
Naapurin tytön isä oli hieman hämmästynyt kun KA olikin tallissa ja puskuri paikallaan. Ei toki ihan ohjekirjan mukaisesti kun se olisin ensin tarvinnut ottaa kokonaan pois ja sitten vasta laittaa…
Naisten seksuaalista aktiivisuutta voi kehittää
Esimerkiksi ”Irstas vanha mies” on tarkoitettu kielteiseksi ilmaisuksi – sillä pyritään osoittamaan halveksuntaa. Paheksutaan miehen seksuaalista aktiivisuutta yleensä ja aktiivisuutta korkeassa iässä vielä erikseen. Ilmauksella pyritään siihen, että mies ei…
Prinsessatyyppi
Viime kirjoituksestani jäi puuttumaan eräs tärkeä naistyyppi, jonka esittelen tässä kirjoituksessa kokonaisuudessaan. Tämän katalan ja päätä vaivaavan naistyypin nimi on prinsessa. Vaikka prinsessa kuulostaakin satuolennolta, johon ei mitenkään 2010-luvulla voi…
Ministereiden osakesalkut ja leipäjonot
Yle selvitti loppuvuodesta kansanedustajien osakesalkkujen sisällöt. Ministerit pääsivät jo aiemmin vastaavaan syyniin. Myöhemmin samalla viikolla Yle raportoi tunnelmista leipäjonossa. Surkeathan ne olivat. Häpeä oli käsin kosketeltavaa, kun yksinäiset miehet ja…
Inventaario
Aloita aamu auttamalla naista hädässä… Naapurin nuorimmainen oli tullut Fordillaan niin vauhdikkaasti kotia kohti että oli pyörähtänyt 180 astetta ja jäänyt penkkaan kiinni. Puskuri oli revennut muoviniiteistään irti, mutta muuten…
Hännisen Vepeä radioaalloilla
Ulkoistetun vakuutusetsivän tarina jatkuu. Nyt radioaalloilla. * * * * [i]Vepe Hänninen: Minä, vakuutusetsivä Veli-Pekka Hänninen. Kuva: WSOY. Tv-sarjoja ja elokuvakäsikirjoituksia kirjoittanut Vepe Hänninen kuvaa esikoisromaanissaan vakuutusetsivän karua arkea. Kirjan…
Kirjoituksia
Tänään maanantai 7.1.2013. Aamulla herätessä oli ihan hyvä ja raukea olo. Sitten vaan vaatteet päälle ja bussibysäkille. Työmatkat on vaan jotenkin aina niin tylsiä, ajattelin. Työpaivä sujui niin kuin aina…
Tosi julkinen julkinen tila
Some kertoo, että Suomeen on tullut kevät. Siitä on kuulkaas lyhyt askel kymppisäkkiin puistonpenkillä. Kesä, kärpäset ja keskikalja. KKK. Kun ylihinnoitellun yksiön seinät kaatuvat, hyvinvointiyhteiskunta tarjoaa julkisia virkistystiloja, joissa kukin…