Blogit
nillinnillin
Yön vietin valvoen, välillä lukien, kirjoittaen ja katsellen boksilta pari leffaa. Yöllä voisi toki nukkuakin, mutta oi miksi tehdä jotain niin tarpeellista ja tavanomaista..? Noh, aamulla soitto työterveyteen ja taas…
Kunnat mukaan työllistämistalkoisiin
Hyvinvointimme rakentuu työlle. Kun teemme työtä, luomme palveluita ja taloudellista pohjaa hyvinvointiyhteiskunnalle. Näin ollen kuntienkin elinvoimaisuuden perustana on riittävä työpaikkaomavaraisuus joka takaa riittävän verotulokertymän. Varsinkin nuoret olisi saatava töihin. Nuorten…
Matkakuume vaivaa ja saa masentumaan
[B]Mikä minua vaivaa?! Olen koukussa matkailuun. Minulla ei todella olisi siihen rahaa ja velat kaatuvat niskaan. Silti revin rahan kuukausittaiselle reissulle vaikka mistä. Tämä ”kulkutauti” alkoi noin vuosi sitten. Aina…
Taisi olla kangastusta
Isäni kehui aikoinaan kuinka voimakas kone James 52 D on. Olihan siinä koneessa ääntä, mutta tänään hyvä esimerkki kivistä joita ei Jameksella tiestä nostanut kun tuntuivat niin isoilta. Pyörivällä ja…
Kuin savu avaimenreiästä
Katsellessani sivusilmällä TV:stä Jack Nicholsonin ja Morgan Freemanin dialogia ajan ja elämän kulusta, muistin saman keskustelun ystävieni kanssa edellisillalta. Siihen liittyi kolme erillistä kohtausta, joissa kaikissa aika, elämänkulku ja nykyisyys…
12 tapaa sitoa kumppani
Psykologian professori Susan Krauss Whitbourne kiteyttää kestävän parisuhteen tunnusmerkit artikkelissaan ”The 12 Ties that Bind Long-Term Relationships”. Seuraavat vinkit tai tunnusmerkit eivät siis käsittele partiosolmuja tai sitomisleikkejä. 1. Kumppanin ajattelu…
Ensimmäiset viikot olivat kuin huumetta
[B]Olen tavannut elämäni miehen kolme kuukautta sitten. Kun tapasimme, suhteemme oli ensimmäiset kaksi viikkoa kuin huumetta. Emme pystyneet olemaan erossa toisistamme, kaikki muu elämämme kärsi, koska olimme niin lumoutuneita toisistamme….
Tilannetajuttomuutta
”Emmä todellakaan laita mitään vitun pukua häihin tai hautajaisiin tai muihinkaan ns. (hienoihin) tilaisuuksiin. Mä oon aikuinen ja mä päätän itse, miten ja mihin pukeudun. Antakaa mun olla mä, sellainen…
Seikkailijoiden kaksi kokousta, kuvia/filmejä!
Käydessäni kokeilemassa Salmisaaren Liikuntakeskuksen 30 metriä korkeaa mahtavaa kiipeilyhallia, sattui silmiini juliste: ”Adventure Night”. Ostin heti liput, sillä kyse on ulkoiluharrasteihmisten kokouksesta, joka pyörii enimmäkseen vuorikiipeilyn ja sporttikiipeilyn ympärillä. Siellä…
Pönttö
Päiväohjelmassa oli säiliön nosto, sukulaisen synttärit, kilometri tien lanausta ja illallinen. Pöntön osalta pikkukone yllätti ja sain onneksi peruttua isomman koneen tulon. En millään uskonut kokeilematta että voisi niinkin pienellä…