9.10.2012 • Suhdeklinikka

Suuteleminen on intiimimpää kuin seksi

[B]Hei, olen elänyt samassa parisuhteessa noin kahdeksan vuotta. Meillä on kaksi lasta. Välissä oli puolentoista vuoden ero. Eron syynä oli se, että petin miestäni kerran. Olin ollut vuosia hellyysvajeessa ja…

Jos haluu saada, on pakko pyytää.
9.10.2012 • Muistiinpanot

Kalenterirakastelu

Kestävä elämänneuvo teille, hyvät lukijani: unohtakaa maaginen Disney-sielunkumppanuus. Tai no, saatte uskoa sielunkumppanuuteen, mutta siitä on valitettavasti unohtunut panemishalujen yhtäaikaisuus. On liki mahdotonta, että arjen keskellä kahden ihmisen päässä syttyy…

9.10.2012 • Contour

Kirottu Microsoft

Ymmärrän täysin ihmisiä jotka paalaavat PC:n ja ostavat tilalle Applen tai jonkun muun käyttöjärjestelmän sisältävän tietokoneen. Noin esimerkkinä kirjoitan tätä tekstiä jo toiseen kertaan kun kesken kirjoituksen tietokone maalasi tekstin…

8.10.2012 • Vapaamatkustaja

Rumat suomalaiset ja Per Looks

Avasin pitkästä aikaa tietokoneen. Kannatti. Rajatun some-ystäväpiirini mukaan, Suomen suurin ongelma on tällä viikolla kunnallisvaaliehdokkaiden ulkonäkö. Onhan se. Suurin osa niin rumia, että ansaitsisivat kunnallispoliittisen statuksen ihan ulkonäkönsä perusteella. Eivätpä…

8.10.2012 • Yhteiskunta

Vaalit lähestyvät ja Kokoomus ajaa oikealta ohi

Kunnallisvaalit ovat jo ovella ja seuraavan kolmen viikon aikana kaikki puolueet käyvät tiukkaan taisteluun kansalaisten luottamuksesta. Ehdokasmäärien perusteella lopputulosta voi jo hieman ennakoida siihen malliin, että ykköspaikasta kisaavat ainoastaan SDP…

8.10.2012 • Rapsakkata

Digi Cityn tilanne

Osaako joku kertoa, että jatkuuko tämä puoli Citystä? Toki uusia uria avaten ja vanhoja hyviä vahvistaen. Täähän on ollut monelta osin kuin Facebook. Ennen kuin sitä edes oli olemassakaan.

8.10.2012 • Contour

Hevonkakkaa

Jos teette pihaton niin tehkää siitä sen verran korkea että sen saa tyhjennettyä koneella. En minä hevosenkakkaa pelkää, mutta ihmettelen miksi hevostalleilla yhä 2000-luvulla lapioidaan, tarikoidaan ja kärrätään kottikärryillä +…

7.10.2012 • Yhteiskunta

Harhanäkyjä ja kuvitelmia?

Alkulause: Tiistaina Yle esittää teemaillan, jonka aiheena on huippu-urheilu. Kyse on siis sellaisesta massakeskustelusta, jossa istuu valtavasti porukkaa ja huutelee päällekäin näkemyksiään tietystä teemasta – monille tuttua vuosien varrelta. No,…

7.10.2012 • Suhteet & seksi

Seksiin alistujat

Vakituisen parisuhteen ihannekuvassa seksiä harrastetaan silloin, kun molempien tekee kamalasti mieli. Tosiasiassa vakisuhteessa elävät suostuvat seksiin usein silloinkin, kun mieli tekisi ennemminkin nukkumaan. Naisten väitetään usein joutuvan joustamaan miesten suurempien…

7.10.2012 • Yhteiskunta

Yksi kuva voi satuttaa enemmän kuin tuhat sanaa

Poliittinen viestintä on muutoksessa. Esimerkiksi Facebookissa politiikkaa puhuvat ovat huomanneet, että parhaiten viestinsä saa leviämään tekemällä siitä kuvan, jossa haluttu pointti on tiiviisti esitetty. Toisten viesteihin voidaan myös vastata tekemällä…