Blogit
Rakkautta tuntiveloituksella
Viime viikolla seisoin metroaseman vieressä ja liehittelin erästä oikein hyvinmuodostunutta ja hurmaavaa naisyksilöä. Hän ei halunnut minua luokseen, enkä minä voinut ottaa häntä minun luokseni sängyssä makaavan avopuolison vuoksi. Edes…
Terveisiä aurinkoisesta Thaimaasta!
”Thank you for flying with us, the weather in Bangkok is nice”, kapteeni kuuluttaa. Katselen kaupungin siluettia salamoiden välkkyessä. JetStarin henkilökunnalla on joko erittäin hyvä huumorintaju tai yksinkertaisesti erilainen näkemys…
Murusia
Hyllyjen kätköistä löytyi muun muassa yksi pahasti rikkoutunut Hy-Dash ajomoottori vuodelta 1991. Se muistuttaa siitä kuinka tärkeää on aika-ajoin tarkistaa öljyt ym nesteet vaikka ajaminen olisi kuinka kivaa, kovaa ja…
Mies ja kakkapökäle
Avalon on mahtava elokuva. Olen hiukan kateellinen ruotsalaisille: en usko että meillä juuri nyt on ketään ohjaaja Axel Petersénin (1979) veroista. Elokuva on parhaimmillaan Avalon: se toimii kuin kone. http://hiff.fi/elokuvat/avalon/…
Mutkikas paluu yhteen entisen kumppanin kanssa
[B]Erosin kumppanistani melkein vuosi sitten. Eromme oli myrskyisä ja siihen liittyi kolmas osapuoli. Tilanne on kuitenkin edennyt niin, että tämä kolmas osapuoli on poistunut kuvioista ja olen alkanut viettää paljon…
kisat lähenee!
kisat lähenee ja hermopaine kasvaa. kovasti on tehty töitä ja vedetty joka treenissä lihat täysin hapoille. kunto on kohonnu ja haponsietokyky kasvanut ihan kiitettävästi. nyt on alettu latomaan reilusti enempi…
Nettideittailu
Nyt olen kolmen vuoden ajan tutkinut nettideittailun ihmeellisen… kaunista ja/tai kauheaa maailmaa? Tulos ei ole se mitä haen pitkällä aikavälillä mutta jotain hetkelliseen hauskuuteen kylläkin onnistunut saamaan. Mitä pidempään on…
Aarteita hyllyjen kätköistä
Kaikkea sitä löytyy kun trukkihylly on saanut olla paikallaan kymmenisen vuotta. Paljon romua, mutta jotain hyvääkin eli muutama käytetty rasva-annostelija jonka hinta uutena on monta kymppiä. Päivän lopuksi ajelu Valkeakoskelle…
Uusia eksoja Marsin huumassa
No niin – myös Mars on päässyt näyttävästi suuren päivälehden ulkomaan uutisiin, vaikka ei se mikään maa tietenkään ole. Satunnainen tarkkailija suosittelisi jo tässä vaiheessa oman osaston perustamista ulkomaailmoille eivätkä…
Huomenna…
Huomenna teen niin ison asian että meinaa järki lähtee.. Menen traumaterapeutille. Lapsuuden mörkö kummittelee mielessä, kun on tarkotus siitä lähtee puhumaan. Vaatteet ahistaa päällä, tuntuu että ei taho nähä ainuttakaa…