Blogit
Jaa että uusi vuosi ja uudet kujeet?
Muistelin, että viime vuoden vaihteessa olin kirjoitellut jonkinlaista pohdintaa kuluneesta vuodesta ja samalla miettinyt tulevaa, mutta ei, se tapahtuikin 2 vuotta sitten. Hmm, kuka sanoi, että aika menee nopeesti? Mitä…
Huijausta kaikki
Nettideittailu on huijausta tyysti. Mikään muukaan deittailu on käsitteenä ihan mahdoton. Sikäli kun jälkikasvu on seurausta parisuhteista, niin minulle on täysi mysteeri että miksi ihmiskunta ei ole kuollut sukupuuttoon jo…
Koirasudet
Minuun otti tänään yhteyttä eräs vanha tuttu. Hän kysyi olisinko kiinnostunut ottamaan koirasudenpennun. Hän on tuonut Jenkeistä pentueen, jossa on 50% sutta ja hän tietää, että olen koiraihmisiä. Koulutin joskus…
Suunta ylöspäin
Tänään oli ensimmäinen päivä yli viikkoon kun en ole itkenyt kyyneltäkään. 🙂 Voi johtua tekstiviestistä, johon aamulla heräsin tai sitten vain olo alkaa neutralisoitumaan. Maanantainen paluu arkeenkin onneksi lähenee. Kävin…
Omituista viestiä
Sain ihmiseltä omituisen viestin. Ihmiseltä jolle en ole koskaan laittanut mitään viestiä. Viesti meni noin, ja en pystynyt edes vastaamaan koska tuo oli lisännyt minut estolistalle. ”Meillä ei ole mitään…
Kairo kutsuu
Yritin tänään varata niitä Kairon lentoja, mutta ei onnistunut ilman luottokorttia, enkä omaa sellaista. No, äiti lupas auttaa asiassa huomenissa. Lähtö ois sitten to 15.1. ja paluu la 24.1. Jees.
Koirasusista
Nyt olen hieman hämmentynyt. Minut ylipuhuttiin juuri kahdessa tunnissa harkitsemaan hybridin ottamista. Olen aikaisemmin ollut ehdottomasti sitä mieltä, että koirasudet eivät sovellu lemmikeiksi, eivätkä missään nimessä pk-seudulle. Nyt lupasin kuitenkin…
F.A. Cupia..
..onkin nyt oikein kerrakseen v-loppuna myös telkkarissa tarjolla kun urheilukanava näyttää peräti 6 ottelua yhteensä. Eilen perjantaina se urakka alkoi yhdellä ottelulla, tänään ja sunnuntaina televisioidaan molempina päivinä 2 matsia…
Liian
tyytyväisellä ihmisellä ei näköjään ole yhteiskunnalle tahi ympäröivälle maailmalle mitään annettavaa. Oikeastaan olen perseillyt elämäni aikana niin runsaasti, että ehkä hyvä välillä näinkin. Pahaa mieltä aiheuttaa vuoden 2009 kolmantena päivänä…