7.10.2007 1293

Laurin jälkimainingit

Helsingin keskustan yöelämää nähty siivun verran. Ja Lauri Tähkän näin kokonaisena sen ansiosta, että taiteilin tuolilla seisten piikkikoroilla. Kaiken tämän darran keskellä olen suht onnellinen, että olen hengissä ja polvilumpionikin…

7.10.2007 377

vittuun parisuhteet/mä vedän mielummin perseet

kuitenki haluais , mut käytäntö on eri. kun menee kauas, kaipaa takas lähelle. mut ku pääsee lähelle ei kuitenkaa saa sitä jotain mitä kaipaa. todellista itsensä kiduttamista. ajan hukkaamista. sattuu…

7.10.2007 Nestearska ajattelee

Uusin tuotos – minä vol.3

Oli yöllä vaikeuksia saada unta, syystä jos toisestakin =P Joten siinä sitten etsin kaikenlaisia sivuja, joilla voi tehdä oman avattaren. Löytyikin… Mielenkiintoisin oli animoitu versio. Sitä ei liikkuvana saanut talteen…

7.10.2007 771

Sunnuntaita…

Olen tässä nyt tunnin verran pohtinut, että menenkö tänäänkään salille. Vaaka alkaa kallistua levon puolelle. Paikat on kyllä sinänsä ihan ok, että voisi sitä kait mennä yhden olkatreenin tekemään, mutta…

7.10.2007 671

Kummallista…

Mä alan olemaan ihan varma siitä, että sunnuntaissa on puolet vähemmän tunteja, ku maanantaissa esimerkiks. Kuluu aina liian nopeesti!!

7.10.2007 1196

= galluppi =

Vaarallisin päihde? Alkoholi 21% [ 20 ] Amfetamiini 20% [ 19 ] Ekstaasi 4% [ 4 ] Opiaatit 14% [ 14 ] Kannabis 10% [ 10 ] Khat 0% […

7.10.2007 385

Kaikkea pitää kokeilla…

Eilisen jälkeen olen kahta uutta lajikokeilua rikkaampi. No okei, en mä ollut tulitikun pituusheittokilpailuunkaan aikaisemmin osallistunut, mutta astangajooga oli kyllä todellinen tuntematon lajisuuruus. Mielenkiintoinen kokemus, mutta tuskinpa minusta harrastajaa tulee….

7.10.2007 Turn Loose the Swans

Peruuntuneita keikkoja

Heräsin yöllä itkuiseen puhelinsoittoon. Vastasin ihan sekaisin unesta, enkä tietenkään katsonut soittajan nimeä. Kesti pitkään tajuta, miksi hyvä kaverini itkee con amore kello puoli viisi sunnuntaiaamuna. Kyllä se syykin sitten…

7.10.2007 1196

= a u ne – täti =

hewe kysy onx aune-täti himassa. mä sanoin, et kahvia ja pullaa on kyuin onkin -se haluais herätä tai jotain. aunen vahva kahvi on siihen hyvää ja sit pullat ja muut…

7.10.2007 1196

= JUP-savuke =

koiran kans tultiin ulkoo puutarhahommista ja nyt mauzi heräs kun koira tanssi sen päällä -tullut isäntääänsä. aika mageita noin pyörähdykset muttei tää 6-kuukautinen seefferi narttu (MUSKA)näyttänyt ajavan häntäänsä tällä kertaa,…