Blogit
Pierufilosofiaa
Jos kaksi ihmistä pieraisee äänettömän, mutta sitäkin kamalamman hajuisen pierun, samassa tilassa siten, että kumpikin kuvittelee pierunhajun olevan itsestään peräisin, niin tekeekö se pierunhaju pahaa? (Sanotaan, ettei oma pieru ”haise”…
nonni..
voi käki..kuka käski hilluu lähes alasti vklopun..oma vika pieni sika ku ollaan kipeenä =P
Muutkin kuin minä
…juoruaa. Ja tänään kävi ilmi, että minusta. No eipä kyllä yllättänyt – kyseisistä teinix-henkisistä ihmisistä en ole koskaan erityisemmin pitänyt. Tämänpäiväisen pienen kommentin jälkeen en todellakaan pidä heistä. Kommenttihan kuului…
Päivä, jolloin maailma mahtuu yhteen huoneeseen
Maailma on kaunis paikka, ja mä vietän aikaa sisällä. Mutta kaunishan voi olla sisätilakin ja joillekin joinakin päivinä koko maailma. Tänään on ollut sellainen päivä. Maailmani rajat ovat seinäni rajat….
Ahdistaa
Ihan järkyttävä ahdistus. Huomenna pitäisi taas mennä töihin loman jälkeen. Ei hyvä. Vaikka töissä onkin kivaa ja viihdyn siellä niin silti… Lisäksi ahdistaa selvittämättömät asiat. Sekä omat että ystävienkin. Toisilla…
LomaLoppu:(
En ole niin kiintynyt Cityyn, että minulle pitäisi raportoida tekstiviesteillä minun ollessa lomalla, asioista joita tapahtuu Cityssä, varsinkaan jos asia ei ole sellainen, jolle minä voisin tehdä mitään sillä hetkellä…
Kevättä rinnassa
Kevätaurinko paistaa ja ensimmäiset pisamat ovat ilmestyneet nenänpieleen. Ihanaa! 🙂
Matkalle!
Jee, velipoika lähtee elokuussa Irlantiin töihin 1,5 vuodeksi! Ja siis tämähän ei tietysti sinällään ole syy riemuun vaan se, että matkustan syksyllä sinne 🙂 Hirveä matkakuume päällä joten ihana tietää…
Hesan reissu
Helsingin reissu tulossa ja jotakin vipinää olisi mukava saada. Kahta kaveria käyn moikkaamassa. Toinen kirjekaveri jota en ole kertaakaan livenä nähnyt 🙂 Kolmistaan lähetään meidän työtä esittelemään semifinaaliin ja aattelin…
Josko sittenkin
Korkkais yhen siiderin. Viimeisen lomapäivän kunniaks. Eikä o ees päiväys menny vanhaks-onkohan musta tulossa siis juåppå?