5.3.2007 887

Nettiradion riemua…

Olen pitkään jo muutaman vuoden ajan liputtanut Shoutcast nettiradion puolesta. Nyt on kuitenkin sille tullut paha haastaja eli Pandora. Hauska idea, valitset artistin jonka jälkeen saitti luo sinulle oman radioaseman…

5.3.2007 1194

Seuraava huomio.

Ranteeseeni sattuu. Tarkemmin en pysty sanomaan, koska en tiedä kyseisen lihaksen nimeä. Joka tapauksessa perin harmillista. Samalla on ollut kovin unelias olo pitkin päivää, vaikka menin eilen ihan ajoissa nukustelemaan….

5.3.2007 1198

erotiikka tsoptse

elämää ja erotiikka niitä et saisi unohtaa koskaan

5.3.2007 854

Kolmas päivä

Harrastepäivä, eli töitä. Työt on sensoroitu tästä blogista, kuten oikeastaan 75% elämästänikin. Keskusteluiden maailmassa näkyy olevan aika mielikuvituksetonta, joten en tänään pohdi maailman menoa cityn palstoilla. Eräs tuttuni saapui eilen…

5.3.2007 92

Hengissä, sittenkin.

Muah. Tuli taas käytyä siellä Suomen pyllyn suunnalla, eli Turussa juomassa viinaa vanojen kavereiden kanssa. Olo oli ihan uskomattoman kammottava seuraavana päivänä, mikä lienee vanhuuden merkki. Krapula oli tappava, enkä…

5.3.2007 Cityparin elämää

Ei otsikkoa

Ihan melankolinen ja irrallinen olo. En saa mitään aikaiseksi ja ajattelen liikaa liian vaikeita asioita. Kuuntelen Guns N´ Rosesia ja yritän saada aivot tyhjäkäynnille siinä onnistumatta. Täytyy kai lähteä ulos,…

5.3.2007 1121

Kevät

Oliskos nyt asiat niinkin hyvin että talvi olisi tekemässä tilaa keväälle ja kesälle. Ulos jos katsoo, niin näin voisi luulla. Tää aika vuodesta on aivan törkeätä pidättelemistä, kun prätkä on…

5.3.2007 898

Uusi alku taas…?

No, raskas viikko ja raskaat huvit sit siihen päälle. Jotenki ei ole yllättynyt olo, mut täs taas puran pois tätä hieman. Perjantai päivä muuttui illaksi ja jatkui samalla linjalla launtai-iltaan….

5.3.2007 1066

..mä nautin polttaa ketjussa…

Kuuntelen Tehosekoitinta ja odotan töihin lähtöä. Tänään tuli turpaan taas. Mutta ei se mitään. Se on vain osa, johon olen pikkuhiljaa kasvanut. Ei, ei tullut turpaan niinkään suoranaisesti. Se yksi…

5.3.2007 537

Se oli krapulas…

No niin,olin sitten eilen hiukka heikossa kunnossa niin en tänne alkanu sitten kirjoittamaa..Oltiin sitten lauantaina baarissa ja mie olin vähä vissii huppelissa. Menin tyhmänää antaa parille kundille mun numeron,voi elämä….