Vahvinkin taipuu, jos ei muutoin, niin pakosta.
11.7.2018 • Toinen mahdollisuus

Kiitollisuus tuskasta.

”Todellinen vahvuus on heikkoutta.” Siinä lause jonka olen kuvitellut sisäistäneeni jo aikapäiviä sitten. Merkitsisihän tuo kohdallani sitä, että olisin oppinut jo lukemattomien polvilleen tippumisten kautta sen, ettei ihmisen ole tarkoitus…

Autotallissa nikkaroidessa aika sujuu kuin siivillä.
10.7.2018 • Toiminimiyrittäjäksi

Toiminimen perustaminen – 6 asiaa, jotka tulivat puun takaa!

Niinhän siinä sitten kävi, että vuosien miettimisen jälkeen yrityksen perustaminen tuli itselleni ajankohtaiseksi vasta, kun eläkepäivät koittivat. Kun kalenteriin vapautuu yhtäkkiä ylimääräistä aikaa noin nelisenkymmentä tuntia viikossa, tunnit pitäisi saada…

9.7.2018 • Luksusongelmia

Voi teitä, Tinder-pojut!

[b]Minulla on ollut puhelimessani Tinder jo vuosikausia. Jokin aikaa sitten päivitin sen höyrypäissäni Tinder Goldiin ja unohdin koko jutun. [/b] Kun vilkaisin sovellusta pitkästä aikaa, minulla on näköjään varastossa yli…

Onko anonyyminä olo mahdollista? Missä kaikkialla meitä valvotaan?
9.7.2018 • Ilon kautta

Näin sinua valvotaan

Tein kerran testin ja yritin olla viikon anonyyminä. Ei ollut helppoa. Meillä on valtavan monta seurantajärjestelmää ja lukematon määrä valvontalaitteita, millä sinua voi seurata. Käyn tässä nyt läpi niitä keinoja…

6.7.2018 • hikotusta ... sivumerkkejä

AKISIKA

NALLUPIRU PURI PULLAN. Ihan ite keksin otsikon ja tuon sisäänheittolauseen [i][url=https://www.aviador.fi/kirjat/aattelu-rulettaa.htm]Aattelu rulettaa[/url][/i] -palindromikirjan, etuperintakaperin kirjoituksen, inspiroimana. Hällä väliä mitä lause tarkoittaa, pääasia jotta pysyy palindromina. Ja onhan Nallu Nallen lemppari!…

Ravintola Kuurna Meritullinkadulla.
4.7.2018 • TableOnline.fi

Viehättävä Kuurna kutsuu Kruunuhakaan

Vain kivenheiton päässä upeasta Uspenskin katedraalista, Meritullinkadun alkupäässä sijaitsee pieni ja viehättävä ravintola, Kuurna nimeltään. Kesäisenä iltana pääsimme maistelemaan Kuurnan herkkuja. Vuonna 2005 avattu Antto Melasniemen ja Heikki Purhosen ensimmäinen…

4.7.2018 • SuperAssarit

Pienikin ele riittää tekemään asiakaskokemuksesta upean

Tilasin Indianasta, Yhdysvalloista, itselleni kirjan. Tilausvahvistukseni ei ollut perinteistä muotoa ”Olemme vastaanottaneet tilauksenne”. Sen sijaan tämä kirja oli kirjoittanut minulle kirjeen. Pitkän kirjeen! Kirje oli iloinen, inspiroiva, innostava, ja siinä…

earring designs
4.7.2018 • Fashionzeit

How to Select Perfect Earrings for Daily Wear

There is no invalidating the all inclusive interest of jewelry earrings. Look at the offers of another decoration composes like call attention to jewelry pendants or jewelry bracelet and you…