1.5.2018 • Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Se toukokuun ensimmäinen

Olipa Vappuna millainen sää tahansa, ei ensimmäisenä tule mieleen, että kuukauden päästä on jo kesä, vaikka sitä on odoteltu jo pääsiäisestä asti. Kesää ei odoteta ainoastaan loman, vaan myös sen…

Veljekset pitävät kauppaa
1.5.2018 • Ilon kautta

Kullankaivajalapsi

Minä, kullankaivajalapsi, synnyin viattomana tähän maailmaan. Opin konttaamaan, kävelemään ja leikkimään. Kotona leikimme kauppaleikkiä, myimme ohi meneville ihmisille karkkia ja naposteltavaa. Saimme siitä oikeaa rahaa. Oikealla rahalla saimme ruokaa. Kotileikissä…

30.4.2018 • Lainablogi

Lainojen koroissa järkyttävät hintaerot

Suomen talous on nyt kovassa kasvussa ja monilla aloilla on uutisoitu jopa työntekijöiden puutteesta ja työttömyys on laskussa. Tästä huolimatta sekä valtio että Suomen kansalaisille kertyy velkaa ennätystahtia. Ollaanko tässä…

30.4.2018 • nzj

Telttaretki

Herätessäni aamun sarastukseen, auringon ensisäteiden nuollessa paljasta ihoasi telttakankaan läpi, kiedon käteni ympärillesi, ja nuuhkin hiuksiasi. Metsän tuoksu on tarttunut sinuun, ja voin haistaa aamun kasteen hiuksissasi, neulasten kirpeyden ihollasi,…

Monet naiset kaipaavat fyysistä läheisyyttä
29.4.2018 • Suhteet & seksi

Sinkkunaiset kaipaavat salaa miestä

Sinkuilla on kalliit asumiskustannukset, välillä yksinäinen olo ja kaupan leipäpussit ovat heille liian isoja. Tämän jo tiedämme, mutta miltä yksin asuminen oikeasti tuntuu? Yksin asuvista on tehty tilastollisia tutkimuksia, mutta…

28.4.2018 • Tere Sammallahti

Rasistiset lastenohjelmat ja Heinämäkigate

Yle on päättänyt lopettaa suositun Herra Heinämäki-lastenohjelman esittämisen Yle Areenassa ja arkistoida kaikki jaksot, koska Twitterissä joku väitti ohjelman olevan rasistinen Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöjä kohtaan. Näin, verorahoin kustannettu Suomen suurin mediakolossi…

28.4.2018 • mobil chat sohbet odaları

Avrupa Sohbet Odaları

Mini mini birler, çalışkan ikiler diye sınıfa girerdi ilk okul öğretmenimiz, alımlı ve güzel bir bayandı. Ayrıca ders sohbet anlatımları o kadar etkileyici ve sürükleyici bir söyleşiden geçiyordu ki, anlatılmaz…

Kun vanhat, haitalliset ajatus- ja toimintamallit murtuu, jotain uutta hyödyllistä pääsee syntymään.
28.4.2018 • Toinen mahdollisuus

Pelosta vapauteen – Yksinäisyydestä yhteisöllisyyteen.

Elämässä ei ole olemassa sattumaa, näin uskon. Sensijaan kaikella on jokin tarkoituksensa. Se millätavalla olen kasvanut tähän ajattelutapaan, tulee ilmi seuraavassa. Kasvoin aikanaan elämään pelosta käsin. Pidin jokaista ihmistä tavalla…

27.4.2018 • Iris & Melissa: Jatkoilla

Jakso 26 – Setädraamaa

Perusasioiden äärellä. Milloin Iristä on pokailtu viimeksi, ja mikä lausahdus sai Melissan hehkumaan? Mitä tehdä, kun kumppani katsoo paskoja sarjoja Netflixistä? Seiskan toimittaja saa kuulla kunniansa. Milloin toimittajan työ muuttuu…

Keskustan todellinen kannatus jo alle 10 prosentin!
27.4.2018 • Rapsakkata

Joo Joo Kohta

Teinikielellä Liike Nyt on kuulemma ristitty Joo Joo Kohta – liikkeeksi. Mahdollisuuksia on siis vaikka mihin. Vapaata äänestäjäpotentiaalia Suomessa piisaa. Jos Suomessa on 4,4 miljoonaa äänioikeutettua, niin äänestämistään miettivien 37…